Tai ehkä sanoin. Ehkä kuiskasit "huora". En vain kuullut, eihän ne sanat minulle olleet.
Sinä pelotit minua. En ollut edes toimiesi kohde, ja pelkäsin kovasti. Olisin sanonut jotakin, koska RASISMIIN TULEE PUUTTUA, mutta pelkäsin sinua: aggressiivisia eleitäsi, järkyymätöntä haluasi olla sentin päässä tuntemattomasta ihmisestä, joka on menossa töihin, kuten joka aamu.
Minä tiedän. Minä menen hänen kanssaan yhtä aikaa bussiin joka aamu.
Se, että olisit rasisti, on vain oletus. Ehkä vihaat naisia. Värikkäitä takkeja. Tupakoimattomia ihmisiä?
Ihan sama, millä termillä kutsun. Minulle olit päällekäyvä, hyökkäävä ja pelottava.
En uskaltanut sanoa mitään. Seurasin vain ajojahtiasi, etäältä. Kun ahdistelusi kohde pakeni viereeni, astuin kuin huomaamatta väliinne. Siihen lopetit. Ehket edes tajunnut, että tein sen tahallani.
Toivon, ettet tajunnut. Minä pelkäsin sinua.
Menit loitommalle seisomaan, tuijottamaan. Tuijotit bussiamme, kunnes se katosi kaarteeseen. Minä tiedän; tuijotinhan minäkin sinua. Olit vanhempi, aivan tavallisen näköinen. Kaltaisiasi jamppoja on jokaisen kulman takana.
Sinulla oli viikset. Hetken ajattelin, että näytät Josef Fritzliltä. Se johtu varmaankin siitä, että olit mielessäni mörkö, uhka.
Olen myös puolihuomaamatta siirtänyt käden laukulleni metrossa kun viereeni on pysähtynyt musta mies. Olen huomannut pelkääväni nähdessäni ensimmäistä kertaa burkhaan pukeutuneen ihmisen. Olen antanut pomoni kutsua ihmisiä neekereiksi, koska pelkäsin menettäväni työpaikkani jos kritisoisin hänen kielenkäyttöään ja asennettaan.
Sitten on ne meille vanhemmille hassuttelevat vanhemmat. Niitä riittää joka puolella. Läpällähän ne vaan heittää, onhan pinkkiin pukeutuva poika hassunhauska juttu. Että "hehheh, ettekö ole huolissanne, ettei siitä vaan h-o-m-o-a tule?" "Korujakin on, siitähän tulee vielä hyvä drag queen!" "Onkos isä ylpeä pojastaan?" Tai sitten jotain hienovaraisempaa. Ja lapsi kuulee kaiken.
Ei ole helppoa olla vähemmistössä. Miettiä, keille uskaltaa kertoa. Pohtia, näkikö joku jotain epäilyttävää ja mitä hänelle pitäisi sanoa. Pelätä, jos joku ystävä ei ymmärräkään. Pelätä sitä, että tulee tuomituksi. Naurahduksia, epäileviä katseita. Epäuskoisuutta. Se on vaan vaihe. Miten sä pystyt elämään niin.
Olen nyt jo päiviä miettinyt, miksi teit, miten teit. Miksi vihasit sitä naista niin paljon? Mitä hän on tehnyt sinulle? Oliko bussipysäkkimme sinulle kuin Suomi minikoossa, ja jos vain tämän yhden erinäköisen saisi karkaamaan tiehensä, kaikki olisi taas hyvin? Vai vihaatko sittenkin naisia? Aamuja?
En ymmärrä sinua. En halua ymmärtää sinua. En kykene ymmärtämään sinua.
Olen miettinyt, mitä ensi kerralla sanon, jos vielä olet siellä. Aamulla, farkuissasi, tupakka huulessa. Päädyin koruttomaan "älä hei tee noin". Haluaisin tietysti sanoa muutakin: jotakin, mikä loukkaisi ja pelottaisi sinua, kuten sinä minua.
En aio tehdä niin. Vahvat ihmiset eivät lyö.
Se kiusaamasi nainen muuten tervehti minua aamulla. Pienesti, ujosti. Emme sanoneet mitään; tämä on Suomi, nyökkäys riittää.
Jos sinä vielä tulet, meitä on nyt kaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti