Kuka on pahis?

Maikkarin uutisissa oli taannoin juttua siitä, miten Hurstin vähäosaisia auttava leipäjono halutaan pois Kalliosta. Hurstin mukaan ihmisten pitää mennä itseensä ja ihmisten mielestä Hurstin kanssa ei voi keskustella.

Tää on omalaatuinen ongelma. Kuka on pahis? Onks pahiksia olemassa?

Leipäjonon vastustajat on paikalla asuvia taviksia, mut samalla ne tuntuu pahiksilta ja tunteettomilta. Leipäjonossa seisojat on aina kännissä ja häiriöksi, mutta ne tarvitsee apua. Kaikki syyttelee toisiaan erilaisissa medioissa, en minä pahaa halua mutku noi ja tää on tärkeempää kuin sun toi.

Jos joku haluaa asua rauhassa ja pelottomana omalla kadullaan, onko se pahis? Onko se pahis, joka haluaa auttaa muita, joskus epämiellyttäviä muita? Onko se pahis, joka haluaa siirtää auttamisen muualle, mutta haluaa, että se voi jatkua? Kenen etua pitää ajatella ekana?

Kaikki ei ookaan mustavalkosta.
Kaikki onkin jotenkin oikeessa, tai ainakin kovasti haluaa olla.
Kaikki osaa perustella.
Kaikki osaa väitellä.

Miten lasketaan, kuka tarvitsee eniten oman toiveensa läpimenoa? Kuka on tärkeä, tärkein? Jos avuntarvitsijoita on 199 ja avunannon siirtopisteen kannattajia 200, voittaako ne? Jos avunanto vie elantoa joltain yksityisyrittäjältä, onko yrittäjä automaattisesti enemmän oikeessa, muutenhan se on kohta itsekin siellä jonossa?

Mä ymmärrän. Mä ymmärrän, että humalaiset on joskus tosi pelottavia, mä ymmärrän, että on ikävää asua paikassa, jossa ei pääse kotiinsa ilman, mitä, ilman pelkoa, tai sanomatta "anteeksi", pyytämättä että pääsee ovelleen. Mä ymmärrän, että on ikävää olla ilman ruokaa, mä ymmärrän että on ikävää tuntea olevansa taakka, jonka siirtelemisestä ihmiset riitelee. Mä ymmärrän. Muttei se oo ratkaisu.

Iltalehti uutisoi, että leipäjono lähtee. Tilannetta pahoitellaan, ihmisten oloja pahoitellaan, ruoan puuttumista pahoitellaan, asenteita pahoitellaan. Se on kamalaa ja ikävää. Anteeksi. Ei ne pahalla, mutta asiat nyt on näin, miten ne on. Me autamme teitä. Me emme hylkää teitä, me katsotaan, suunnitellaan. Olemme pahoillamme. Leipäjono lähtee.

Maikkarin uutisen mukaan uudet tilat on luvattu, ja vuokranmaksuunkin sais apua, ja tää voikin olla hyvä juttu. Pahiksia ei siis ehkä sittenkään ollut. Tai jos olikin, onkse tärkeää, jos asiat kääntyy paremmaks?

Vaikka pahiksia ei olis, niin silti joku aina antaa periksi: saa vähän vähemmän, siirtyy, antaa myöten, suostuu sopimaan. Toinen tulee vastaan. Asiat muuttuu, asioista voi neuvotella. Joku taipuu, joku ei. Joku tekee päätöksen, joku pyytää jotakuta muuta tekemään.

Onkse paha, hyvä? En tiedä. Ehkä se on kumpaakin, ehkä se on kaikkee, ehkä aluks paha on lopuks hyvä.

Kai se riippuu siitä, kuka asiaa katselee.