Ai että mä tykkään siitä, kun joku käyttäytyy täysin stereotypiansa vastaisesti. Kun on vaikka hevari, mutta tuomari. Tai on missi, mutta ihan sssssikafiksu. Se on ihanaa.
Inhoan sitä, kun ihminen ei saa jotain siks, että se saa jo jotain muuta. Ei saa kuunnella sitä kun kuuntelee jo tätä. Ei voi mennä siihen kouluun kun aiemmin piti mennä siihen toiseen. Ei saa yhtäkkii värjätä hiuksia pinkiksi kun on aiemmin ollut tavallinen. Ei saa sitä ja tätä.
En myöskään kestä semmosta ihmettelyä, että miten sä nyt noin menit tekemään ja ei oo kyllä yhtään sua ja voi vitsi et sä näin olis kymmenen vuotta sitten tehny. Se raivostuttaa mua. Ihanko meissä kaikissa olis vaan yks ja sama puoli elämän loppuun asti kiitos hei. Koskaan ei vaihdu mitkään mieltymykset ja halut ja uskomukset, ei sitte ikinä, miten sä nyt noin!
Tee ihan mitä haluat, jos se tekee sut onnelliseks eikä loukkaa tai satuta. Ihan mitä vaan. Et sä oo mikään laatikko.
Oi, tällästä juttua mä kaipasinkin rankan koulupäivän jälkeen, jossa kaikki on vain arvostellut mua. ♥ Jään seurailee blogiasi (:
VastaaPoistaHeippa! Hauskaa, että jäit :3
Poistaaww, asiaa! kumpa kaikki sisäistäisivät tämän ja todellakin voisivat niellä ne vuosikausia vanhat käsityksensä toisista ja elämä olisi kaikille vähän helpompaa.
VastaaPoistaHeitaas!
PoistaNnii, tuntuu että on ihan sssssikana kaikkia sääntöjä, joista ei oo hyötyä, muttei niitä voi lakata seuraamasta vaikkei kukaan enää muista että kuka ne keksi.
Omalla kohdalla tuntuu, että useimmiten ne "säännöt" tulee itseltä eikä muilta, tyyliin "En mä voi tuollaista harrastusta aloittaa, kun oon aina harrastanu vaan tällaista.." jne. Sitä on itse itsensä hidaste ja moni asia jää tekemättä ja tutkimatta, koska yleensä ei tee niin..
VastaaPoistaMoikka! :3
PoistaTää on kyl niin totta. Pahimmat arvostelijat tuntuu aina olevan korvien välissä.