Onko säännöt samat kaikille?

Tässä kuvassa on omituinen, mutta hyvä pointti. Se kertoo melko hyvin sen, mikä mua eniten vaivaa omassa ja muiden käytöksessä. Muissa mua ärsyttää eniten se, mitä en tunnista, tai halua tunnistaa itsessäni.

Kun mä neuvon, se on viisautta.
Kun mua neuvotaan, se on tuppaamista.

Kun mä sanon pahasti, se on vaan suoraan sanomista.
Kun mulle sanotaan pahasti, se on loukkaamista.

Kun mä hurjastelen, se on villiä.
Kun toinen tekee sen, se on vastuutonta.

Kun mun tekemisiä rajoitetaan, se ärsyttää.
Kun mä rajoitan muiden tekemisiä, se on huolenpitoa.

Ihan kuin säännöt ei olis samat kaikille.

Kaikkihan haluaa, että ne ois. Mutta ei ne käytännössä ole. Omille lapsille, omalle esikoiselle ja kuopukselle on eri säännöt; omalle itselle ja muille on eri säännöt; omalle kaveripiirille ja omalle suvulle on eri säännöt. Joko käytännössä tai teoriassa, omassa mielessä.

Onko tämä hyvä?
Paha?
Toimiva?
On vaan?
Mä en tiedä. Kai se riippuu tilanteesta.

Mä haluaisin voida suhtautua kaikkien tekemisiin samalla tavalla. Mä haluaisin aina voida nähdä, että asiat vaan on, että kaikki on, että ne tekee omia juttujaan ja toimii omalla tavallaan, valitsee omat reittinsä ja se on kaikki hyvää. Mä haluaisin voida rentoutua siihen, että kaikki asiat ei kuulu mulle, että mun ei tarvitse ajatella niitä, arvostella niitä, pohtia niitä. Että mä voisin vaan katsoa ja antaa olla. Ja silti mun täytyy. Arvostella, vertailla, neuvoa ja arvottaa.

Musta on mukavaa, kun mua pyydetään neuvomaan. Musta on mukavaa, kun mä saan apua, kun pyydän sitä. Silti tuntuu omituiselta, että joskus toisen hyvää tarkoittava neuvominen aiheuttaa mussa ärtymystä (mitä tuut siihen sanomaan ihan kun mä en tietäisi) ja joskus mun neuvot muille on ärtymyksen sävyttämiä etkö-sä-nyt-ymmärrä-näin-tää-pitää-tehdä -neuvoja.

Kun mä suutun, se on oikeutettua. Kun mulle suututaan, mun tulee paha mieli: yhyy, epistä! Niinkö asiat toimii, niinkö ne "vain on"? Voiko säännöt edes olla samat kaikille? Kertokaa mulle.

Wikipedia toteaa:
"Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita".

Tätä me tarvitaan.
Tätä mä tarvitsen.

Kykyä muistaa, että hyvin harvat tarkoittaa aidosti pahaa, kun ne huomauttaa, arvostelee tai ehdottaa. Kykyä muistaa, että joo, mäkin voin tehdä virheitä ja silloin on hyvä, että joku huomauttaa niistä, että mä opin, miten toimia paremmin. Kykyä tiedostaa, että kaikki mokailee: se on inhimillistä, ja meidän pitää antaa anteeksi. Ymmärtää, että mussakin oli vikaa. Nähdä, miten me arvotetaan toisiamme ja tekemisiämme.

Että mä muistaisin, että mussa ja toisissa on paljon samaa.
Ettei mun virheet muutu kullaks vaan siksi, että ne on mun tekemiä.

Kuvalähde.