Luen tällä hetkellä kirjaa Where underpants come from. Siinä päähenkilö matkustaa Kiinaan tutkimaan, miten sen käyttämiä alushousuja valmistetaan. Yhdellä sivulla kertoja puhuu kävelystään Shanghaissa, taimuualla en muista, ja kertoo, että on häpeissään "ansaitsemattoman hyväosaisuutensa" hirvee suomennos vuoksi.
Luin ton pienen lauseen ja yllättäen ymmärsin paljon niitä tunteita, joita mulla joskus on. Kun ajattelen sitä, että miks mulla on ruokaa ja muilla ei. Miks lapsia kuolee ja mulla on viidet kengät. Miks mulla on työpaikka ja jonkun perhe ammutaan tänään, teloitetaan. Mä ootan kotona mun kaveria ja jotkut ihmiset on vankilassa siksi, että niillä on väärä uskonto.
Mä en ole tehnyt mitään ansaitakseni tän hyvän osan, joka mulle on annettu. Ansaitakseni sen, että synnyin Suomeen. En niin mitään. Mulla on käynyt niin sanotusti munkki, säkä.
Helsingin Sanomilla on jälleensyntymiskone, joka arpoo, mihin syntyisit, jos syntyisit nyt uudelleen. Mä synnyin Kiinaan silloin, kun tein ton ekan kerran. Tänään synnyin Afrikkaan, Nigeriaan, Adamawa stateen. Aika munkki saa olla, että syntyis Suomeen. Aika säkä.
Kirjotin aikaisemmin merkinnän siitä, miten kerättiin festarialueelta roskia ystävän kanssa ja jotkut tuli sanomaan meille, että meidän pitäis vaatia jotakin korvaukseksi. Kyse ei oo siitä, ettei olis hienoa tehdä ns. hyviä asioita ja saada niistä korvausta; kyse on se, että hyviä asioita täytyy tehdä. Jos niistä saa korvausta, hienoa. Jos ei saa, niin silti: mun täytyy tehdä edes jotain.
Kirjoitan tai ylipäätään oon hyvin harvoin sitä mieltä, että on "pakko" jotain. Inhoan sitä, kun on pakko. Pakko ei ole kuin kuolla, sanoi mummi. Ja silti: eikö olis siistiä, jos kaikilla olis vähän parempi olo sen sijaan, että kahdella on helvetin hauskaa ja muut kärsii?
En aio kirjoittaa politiikasta enkä saarnata. En ymmärrä politiikkaa ja saarnaamistakin inhoan. Ja ei, en mä voi pelastaa koko maailmaa. En mä jätä vaatteita tai asioita ostamatta aina, koska ei saa kuluttaa ei saa tuhlata. Kyllä mäkin ostelen kenkiä ja laukkuja. Moni elää varmasti ns. paremmin kuin minä, säästeliäämmin, pienemmällä hiilijalanjäljellä.
Mutta: mun täytyy tehdä jotain. Jotain. Edes jotakin pientä, niin, että maailma olis vähän parempi, vähän kivempi, vähän hellempi. En mä voi istua kotona ja odottaa, että muut tekee, hoitaa ja pelastaa. Mä en voi tehdä kaikkea, mutta jonkun pienen asian voin.
Voin lahjoittaa rahaa. Voin auttaa turistia kartan kanssa. Voin huutaa perään, jos joku pudottaa hanskansa kadulle. Voin ostaa kotimaisen kasviksen. Voin viedä pullon kauppaan, laittaa paperin keräykseen. Voin ottaa lyhyen suihkun. Voin kääntää humalaisen kylkiasentoon. Voin kerätä kadulta yhden roskan. Voin antaa aineettoman lahjan. Voin mennä bussilla.
Nää kaikki on hyvin pieniä tekoja. Kaikki niistä ei mahdu yhteen päivään, mutta voi, joka päivä mä voin tehdä yhden jutun. Yhden ihan pienen.
Kyse ei ole siitäkään, ettei sais ostaa, ettei sais kuluttaa. Hyviä tekoja on muitakin, aineettomia tekoja: voin hymyillä tuntemattomalle, jutella mummille bussissa, auttaa jonkun tien yli, lainata kynän tai tulta, kertoa kellonajan, jonottaa rauhassa, olla sanomatta pahasti, ymmärtää. Kaikki se on pientä hyvää, sitä, että muillakin olis hyvä olla, ei vain mulla.
Uskon, että muut ansaitsee sen.
Toki, olen aivan samaa mieltä, ettei juuri tuollaisia asioita pitäisi jättää tekemättä "siks kun joku muu kuitenkin sen voi tehdä eikä maailma nyt yhteen roskaan / töykeyteen / mihintahansa kaadu". Mutta silti mua harmittaa ihan tajuttoman paljon se.. syyllistäminen mikä tässä mun mielestäni tuntuu olevan takana. Keskivertoihminen ei tee mitään ansaitakseen ne lähtökohdat kuin saa, hyvässä tai pahassa. Mutta jos nyt sattuu hyvät kortit käteen, miksi siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä? Joku kuitenkin on samassa tilanteessa, maailma on vähän semmoinen ettei kukaan oo ainoa ja yksin. Pitää vaan oppia pelaamaan ne kortit, ihan jokaisen. Se, että mulla on hyvä, ei ole oletusarvoisesti pois joltain toiselta, ja jos me tiedostetaan selkeä tilanne jossa on, meillä on syystä mahdollisuus yrittää jakaa omaamme. Ei velvollisuus.
VastaaPoistaJos tänään kulutankin hiukan liikaa vettä, ei kukaan saisi sitä juotavakseen, vaikka osaisinkin olla tekemättä väärin. Vaikka alkaisin paastota, ei nälkää näkevä sitä ruokaa saisi vaan se joutuisi hyvin todennäköisesti kaatopaikalle. Tää ei ole täydellinen maailma, me voidaan ainoastaan hyväksyä se ja tehdä sen verran hyvää kuin tekee mieli, ja me voidaan tehdä se siksi, että halutaan eikä siksi, että ollaan paskoja laiskiaisia ellei tehä, tai siksi että jonkun nyt on pakko uhrautua.
Äh, oon ollut niin turhautunut tästä asenteesta viime aikoina, että oli ihan pakko koittaa purkautua nyt kun kerrankin tuli tilaisuus, eikä mitenkään hyökkäyksenä. :3
haleja, tulee aina parempi mieli kun lukee sun blogia!
Nomoikka! :3
Poista"Mutta jos nyt sattuu hyvät kortit käteen, miksi siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä?"
Ei pitäiskään, mutta mä tunnen. Mun on hyvin vaikeaa käsittää sitä, että jostain sattuman/kohtalon/jonkun suuren suunnitelman oikusta mä saan kaikkea ja joku muu ei saa mitään, se aiheuttaa mulle syyllisyyden tunteita vaikken ookaan varsinaisesti tehnyt mitään "pahaa". Siks yritin kirjoittaa tän minä-muodossa, puhun siis omista tuntemuksistani.
Meinasin myös sitä, että mun mielestä asioita olis hyvä ajatella, että tiedostaa sen, ettei kaikki asiat oo itsestäänselvyyksiä. Tosin tää ei ehk tullu tässä kauheesti ilmi.
"Tää ei ole täydellinen maailma, me voidaan ainoastaan hyväksyä se ja tehdä sen verran hyvää kuin tekee mieli"
Tätä mä just meinasin. :3
"Jos tänään kulutankin hiukan liikaa vettä, ei kukaan saisi sitä juotavakseen, vaikka osaisinkin olla tekemättä väärin."
Ymmärrän tän pointin, että eihän se vesi siirry maagisesti johonkin Afrikkaan, vaikka mä en sitä täällä käyttäiskään. Eikä ne ruoat siirry nälkäänäkeville lapsille. Mun pointti tässä oli lähinnä se, että jos jokainen tekee jonkun pienen asian, niin maailma paranee pienesti, aina vaan enemmän. Mietin tätä kirjoittaessani sitä, että tietoisesti tekisin valintoja, joilla maailmasta tulee vähän kivempi paikka sen sijaan, että vaan hyväksyisin oletusarvona sen, että joillain on hyvää ja joillain pahaa ja asiat vaan on niin.
Juu, tokkiinsa jokainen puhuu lähinnä omasta puolestaan ja tuntee vaan oman sielunmaisemansa ja sulla on pointti, mutta mua niin ärsyttääää se miten ihmiset tottuu tarpeettomaan häpeään ja syyllisyyteen et puran sitä nähtävästi vähän liianki ahkerasti joka paikassa missä tilaisuus vaan tulee :D Eikä siitä tietenkään pidä ottaa vielä lisätaakkaa että sattuu olemaan niin ajattelevainen, että se syyllisyys tulee :3
PoistaSaahan sitä purkaa, se on ihan hyvä vaan :3 Ja syyllisyys ja semmonen maailmantuska on kyl siinä mielessä aika kamala/"tarpeeton" tunne, että se lamauttaa ja sit ei saa oikein mitään aikaan ja vaan kärsii sen sijaan, että tekis ja toimis.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista