Tuntuu, etten keksi enää mitään, mitä haluaisin sanoa. Tuntuu, että kaikki on sanottu jo.
Mitä, jos mä voisin? Aloin kysellä sitä kuukausi sitten tuntemattomilta ihmisiltä eri paikoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Moni vastasi, ettei tiedä, mitä tekisi. Kannustin miettimään: Se voi olla mitä vain! Jotkut palasivat takaisin. “Mä rakastelisin ruokatauolla!” “Mä kulkisin velhopuvussa!” “Mä viljelisin ruusuja!” "Mä halaisin tuntemattomia!" Kuinka harvoin annamme itsellemme luovan hetken ajatella, mitä me tekisimme, jos voisimme, tai jos meidän ei koko ajan pitäisi?
Oon mietiskellyt aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, enkä keksi mitään kovin syvällistä sanottavaa mistään. Tuntuu, että elämä on jotenkin kiehunut yksinkertaisimpaan pisteeseensä: tee, tai älä.
Haluatko onnea? No, etsi onnea. Tai älä etsi. Haluatko laihemmaksi? No, syö paremmin. Tai älöä syö. Eroa, tai älä eroa, tee töitä tai älä tee.
Tuntuu, ettei mulla oo oikeutta antaa ohjeita. Tuntuu myös turhalta antaa niitä: jengin pitää kuitenkin tehdä omat virheensä ja elää niiden kanssa ja oppia niistä. Eli tee, tai älä tee. Oo tai oo olematta. Halua, tai sit älä halua.
Tekee sitä jotain tai ei, elämä kuitenkin jatkuu. Se rullailee eteenpäin ja jos ei tee mitään heti, ehkä tekee myöhemmin. Tai ehkei tee mitään. Ikinä.
Jos kusettaa itteään ja elää valheessa, jossain vaiheessa se paine kasvaa niin suureksi, että on pakko tehdä jotain. Niin uskon.
Eli tee nyt. Tai älä tee, odota. Tai älä odota, tee.
Jomminkummin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti