"It used to bother me - having bigger, fuller brows. I even plucked them once so I'd fit in, but I hated them and couldn't wait for them to grow back," Collins recalled.
The actress went on to say: "Now I embrace them. I've realised the quirky things that make you different are what make you beautiful."
Mua jaksaa aina hämmästyttää se, miten erilaisia me ollaan. Ihmiset näyttää suunnilleen samalta ja niissä on melko samat osat kaikissa, mutta silti me kaikki ajatellaan ihan erilaisia asioita. Niinku kulmakarvoja. Meikä ajattelee muuten ihan tosipaljon kaikkia karvoja, ootteks huomannu?
Yritin kysyä internetiltä, montako kulmakarvaa ihmisellä keskimäärin on. En löytänyt tietoa. Kuitenkin, niiden määrä lienee aika pieni esimerkiksi hiusten määrään verrattuna. Kehon muihin osiin verrattuna. Ne on aika pienet. Ja silti: jos niitä ei ole, niin tunteiden välittäminen ilmeillä onkin yllättäen hankalampaa. Niistä on apua. Ja ne on vieneet jonkun elämästä niin suuren osan, että on uutinen, kun se on oppinut hyväksymään ne.
Lehdissä on usein haastatteluja, joissa ihminen kertoo, miten on löytänyt ja hyväksynyt itsensä. Silloin, kun ne puhuu siitä, se tuntuu jo ns. normaalilta asialta. Niiden elämään kuuluvalta. Yhtäkkiä tajusin, kuka olen, olen tällainen. Nyt voin vain olla.
Miks siinä menee niin kauan? Miks jotkut ei koskaan onnistu?
Miks jokaisen täytyy itse raataa itsensä sinne maaliin asti, miksei voi auttaa? Miks se on niin vaikeaa?
Kun mä sanon että oot kaunis, mikset usko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti