(R)Aivot

Joka päivä me tehdään näitä valintoja. Tää oli taas niitä päiviä, että piti tehdä tosi monta sellaista päätöstä, etten mä halua levittää pahaa. Että se pysähtyy muhun.

Ihmiset on joskus kovia kovia sanomaan ja tuomitsemaan. Se ei aina liity edes suoraan muhun, mut niin se vaan on: joidenkin on saatava piikitellä, nälviä tai päästä sanomaan että "mähän SANOIN että se on paska idea". Se tulee luonnostaan. Mun on vaikee ymmärtää sitä.

Mua väsyttää. Mä haluaisin kovasti antaa takas. Mutta se ois niin helppoa.

Usein, kun mun tekee mieli sanoa jotakin pahasti, mä jään miettimään sitä tilannetta. Et mitä tapahtuu, jos mä nyt avaan suun ja sanon että anteeks vaan mutta et sinäkään mikään täydellinen oo kato surkeaa elämääs. Mä mietin, mitä tapahtuis. Se menis mun mielessä aina jotenkin näin:

Mä sanon mun pahan sanan.
Toinen hämmästyy/järkyttyy/ihmettyy/loukkaantuu.
Toinen sanoo pahan sanan.
Ja taas mun pitää sanoa. Tai antaa sen mennä ohi.
Piiri pieni pyörii.

Myöhemmin mä sit joutuisin ajattelemaan, miten mä loukkasin sitä toista, varsinkin, jos se alkais itkeä. Mun tulis paha mieli. Mun pitäis aatella, kumpi oli enemmän oikeessa, et kenen pitää alkaa pyydellä anteeks eka, niin että toinen voi sit ottaa sen vastaan. Sitä odotellessa mun pitäs elää niinko kylmässä sodassa.

Miten mun taktiikat sit toimii? Ne menee näin:

Toinen sanoo pahan sanan.
Mä en sano mitään.
Loppu.

Toimisko tää kikka tilanteessa, jossa kakssataakilonen piripää haastaa riitaa? Varmaankaan ei, luultavasti ei. Mutta arkipäivinä se on ollu todella tehokas: kun toinen saa sanottua, se yleensä hiljenee.

Mun kokemuksen mukaan joidenkin ihmisten täytyy saada sanoa kovasti. Sit, kun ihminen on saanu sen ulos systeemeistään, se voi taas toimia normaalisti. Onks se hyvä idea? Ei mun mielestä, varsinkaan jos ei pyydä koskaan anteeksi tai tajua, miten toinen voi loukkaantua. Mutta jotkut vaan toimii niin, koska ne toimii niin. Ehkä ne joskus muuttuu; ehkä ei.

Mä en halua levittää pahaa. Mä en halua sanoa pahasti. Se ei tunnu hyvältä, enkä koe, että saisin siitä just mulle mitään arvokasta. Mä toivon, että paha vois pysähtyä muhun.

Muistaakseni Eckhart Tollen kirjassa Läsnäolon voima oli vertaus, jonka mukaan murheet voi oppia ravistaan pois niinko vesi valuu hanhen selästä. Mä ajattelen usein sitä hanhea, kun näitä tilanteita tulee. Miten ne sanat vaan valuu pois, vips, noin vaan.
Poissa.