Jos aikaa ei oiskaan

Helsingin sanomissa oli tänään kiehtova uutinen Amazonin sademetsän heimosta, jolta puuttuu ajan käsite. Heillä ei myöskään ole kuukauden tai vuoden käsitettä. Lainaus jutusta:

""Se, mitä emme löytäneet, on käsitys ajasta tapahtumiin nähden itsenäisenä käsitteenä: heillä ei ole käsitystä ajasta jonakin sellaisena, jossa tapahtumat sattuvat.""

Pystyksä kuvittelemaan maailmaa, jossa ei oo aikaa? Jossa koskaan ei ole kiire tai "aika tehdä jotain", koska semmosia käsitteitä ei vaan ole? Mä en pysty. Mä tiedän, mun rationaalinen mieli ymmärtää, et niin voi varmaan elää; mä en vaan yhtään tiedä, miten.

Mun on vaikeaa pysyä nykyhetkessä, koska murehtiminen ja jossitteleminen vaan on niin "kivaa". Vaikkei mitään muuta edes ole olemassa kuin se, mikä nyt on. Mut kun ei sitä oikein ymmärrä oikein.

Eckhart Tolle kiteyttää asian hyvin kirjassaan Läsnäolon voima:

"Oletko koskaan kokenut, tehnyt, ajatellut tai tuntenut mitään läsnä olevan hetken ulkopuolella? Kuvitteletko, että joskus voisit? Onko mahdollista, että jotakin voisi tapahtua tai olla läsnä olevan hetken ulkopuolella? Vastaus on aivan selvä, eikö?

Mitään ei koskaan tapahtunut menneisyydessä. Se tapahtui läsnä olevassa hetkessä.
Mitään ei koskaan tapahdu tulevaisuudessa. Se tapahtuu läsnä olevassa hetkessä".

Tuleva ei ole vielä tullut. Mennyt on jo mennyt. Aivot, ainakin mun versiot, haluaa unohtaa tämän, sillä niin sitä elää ja selviää ja tietää, kuka on. Moni tarvitsee huolta, kärsimystä, jossitteluja ja tulevaisuuden odotusta, vaikka uskoisi, ettei asia ole niin. Tollen kirjassa selvitetään, miten me tarvitaan mennyttä ja tulevaa egomme tueksi: jos niitä ei ole, jos meidän egoa ei ole ja jos sitä ei saakaan koko ajan pönkittää, niin keitä me sitten ollaan? (Kannattaa muuten lukea tuo Tollen kirja.)

On mahdotonta pysytellä nykyhetkessä, koska mielellä on aina asiaa: se suunnittelee, arpoo ja pohtii. Mun mieli on todella mieltynyt kuvittelemaan ja jossittelemaan. Kuvittelen, mitä teen töissä, ensi kesänä, miten saan oman talon tai palkinnon ja miten kierrän maailman ja saan kiitosta. Mieli ei halua olla hiljaa: se pohtii ja suunnittelee koko ajan jotakin. (Itse asiassa oon kuvitellut jopa tämän merkinnän kirjoittamista ulkona kävellessäni. Hölmöä, eiks? Vaihdoin luonnonmaiseman tietokoneen kuvittelemiseen!)

Mä en oikein tiedä, mitä mä saan ajan kuvittelemisesta. Mitä mä saan siitä, että alan illalla pohtia työjuttuja tai seuraavaa kesää. Joskus se on ihanaa pakoa: mä en halua tätä, tää on tylsää arkea, mä haluan kuvitella seikkailuja, jotka joskus ehkä kenties vielä tapahtuu!

Joskus se on pelkkää tuskaa. Mä stressaan ja panikoin itseäni, oikein piiskaan itteni pelkoon ja ahdistukseen miettimällä, et miten se asia nyt meni ja meniks ja meneeks ja entä huomenna ja viikonloppunakin on sitä ja mä mokasin ja ainii mua haukuttiin ja epäonnistuin sillon kerran ja asuntolaina ja entä jos pitää ottaa asuntolaina ja mitä viiden vuoden päästä ja ja ja

Ja mä en voi mitään. En mitään. Mä en voi auttaa puoliakaan niistä asioista, joita stressaan: niille ei voi mitään just nyt, ne on jo menneet tai vasta tulossa. Vois siis sanoa, että tuhoan ihan vaan huvikseni nykyhetken pelkäämällä ja jossittelemalla. Koska osaan tehdä niin.

Olen opetellut mieleni hiljentämistä muun muassa kysymällä itseltäni "missä nyt ollaan" tai "mikä minulla on JUURI NYT hätänä, mitä JUURI NYT puuttuu". Vastaukset on yleensä "tässä" ja "ei mit/kään". Usein mielessä vellova ongelma odottaa vasta työpaikalla tai on piilossa sähköpostiviestissä, kännykässä, tulevaisuudessa: se ei ole todellisuutta JUURI NYT.

Kun kysyn, mieli hiljenee, vaikkakin vain hetkeksi.
Herään hetkeks siihen, missä todella oon.
Mitä todella on menossa.

Amazonin sademetszässä elää heimo, jolta puuttuu ajan käsite. Multa taas puuttuu ajattomuuden, nykyhetken käsite: mä en osaa elää nyt, mun täytyy elää eilen ja huomenna.

Jutussa sanottiin, ettei Amazonin sademetsässä elävällä heimolla ole "käsitystä ajasta jonakin sellaisena, jossa tapahtumat sattuvat". Mä taas luulen että on: mä luulen, että niille kaikki tapahtuu nyt, just nyt, tässä hetkessä.

Mut mä en voi kokonaan käsittää sitä.