Kaikki on hyvin, todistan sen

Kirjotin tossa aiemmin siitä, onko maailmassa kaikki huonosti.

Ei ole. Oon saanut siitä todisteita. Aion jakaa ne teidän kanssa.

1. Onko maailma menossa koko ajan vain huonompaan suuntaan, ihan päin pyllyä?

Ei.

Suosittelen todella katsomaan ensimmäiset 5-6 minuuttia tästä. Todella todella todella.

2. Ihmistä ei tarttee pelätä. Ihminen on ihminen.

Pieni poika tuli isänsä sylissä katsomaan Penniä. Hän osasi sanoa "mitä kuuluu" ja "moi moi". Siitä se lähtee.

Menin vessaan enkä jaksanut laittaa nauhakenkiä jalkaan. Vessan lattia oli märkä. Emmin ovella, ja yksi irakilaismies riisui minulle sandaalinsa. Mies jonka perhe kuoli 15 vuotta sitten.

Moni tarjosi sipsiä. Sitä näytti olevan aika monella matkaajalla. Ehkä se on heille tutuin syötävä. mitä kaupasta löytyy?

---

Pakolaiskriisi lienee kaikille uusi ja vähän pelottava asia. Ennakkoluulot istuvat lujassa, jännittää ja epäilyttää. Minäkin vasta muodostan mielipidettäni asiasta. Tässä oli nyt minun omia kokemuksiani asiasta, kohtaamisia ihmisten kanssa. Kukaan ei osaa vielä ennustaa mitä kaikkea pakolaiset ja maahanmuuttajat tuovat tullessaan, mutta itse yritän pitää mieleni avoimena mielipiteille ja faktoille, kokemuksille ja kulttuureille, sekä hyville että pahoille.

Salla Rantatulkkilan FB-status.

3. Ihminen on hyvä ja kiltti. Ihminen ei aina halua tuhota, ei aina halua pahaa.

Kuva tanskalaispoliisista leikkimässä pakolaistytön kanssa on levinnyt netissä, ja saanut osan jopa tunnustamaan rakkauttaan poliisille.

– En ole varma kuka tämä mies on, mutta haluan mennä hänen kanssaan naimisiin, kirjoitetaan Reddit-sivustolla.

Kuvat: Nämä pakolaiskuvat sen osoittavat – ihmisyys ei ole kriisissä

As I waited in line to order, an elderly handicapped gentleman wheeled himself over to the cashier in front of me. From what I perceived, the gentleman may have had a case of quadriplegia, the same medical condition my uncle has.

The man politely tried to ask the cashier something and it took him a few tries before either of us could understand he was saying "Help me please". 

--- The cashier came out from the kitchen, sat down, and began cutting the man's meal and helped him eat.

At that point, the tears started to gather in my eyes. My heart was so appreciative for what he did. I couldn't contain my emotions in the crowded restaurant. 

Destiny Carrenon FB-status.

On Monday, Australian wedding photographer Edwina Robertson posted a photo (seen above) on Facebook and made a crazy pledge. For every “share” the photo received over the following 24 hours, Robertson would donate $3 to Tie Up the Black Dog, a charity that helps those fighting depression and mental illness in rural Australian communities.

People took Robertson up on her offer, sharing the photo thousands of times and causing it to go viral. Robertson will now personally donate $14,922, and she has also helped raise many thousands more through crowdfunding.

Petapixel.com: Photographer Pledges $3 for Each FB Share, Will Give $15,000 After Photo Goes Viral by Michael Zhang

pic.twitter.com/LHcqFUpbW2

— Gives Me Hope (@TheGMHStories) 20. heinäkuuta 2015

4. Kaikelle voi jotain. Sinäkin voit. Ja minä. Yritetään yhdessä.

OmarEppsin FB-kuva.

5. Kaikki pahuus, josta luet, ei ole totta.

Päätin mennä katsomaan mitä otsikoita MV:n etusivuilta löytyy, valitsin yhden, ja testasin kuinka nopeasti pystyin selvittämään oliko kyseisessä uutisessa hiventäkään totuutta.

Tunnin googlailun lopputulos: Koko artikkeli on täyttä soopaa, jopa suoranaista valhetta. Sen olisi voinut päätellä pelkästä otsikosta joka oli itsessään aivan naurettava, mutta shokeeraavalla (ja täysin valheellisella) otsikoinnilla kyseinen artikkeli on luettu yli 20,000 kertaa ja sitä on suositeltu Facebookin kautta yli 1,000 kertaa parin päivän aikana.

Matkalla perille: Yksi tunti, yksi MV-lehden "artikkeli" - eikä yhtäkään todenperäistä lausetta

Lähdekritiikki on helppo unohtaa, kun aihepiiri puhuttelee omaa arvomaailmaa ja käsitystä siitä, miten maailma makaa. Harva lukee juttua otsikkoa pitemmälle ja vielä harvempi alkaa tutkia sivuston taustoja.

Yle.fi: Valheenpaljastaja: Uutista on helppo matkia

6. Asiani ovat hyvin.

Entä miten hyvin mulla menee? Testasin.

Etuoikeutesi
8 out of 10

Niin hyvin.

+1 Päivän hauskin juttu

Tapulin juurelta -arkisto: Lusikka puuttui

Olin ääliö

Mä olin eilen ilkeä. Tahallani.

Kommentoin erään ihmisen tekemisiä epämiellyttävällä tavalla. Hän kuuli.

Olisin voinut kuolla siinä hetkessä. Hävetti niin paljon. Nolotti. Tajusin, miten idioottimaista se on: puhua jostain toisesta malliin kato mitä toi tekee. En edes tiedä, miks tein sen.

Tuntui, etten kestä itteäni. Tässä meitsi saarnaa kiltteydestä ja samalla toimii kuin kiusaaja. Tuntuu edelleen, että oon maailman isoin idiootti.

Menin pyytämään anteeksi. Sanoin, etten tiedä, miksi puhuin kuten puhuin ja olin todella lapsellinen. Se ihminen sanoi "ei se mitään".

Kyl se jotain.

When you catch yourself thinking something that makes you realise you're not as kind as you want to be.

— Butt Medler (@OreoSpeedwagon_) Twitterissä 

Oon tässä nyt pohtinut pitkään ja hartaasti, mikä mut sai käyttäytymään kuten idiootti. Miks oli pakko sanoa, kommentoida, olla ääliö.

En vieläkään tiedä.

Voisin keksiä kaikkia syitä. Olin väsynyt ja pitkä viikko ja stressi. Ihan sama, tekosyitähän on kaikelle. Murhaajillakin on aina omat syynsä: no toi petti mua halusin kostaa! Voi yhyy. Jos tekee pahoin, tekee pahoin. Syystä viis.

Me aikuiset elämme omassa työpaikkakiusaamisten maailmassamme, jonka ilmapiirin lapsi oppii jo hengittämällä. Lapset aistivat aikuisten tapaa puhua muista ihmisistä ja matkivat sitä. Valitettavasti meidän lapsemme ovat meidän kuviamme ja kasvatuksemme tulos.

Sari Helin: Juuri sinun kullannuppusi voi kiusata koulukaverin hengiltä

Ymmärrän, että kaikki tekee virheitä, mutten silti ymmärrä, miks mä yhtäkkiä sanon epäkivasti toisesta. Miksi? Tää on kaikkea sitä, mitä vastaan saarnaan. Aina. Poikkeuksetta. Miksi?

Ainoa syy, jonka keksin, on: en ajatellut. En vaan ajatellut mitään. Sanoin vaan asioita, ne tuli ulos musta plops. Kuin olisin joku asiaa satunnaisesti ulos oksentava asia, joku möykky, joka ei osaa ajatella tai tiedä paremmin.

Sitähän usein ajattelee epäkivasti muista. Miettii, että no onpas toikin nyt ja johan nyt ja ai ai ja että minä kyllä tietäisin paremmin. Muttei niitä sano. Kaikki on ihan fun and games niin kauan ku toinen ei tiedä, mitä siitä mietitään pään sisällä.

Kun paska pääsee ulos, meno on toinen.

En ees halua kirjoittaa tätä tekstiä. Hävettää niin paljon. Haluaisin olla se tyyppi joka on aina hyvä ja kiva eikä koskaan tee väärin. No, en oo. Se on tiedostettava ja ymmärrettävä. Mun on tiedostettava ja ymmärrettävä. Tutkittava itseäni.

Ehkä tästäkin voi oppia jotain. Esim. pitämään päänsä kiinni tulevaisuudessa.

Oonkin vain tavallinen ihminen

En oo tainnut kertoa, että leikkasin hiukseni. No, leikkasin. Ei oo enää takkuja, ei enää rastoja.

Siitä on tullut yllättäviä sivuvaikutuksia.

On alentuvaa määritellä itselle tuntematon ihminen omien odotuksiensa summaksi ja suuttua, kun tämä ole sitä. @AnttiHarju 

Tuomas Enbuske Twitterissä

We expect everyone to think and feel how we think and feel, which is an unreasonable expectation.

@KevinDeanGander Twitterissä.

Kun oon kiireessä menossa johonkin ja näen feissarin, mieleen pyrkii usein "voi ei ei nyt". Koska en ehdi jäädä, en pysähtyä, en kuunnella.

Paitsi että nyt mut päästetään usein ohi.

Kun ne hipin takuuvarmat tunnusmerkit on poistettu musta, oonkin vain joku tavallinen ihminen jota ei ehkä kiinnosta. Aiemmin en ihan oikeasti melkein koskaan päässyt livahtamaan feissarin ohi. Toista on nyt, Nyt oon vaan joku tavallis-tukkainen ihminen, joita maailma on muutenkin pullollaan.

Ihan kuin mun ajatusmaailma olis kadonnut hiusten mukana.

Hiustenleikkuun jälkeen sain ekaa kertaa pitkään aikaan myös jonkun poliittisen ei-Vihreän (muistaakseni taisi olla Kokoomuksen) esitteen suoraan käteen kadulla. Tavallisesti näitä tulee käteen nolla. Kyllä jengi tietää, ketä niitä äänestää, ja aiemmin en oo sopinut kuvaan: tuo on karvahippi se niiiiiiiin äänestää Vihreitä.

Paitsi että nyt yhtäkkiä oonkin kuten kaikki muut. Katso ei tuo näytä erilaiselta se varmaan vois äänestää just mua

Kun kävelen kadulla ja vastaan tulee niin sanottuja isänmaa-intoilijoita, alkaa hetkeks jännittää. Sitten muistan: ai niin, ei nuo enää näe että olen hippi. En mä pukeudu mihinkään mandaloihin tai muuten ole kamalan stereotypisesti hipin näköinen. JA nyt se tukkakin on mennyt.

Olen piilossa.

Se on petollinen tie, tuo ulkonäön mukaan luokitteleminen. Sitä luulee tietävänsä jotain ihmisistä vain siks, että ne näyttää joltain. Huomasiks, kun käytin isänma-tyyppiä kuvaajana? Teen sitä samaa ite.

Oletan, että joku näyttää joltain, siis hänen on oltava asiaa X. Siten menee ohi paljon tyyppejä, jotka vois olla jotakin ihan muuta kuin mitä sä luulet niiden olevan. 

Menee ohi monet hipit, koska niiden ulkoasu ei oo hippiä nähnykään.

Postauksen kuvat olen ottanut itse.

Kaikki loppuu kuitenkin

Käyn vapaaehtoistyössä muistisairaiden vanhusten luona. Se on auttanu mua rentoutumaan elämässä.

Kun on muistisairas, monet asiat toistuu. Tarinat toistuu, tulee uudestaan. Jännä asia on jännä monta kertaa.

Usein mietin, millaista se olis. Mitä mä muistaisin? Kertoisinko aina uudestaan lapsuudesta? Vai kouluajoista?

Mikä olis viimeinen asia, jonka muistan? Olisko se mun nimi, vai jotain muuta?

Kun oon vanhempien ihmisten seurassa, ajattelen elämää. Sitä, miten se on kovin pitkä, ja samalla kovin lyhyt. Mitätön. Sitä tekee kaikkea ja ehtii ja kokee ja lopulta onkin sitten vain odotus, se, että tietää tän olevan pian ohi.

Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin onnistua, mokailla, tuhota, luoda, kaikki loppuu kuitenkin. Voin olla maailman tärkein poliitikko tai joku Kim Il-Sung-tyyppinen jumalaan verrattavissa oleva olento, ja sekin loppuu. Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin olla niin sanotusti maailman turhin ihminen (miten se määriteltäis) tai ihan keskivertopulliainen, joka elää semikivan elämän ja tekee vähän jotain, muttei mitään muistettavaa, ja sekin loppuu. Se on niinko siinä sanonnassa: pelin lopussa kuningas ja sotilas menevät samaan laatikkoon.

Kaikki loppuu kuitenkin.

Kelatkaa muuten näiden kuvien ihmisiä, satavarmaan jokainen niistä oli jollekin Koko Maailma ja sekin loppui, nämä ihmiset olivat ainutlaatuisia kuten kaikki muutkin ja nyt heitä ei ole enää koskaan

Kaikki loppuu kuitenkin. En sano sitä pahalla tai siks, että haluaisin julistaa elämän olevan turhaa ja kaiken olevan yhtä tyhjän kanssa ei kantsii mitään yhy yhy makaan vaan kotona. Ei. En meinaa sitä.

Meinaan sitä, ettei tää ehkä oo ihan niin vakavaa ku aina tuntuu. Kuin aina uskon. Kun tuntuu maailmanlopulta ja siltä, että oon maailman tyhmin ja kaikki on niin Vaikeaa en minä Selviä

No, selviän. Vaikkei menis putkeen, niin ei se oo niin vakavaa. Ei mikään häpeä kestä ikuisesti. Kaikki loppuu kuitenkin.

Voin niin sanotusti onnistua elämässä (en tiedä, mitä se merkitsee) tai epäonnistua (en usko, että se on mahdollista, koska oon elossa, oon siis onnistunut elämään). Voin tehdä jotain isoa tai pientä tai ehken tee mitään. Ehkä joku muistaa mut, tai ei. Kaikki loppuu kuitenkin.

Kaikki on vaan elämää. Bell keksi puhelimen ja Tesla keksi erilaisen sähkön ja nekin on menneet, nekin meni laatikkoon maan alle. Bolt voitti kultaa olympialaisissa ja arvaa mihin se lopuks menee, laatikkoon se menee sinne se menee. Kaverin sisko kuoli yllättäen kops ei mitään syytä, ei ollut edes vanha. Einsteinin viimeisiä sanoja ei edes tiedetä, hoitaja ei puhunut saksaa, maailman tärkeimpiä ja viisaimpia ihmisiä ja mihin hän meni laatikkoonko meni tais mennä

Kaikki loppuu kuitenkin


Tämän postauksen kuvat otin itse.

Ettäs kehtaat siellä ruotia mun mahaa

Mulle kävi tossa vähän outo juttu. Olin juhlissa vessassa, ja yhtäkkiä siinä pöntöllä kykkiessäni kuulin oven läpi mehevää juhlakeskustelua. Se koski mua. 

Kuulemma aiemmissa juhlissa jengi oli oikein urakalla pohtinut, oonko paksuna. Siis raskaana. Juhlissa yks mies viittaskin asiaan suoraan mulle, että no kohta on jollekulle lapsenlapsia tiedossa! Hämmennyin. Kai sit olin sen näköinen, että oon paksuna. Ja näemmä muutkin on samaa mieltä.

Seuraavaks sain oven läpi kuulla, että kun syön NIIN KAMALASTI leipää ja laitan vielä NIIN KAMALASTI voita.

Kuva on imgurista, ihan vaan että voitte miettiä sitä.

Koin monenlaisia tunteita, kun kuuntelin tätä juttua. Ensimmäinen ajatus oli: ei tää voi olla totta ei ne musta puhu. Nehän tykkää musta miks ne sanoo noin

No, ne puhui musta. Että that's that.

Seuraava tunne oli epäuskoinen kiukku. Ettäs kehtaat siellä ruotia mun leipiä ja mahoja saatana miten TÖRKEÄÄ

Sitten tulikin jo tunne siitä, että oikeassahan ne on. Oon viime vuosina lihonut ja pullistunut ja no oon nyt vaan tämmönen lölly ei ihme jos kaikki huomaa

Sekö on elämänhallintaa, että on itsekuria kieltäytyä viinereistä? Ja sekö vastaavasti on elämänhallinnan menettämistä, että syö viinereitä ja lihoo?

Millaista on olla #rantakunnossa? Ajatuksia kropasta, viinereistä ja Jutta Gustafsbergistä. BY LAURA

Viestihän on se, että näytä sitä hyvää ominaisuutta, vaikka kapea nilkka. Mutta – hyvänen aika – muista hävetä vartaloasi sen verran, että peität sen, mikä on liikaa. Ja vaikka omasta mielestä mikään ei olisi liikaa, niin kyllä meille muistetaan kertoa, mitkä on ne ongelmakohdat ja mitä on syytä piilottaa, eli hävetä.

Kauneus ja Terveys: Oletko rantakunnossa? Häpeä

Onneks pakitin aika äkkiä. Mitä sitten, jos oon lölly? Hittoako se niille silti kuuluu? Vaikka kuule painaisin yhtäkkiä kolmesataa kiloa niin mitä se sulle kuuluu?

Ja se voi. Mitä mun voi sulle kuuluu? Jos mä pidän leivästä ja voista niin saan niitä syödä. Kuule elän vaikka leivällä jos huvittaa. Sori jos maha ei oo litteä mee vaikka itkemään johonkin jos tuli niin paha mieli kun MÄ NYT OON TÄLLANEN PULLA SITTEN NÄEMMÄ

Mietin pitkään, mitä teen, kun tuun vessasta ulos. Tajuaako ne, että kuulin? Katsooko ne mua? Mitä sanon? Sanonko jotain?

En halunnut sanoa tunnekuohussa mitään HAISTAPA KUULE -tyyppistä. Mietin, mitä haluaisin sanoa, ja tulin siihen tulokseen, etten yhtään mitään.

Juorutkaa, jos siitä tulee hyvä mieli. En mä jaksa ottaa kantaa tällaiseen.

Kukaan ei tajunnut, että olin kuullut.

En vieläkään tiiä, mitä ajattelisin tästä. Kaikkihan tommosia juttuja puhuu, ja nimenomaan silloin, kun se kohde ei ole paikalla. Sitä ollaan hyväntahtoisesti huolissaan ja halutaan auttaa. Sieltä oven toiselta puolelta se ei kuitenkaan kuulosta niin kivalta ja auttavaiselta.

Jännittävin juttu tapahtui myöhemmin. Mulle tuli mahdollisuus tehdä leipää ja yhtäkkiä olin Hyvin Tietoinen siitä, että tässä nyt oon sellaisen ihmisen läsnäollessa, joka paheksuu tätä leipää sitten. Siitä tuli kamala olo, se teini-iän olo, jossa tietää että KAIKKI KATSOO JA TUOMITSEE

Laitoin vähemmän voita. Oikein ihanvähän. Oikein yritin.

Leipä maistui pahvilta.

I was meant to be ja muuta paskaa

Näin netissä kuvan. Siinä sanottiin, että mikä tahansa asia on helppo sitoa syy-yhtyksiin jälkikäteen. On helppo jälkeenpäin sanoa, että no, jos en oli ottanut lopareita työpaikastani niin en olis saanut tätä uutta unelmatyötä, tai jos en olis muuttanut jenkkeihin, en olis päässyt naimisiin.

Nii. Jälkiviisaana on helppoa. Etuviisaana ei oikein voi olla, tai jos vois, olis varmaan esim. jo lottomiljonääri.

Tapahtuuko asiat syystä? Vai onko syy-yhteys vain jotain, mitä ihminen kaipaa, että elämän kaaoksessa olis ees jotain järkeä?

Mun on aina ollut vaikeaa ymmärtää sitä, kun lapsi kuolee. Jos joutuu synnyttämään kohtuun kuolleen vauvan. Raskauksista 3-4 / 1000 päätyy lapsen menehtymiseen kohdussa, sanoo kohtukuolema. fi. Se on MONTA.

Kelatkaa. Ensin valmistaudut kuukausia sun elämän ehkä isoimpaan muutokseen. Ostelet juttuja, rakennat, teet kaiken valmiiks. Mietit nimen. Pelkäät, pääset yli pelosta. Oot ilonen kauhuissas surullinen sit taas iloinen. Suunnittelet. Pam naps noni ei mitään vauvaa sit tuukaan

Silloin usein sanotaan, että Jumala tarvitsi vielä yhden enkelin luokseen. Tai että Herran tiet ovat tutkimattomat. Se on shaibaa. Uskomatonta kuraa. No sulta vietiin kaikki mutta hei HERRAN TIET OVAT

Ai äitis kuoli kun olit lapsi? No mutta jotain hyvää tuli siitä. Ai siskosi tappoi itsensä? No jotakin hyvää syntyi siitä

Eikö tätä hyvää olisi syntynyt muuten? Eikö voi olla ihanuutta, jos ei ensin menetä?

Jos olisin tänään tullut kotiin asti junalla, olisko elämä nyt erilaista? Mitä olis tapahtunut, jos reilatessa en oliskaan vaihtanut sinä yhtenä iltana hostellia? Olisinko kuollut? Elossa? Jonkun kellarissa orjana?

On helppo sanoa, että koska X, niin Y. Mutta entä jos D F H J K B S niin Y?

Mistä sitä tietää?

Jos mun lapsi ei kuole, onko jonkun muun sitten kuoltava, että jokin Mystinen Kohtalo täyttyy? Jos en ota just tätä miestä nii eikö sitä onnea sit koskaan tuu? Jos meen tätä tietä, meneekö elämä sit pieleen?

Onks kohtaloa olemassa?

Tämän postauksen kuvat otin itse.