Oisin voinu olla onnellinen jos

Usein varsinkin ihmissuhteen päättymisen jälkeen syytän itseäni. Oon huomannut samaa muissa. Kun se päättyy, ajattelen, että miksen voinu olla parempi. Erilainen. Onnistua.

Miksen voinu olla onnellinen.

Ajattelen usein, että olisin voinu olla. Tuntuu turhalta, jos ei oo mitään syytä eroon. Kunnon syytä. "Oikeaa" syytä, kiveen kirjoitettua ja sellaista vakavaa, todistettavaa. Semmoista, joka sanois suoraan että joo, en mä ois voinu olla onnellinen.

Usein ajattelen, että oisin voinu olla onnellinen. Että on mun vika, kun en oo. Oisin voinu olla onnellinen, jos.

Mietin eilen, että miten se lause jatkuu. Oisin voinu olla onnellinen jos... Oisin voinu. Oisin voinu olla onnellinen, jos oisin ollu onnellinen.

Se on järjetön lause. Syö itseään. Ei mee mihinkään. Ei anna selitystä. Oisin ollu onnellinen, jos oisin ollu onnellinen. Jos oisin ollu onnellinen, oisin ollu onnellinen. Mikään ei ollu huonosti, mutta oli silti jotenkin väärä olo. Oli ihan onnellista, muttei ollu, koska ei ollu onnellista, vaikka oli. Oisin ollu onnellinen, jos vaan oisin ollut.

Tuli tänään mieleen, että samalla kaavallahan vois muodostaa muitakin lauseita. En oo koskaan tajunnut matikkaa. Mun aivoissa tapahtuu jotain, kun numeroita on liikaa. Oon käynyt yksityisopetuksessakin, mutta ei: ei se auta. Miksen tajua matikkaa? Voisin tajuta matikkaa, jos vaan tajuaisin sitä. Voisin osata laskea, jos vaan osaisin laskea.

Voisin tehdä jotain, jos tekisin jotain. Voisin olla jotain, jos oisin jotain, mitä voisin olla, mutten oo.

En oo nyt ihan varma, mihin tää ajatusketju on menossa. Katotaan, mikä siit tulee.

Usein kuulee sitä, että ihminen ajattelee jatkuvasti että olis onnellinen jos ja sitten kun ja mikäli jotain, ja siks se ei oo onnellinen kun jotain. Oon viime aikoina ajatellut paljon niitä vaatimuksia, mitä onnellisuuteen liittyy. Olisin onnellinen, jos. Sit kun en oo, sillekin pitäis olla syy: en oo onnellinen, koska. Olisin onnellinen, jos jotain; en oo onnellinen, koska jotain.

Ainakin mä kaipaan syytä. Itseltäni, en muilta. Muiden ei tarvi selittää mulle, miks ne tuntee jotain, mutta mulla tarttis olla syyt asioille. Mua varten. Mä en voi tyytyä siihen, että musta vaan tuntuu joltain. Kaipaan jotain todistetta, joka olis enemmän kuin mitä mä itse oon. Se on järjetöntä. Se on naurettavaa. Se on vaikeeta myöntää: myöntää, että mun pitäis luottaa muhun ja kuunnella mua ja sanoo rohkeesti että musta tuntuu tällaiselta enkä tarvi syytä.

En oo onnellinen, koska en oo onnellinen: ei oo mitään syytä, kaikki on hyvin, voisin olla onnellinen mutten oo, koska en oo onnellinen. Jokin on vinossa. Oisin voinut olla onnellinen, jos oisin ollut onnellinen. Mikään ei oo vinossa. Jokin on vinossa, vaikka mikään ei oo vinossa.

Musta tuntuu.