Oon saanut elämässäni paljon hyvää palautetta ja rakentavaa palautetta. Oon saanut elämässäni myös paljon paskaa. Sellaista, jota on kutsuttu palautteeks, mutta paskaa se on ollut.
En oikein kestä lukea nettikeskusteluja. Niissä liikkuu paljon paskaa, jota pidetään palautteena. Minä sanon nyt, miten asiat on! Tämä on palautetta! Sinä tarvitset totuutta! Tämä on rehellinen mielipide!
Palautetta pitää kestää. Palautetta on mun oman kokemuksen mukaan helppo sietää ja ottaa vastaan ja ymmärtää, jos se on oikeasti palautetta. Eikä paskaa, jota lapioidaan niskaan.
Mä en enää nykyään koe vaikeaks sanoa sitä, että mokasin. Voin sanoa sen ihan suoraan: mä mälläsin tän, oon pahoillani. Joskus aiemmin se oli vaikeaa. Tuntui nololta, pelottavalta. Mitä jos toi nyt huutaa. Mitä jos nyt tulee paskaa niskaan.
Palaute ja paska sekoitetaan usein keskenään. Niin, että mitä tahansa saa sanoa miten vain, kunhan se on palaute. Kunhan se annetaan siinä muodossa ja valepuvussa, että hei tää on sun omaksi parhaaksi, mä yritän kehittää sua mä haluan että sä suoriudut paremmin.
Ystävällisyyden ja kehittämisen nimissä asioita voi sanoa tuhannella eri tavalla. Palautetta voi antaa tuhannella eri tavalla ja tuhatta eri kommenttia voi väittää palautteeksi, vaikkei ne ole.
Palautteenannosta puhutaan nykyään paljon. Pitää osata olla rakentava ja puhua ja antaa usein palautetta henkilökohtaisesti kasvokkain. Samalla palautetta pitää osata ottaa vastaan, pitää osata olla avoin ja kehittyä ja kuunnella, mitä toinen sanoo sun persoonasta tai sun tosi henkilökohtaisesta lahjasta, miten se arvottaa sitä.
Palautetta pitää kestää, mutta mun mielestä se vaatii sen, että palaute on reilu. Että palautteen pääasiallinen tehtävä on antaa jotain, lempeästi, kasvattaa ja olla hellä. Ei nolata tai vittuilla. Ei sanoa, että luuliksä oikeasti pystyväs tällaiseen projektiin ja sitten sanoa että hoo, tää oli palaute, deal with it.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti