Jos vaikka ootte just vasta tulleet kyytiin, tervetuloa. Tässä on suosituimmat tekstit blogin koko olemassaoloajalta.
Oman kokemukseni mukaan rumuus on yleensä ulkoista. Rumuutta on se, kun ihmisessä on jokin piirre, joka ei sovi, joko ihmisen itsen tai muiden mielestä. On liian jotain: iso, pieni, leveä, haiseva. Rumana ihmisestä puhutaan harvoin silloin, kun se on tehnyt jotain kamalaa: murhaaja ei ole ruma ihminen, hän on sairas, pelottava, hirviö. Rumuus on ulkopuolella.
Tiiätteks, mitä aattelin ekana? Aattelin, että miten pääsen karkuun. Aattelin, etten mä voi ton kotiin mennä, se raiskaa/tappaa/ryöstää mut.
Tietenkin mullekin tulee niitä. Ajatuksia. Oispa kapeammat reidet, pitäisköhän mun laihduttaa, mitä toi ajattelee, miltä mä näytän tässä asennossa, entä tossa, mitä jos mä lihon, mitä jos. Kyllä niitä tulee.
Oon miettinyt, että elänkö pelossa vai pelosta? Munhan ei tarvitse surra mahdollisuuksia, jotka hylkäsin, koska olin järkevä. Suojelin itseäni ja jotain ois voinu sattua ja kannattaa olla turvassa ihan täällä näin kotona. Eikä sillon saa tehdä jos pelottaa!
Tällä koiralla ei oo ollut arvoa sille, kenen se nyt aiemmin onkin ollut. Se on ollut turha, ei varmaankaan edes inhimillinen olento. Niinpä se on valeltu sytytysnesteellä ja pantu palamaan. Se on luultavasti piehtaroinut itsensä sammuksiin; löydettäessä se oli vielä sytytysnesteen peitossa.
Se täytyy erikseen tehdä: irtisanoutuminen. Erikseen täytyy ilmoittaa, että MINÄ EN NYT ENÄÄ MEIKKAA EN NYPI EN. Se on kuin juominen: jos et juo, joku tulee vielä kysymään, miksi. Syy täytyy olla. Musta tuntuu, että aina täytyy olla selitys.
Oon jotenkin laimee. Samalla en oo. Repeän onnesta jos saan vaikka kissanpennun syliin tai oon tosi hyvällä keikalla; samalla en koe suuria tunnemyrskyjä, jos joku kertoo vaikka menneensä kihloihin, tulleensa raskaaksi. Oon onnellinen, mutten räjähtävän onnellinen.
Unohtaa sen kun joka päivä ahdistaa ja vituttaa, unohtaa sen, ettei enää jaksa kannatella toista ihmistä, unohtaa sen, ettei kellekään muulle ja kenenkään muun elämälle voi mitään, vaan omalleen voi. Unohtaa sen, että turha on itkee ja vinkua, jos itse suostuu siihen, jos suostuu siihen että kannattelee ja tukee ja antaa neuvoja joita ei kuunnella, ymmärtää ongelmia jotka ei muutu, vuodet vaan kuluu ja kaikki, kaikki on samaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti