Tänään mulle näytettiin kuvaa vanhasta työkaverista. Eikö oo ihan eri näköinen!
Kuvassa oli mulle täysin vieras ihminen.
Tunnustin saman tien, että tää on taas Tätä: sitä, kun oon ollu jonkun kanssa tekemisissä puoli vuotta, ne vaihtaa työtä ja pof ihanku niitä ei olis ollukaan.
Katseltiin lisää kuvia. Näkyi hymyilevä, nuori nainen. Ei mittään. Ei minkäänlaista pienintäkään kelloa missään, sellaista joka olis sanonu ding ding ding tuttu tuttu
Mä en muista ihmisiä. Voin ihan helposti tuntea ihmisen kolme vuotta ja olla muistamatta sen lasten nimiä tai sen miehen nimeä. Tai ees sen sukunimeä. En muista etäisiä sukulaisia tai niiden lapsia. Tai ees läheisiä. Jos nyt pitäs luetella kaikki serkut, kaukaisempien kohdalla olis jo hyvin hiljaista.
Yks tuttu muistaa koko meidän ala-asteen luokan. Mä muistan ehkä muutaman tyypin, ja niistäkään en sukunimiä.
Joskus mietin, mikä mua vaivaa. Miks ihmeessä joku työkaveri, joka on kiva ja hauska ja mukava, ei merkitse mulle sen vertaa että se jäis mun mieleen? Miksen muista mun siskon syntymäpäivää (oikeasti en, ei ole vitsi, se on joskus tammikuussa, ehkä)? En muista siskon kuolinpäivää (alkuvuosi, koska oli kylmä). Isän kuolinpäivästä on joku aavistus; siitä, minkä ikäinen se oli kuollessaan, ei oikeastaan oo. Jotain 50. Kai.
En muista näyttelijöiden nimiä, enkä poliitikkojen. Voin kertoa pikkutarkasti, mistä joku kirja kertoo, mutten tiedä, kuka sen kirjoitti. Katson Six Feet Under (Mullan Alla) -sarjaa ja mulla meni eka tuottis ennenku muistin tyyppien nimet. (En muuten nyt oo ihan varma kuka se niin sanottu stereotypinen narkkarisekopääkundi siinä on. Dave?)
Kun en muista jotain, mikä "pitäisi" muistaa, saan aina kuulla saman.
Ai et muista! Etkö muista! Etkö oikeesti ihan oikeesti
Eiku läpällä unohdan jonkun jonka oon tuntenut vuoden, ehhee eikö olekin HAUSKAA
Ai siis IHAN OIKEESTI ET huvittunut ilme kirsikkana kakkuun voi että on tuo höperö siis kuka nyt EI VOI MUISTAA
Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei mua ylipäätään ihan hirveästi kiinnosta sellaiset ihmiset, jotka ei tule jäämään mun elämään. En muista, kenellä on montako lasta ja kuka sun serkun veli nyt oli ja mikä se nainen siellä juhlissa oli. En vaan oo kamalan kiinnostunut, olen pahoillani.
Musta on kiva tutustua naiseen juhlissa. Se oli mukava nainen, kiva ja hauska. Mellä oli kiva juttutuokio ja me ei nähdä enää koskaan eikä mua haittaa se. Mua ei haittaa se
Joskus mietin, onko sekin epänormaalia. Miksen kiinny tai kiinnostu?
Sit taas muistan, että no mä oon tämmönen ja jos mulle ei oo oleellista muistaa kaikkien sukulaisten kaikkien lasten nimiä, niin sit se ei varmaan oo. Onhan se joo varmasti loukkaavaa ja voi tuntua, etten välitä, muttei se sitäkään oikeastaan merkitse. Mua kiinnostaa enemmän se kohtaaminen, oleminen, tapaaminen, semmoinen lyhyt hetki. Ei se, että muistaisin, miten Sirkka erosi Marista silloin 2011 ja meni sitten Balille jossa tapasi Henkan. En tiedä, miksi.
Voin muuten samantien kertoa mun blogin vieraskirjan salasanan vuodelta 2006. Voin kertoa yhden väliaikaisen Spotify-tilin salasanan vuodelta 2011. Muistan ulkoa nettiosoitteita, jotka on pelkkiä kirjaimia peräkkäin. Muistan ulkoa sukulaisen ovikoodin, viimeks käytin ehkä 2012. Että kyllä mäkin muistan. Jotakin.
Joskus en vaan muista sua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti