On turha syyttää peiliä, jos naama on vino.
- Venäläinen sananlasku
Mulla on menossa ihan kauheet ärsytyspäivät. En kestä ketään: tekis mieli vaan loukata, loukata, loukata. Hyökätä.
Mä tiedän kyllä, että tää ei ole muiden vika. Ei kukaan tee mulle enempää pahaa kuin aiemminkaan. Mun vaan tekee niin mieli olla vittumainen ämmä ja oikein päästä sanomaan ja aukomaan. Ai että. Se tunne, kun tietää, että hahaa mä näytin sulle siitä sait.
Kilttinä oleminen vaatii mun mielestä suurempaa itsehillintää ja -kuria kuin ilkeänä oleminen. Paljon kilttinä ja mukavana olemisessa on sitä, että laittaa muut itsensä edelle, on lempeä, ei tavoittele kaikkia mielihalujaan tai sano kaikkia ajatuksiaan. Ilkeänä oleminen on melko helppoa: senkun sanois kaiken, mitä sylki suuhun tuo, ja jos ärsyttää, heittäis sen kaikkien kanssaeläjien kasvoille: mä ansaitsen näyttää tunteeni ja olla tällainen. Oli tällainen kuinka tuhoavaa tahansa.
Mä uskon, että tunteiden ilmaiseminen on hyvästä; ettei omia juttuja pitäis piilotella ja mökötellä jossain nurkassa, vaan puhua, sanoa, purkaa auki. Oon ottanut tavaksi sanoa, jos mun on huono päivä. Sanon sen etukäteen, jotta toinen tietää, että mun purkaukset ei ole suoraa seurausta sen pelkästä olemassaolosta tai jostain toiminnasta.
Kilttinä oleminen on joskus hyvin raskasta. Se on sitä, kun on liian kiltti. Ei haittaa, kaikki tekee virheitä. Ei, kyl mä odotan. Oho, no, semmosta sattuu. Kaikki on hyvin. En sano mitään. Ja silti se tuntuu.
On vaikeeta löytää rajaa liian kiltin ja sopivan välillä. Pick you battles, sanotaan, mutta jos elämä on normiarkea, mitkä taistelut on tarpeeksi isoja? Onko sellaisia?
Mä löydän aika harvoja tilanteita, joissa jaksaisin alkaa väitellä tai riidellä. Yleensä mietin, että mitä mä menetän, jos en nyt sano sitä painavaa sanaa. En useinkaan keksi mitään oikein suurta, jonka menettäsin. Oon myös miettinyt, onko tää jotenkin haitallinen tapa mulle: tarvitseeko ihminen sitä aggressiota, onko se terveellistä välillä purkaa huutamalla?
Tää on kysymys, johon en osaa vastata.
Jatkan siis pohtimista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti