Kun inhoaa ja vihaa jotain henkilöä, sen alkaa nähdä epähenkilönä. Sellaisena, joka ei oikeastaan ole edes ihminen. Se on vaan jokin, köntti, joka haittaa elämää omalla olemassaolollaan.
Kätevintä on tietysti vihata julkkiksia: ne haluaa olla valokeilassa ja siten niitä saa arvostella niin paljon kuin haluaa. Ne kestää kyllä mitä vaan haha ruma huora. Eikä ne koskaan saa ees tietää hehe
Mutta miksi tyytyä julkkiksiin? Näitä oksettavia epäihmiskönttejä löytyy ihan lähiympäristöstäkin! Eikä tässä vielä kaikki: ne, toisin kuin amerikkalaisjulkimot jotka kyllä ihan varmana lopettais paskan musiikin tekemisen jos kuulis sun mielipiteet on ihan sun ulottuvilla ja voit koska tahansa yrjötä sun ajatukset niiden päälle! Ei vitsi miten kätevää
Kiusaamistilanteissa piiloudutaan monesti leikin taakse, ja syytetään ”leikin” kohdetta tosikoksi, joka ei ymmärrä huumoria.
– Mutta jos toinen loukkaantuu, niin se on kiusaamista. Sen päättää kiusattu, ei kiusaaja, Viljamaa painottaa ja kuvailee kiusaajien kieroa luonnetta:
Yks päivä bussissa kuuntelin yläasteikäisten juttuja. Opin, että Pietarilla on niin rumat urheiluhousut että yrjö lentää ja sen vanhemmat varmaan hyväkskäyttää sitä ja jonkun tytön bikinikuva oli niin kamala, ettei kuvan nähnyt kundi nuku ehkä enää koskaan. Ei vitsi että vihaan nyt Pietaria kyllä nää puheet todellakin käänsi mun pään tämä oli sarkasmia jos et tajunnut. Ehhehe hei sithän voisin sanoa sua tyhmäks haha tyhmä
Tähän olis löytynyt supermonta aiheeseen liittyvää kuvaa hakusanoilla "cosplay fail". Just because you can doesn't mean you should, because you've failed at everything else you'll need a new outlet for your energy. Ja semmosta. Koska läskien ei pitäis näyttää läskejään muille kuolkaa pois rumat läskit yök
Kerron nyt salaisuuden: epäihmisetkin on oikeesti ihmisiä. Kaiken sen ruman läskin yök kauheet vaatteet alla on ihminen, eikä se unohda. Koskaan. Kun sä sanot, että sen bikinikuva on oksettava kovispoika bussissa puhun sulle se miettii sitä. Tänään. Ja huomenna. Ja ehkä vielä kolmekymppisenäkin. Ei pue uimapukua rannalle koska olen oksettava
Tiiän, ettet välitä. Kovispoika puhun edelleen sulle. Tiiän, ettet välitä. Läskit kuolkaa läskit ansaitsee tämän.
Kovispoika, toivon, että saat läskin lapsen tiiän ettet aattele vielä tämmösiä juttuja ja sun lapsista tulee joka tapauksessa kovislapsia cooleja ja siistejä läskit on epäihmisiä toivon todella. Karvaisen läskilapsen. Sitten, kun se lapsi tulee itkien kotiin yks päivä ja sanoo että isi noi sano rumasti, ajattele sitä oksettavaa bikinikuvaa. Tiiän että oot silloin jo unohtanut, sehän oli vaan yläasteen yks päivä, heitit hauskan läpän, kuka sitä enää muistaa se tyttö
Haluan, että muistat sen. Oksettavan bikinikuvan. Kun sun lapsi tulee sun luokse ja kysyy ne elokuvamaisen isot silmät kyynelissä että isi miks noi ei tykkää musta, haluan, että yllättäen muistat sen. Ja tajuat. Ja tunnet sen piston. Hyi miten ruma läski en nuku enää koskaan
I sent several of those women a message.
”You’re being an asshole,” the note said. “Why don’t you just do the right thing and delete the post and stop sharing it?”
The most common response was not remorse or defensiveness but surprise. They were startled that I could hear what they’d been saying. Their Facebook pages were set to private, after all. Most didn’t realize that when you post to a public page through your Facebook account, it doesn’t matter that your own content is restricted: The whole world can read your words anyway.
And of course, they hadn’t really thought of me as a person. Why should they? These images are throwaways, little bursts of amusement to get through a long workday. You look, you chuckle, you get some ridicule off your chest and move on to the next source of distraction. No one thought about the possibility that I might read those words. Far less, that I would talk back.
