Olin tossa yks päivä matkalla kotiin ja olin tehny hulluna töitä koko päivän. Ja sitten tuli se olo. Etten mä oo mitään tehnyt.
Ainakaan tarpeeks.
Täytän usein jotain omituista kiintiötä, joka ei täyty koskaan. Täytyis tehdä kaikenlaista, ja jos saikin ne jutut valmiiksi, jotka piti saada, niin ois sit voinut ehtiä enemmän. Vielä. Pikkusen.
Oon siinä mielessä ylpeä itsestäni, etten tee ylitöitä palkatta. Moni tekee. Köhkii himassa työasioiden kanssa ja ihan ilmaiseksi. Siihen en rupea.
Kerran sain sunnuntaiaamuna jättihepulin yhdestä virheestä, jonka olin töissä tehny. Itkin vaan sitä, miten oon nyt mokannu, ja soittelin töihin. Oon monesti miettinyt sitä: sunnuntaina. Omalla ajalla. Ja itkin, koska mokasin, koska muut ei varmaan ikinä tee niin esim voi vitsi kun oonkin ainoo koko maailmassa
Siinä töistä kävellessä mietin sitä, olenko nyt suorittanut tarpeeksi. En, en varmaan: työthän ei lopu tekemällä, niitä tulee aina uusia jostakin. Jos siis on onnekas, ja saa pitää sen työnsä. Kantsii siis tehdä paljon töitä. Jospa tänäänkin ois vielä saanut yhden asian tehtyä
Se on kehä. Minun pitää olla Hyvä ja Tunnollinen, joten pitäisi Suorittaa vielä hieman enemmän. että olisin tehnyt Tarpeeksi sen määritelmän mukaan, jota ei ole olemassa missään kirjoissa tai kansissa.
Päässä se kiintiö on. Korvien välissä. Mappi E niinku ei koskaan riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti