"Parasta pessimismissä on se, että on koko ajan joko oikeassa tai iloisen yllättynyt."
"Pessimisti ei pety".
"En ole pessimisti, olen realisti".
Kuulostaako tutulta?
Olen kuullut lukemattomia versioita näistä mietelauseista. Olen saanut kuunnella tarinoita siitä, miten elämä on suuri keko sitä itseään, eikä liikoja pidä odottaa, sillä eräs ruskea aine osuu tuulettimeen ennemmin tai myöhemmin. Jos odottaa pahinta, ei pety, tai ainakin saa sitten yllättyä iloisesti. Tämäkö olisi siis paras asenne elämään?
Katsotaanpa.
Omasta näkökulmastani pessimistin elämä on lähinnä kärsimystä tai sen odottelua. (Jos olen mielestänne väärässä, pessimistit, kertokaa kommentein oma näkemyksenne!) Jos asiat eivät nyt ole huonosti, ne voivat olla sitä huomenna. Voisi kuvitella, että kohtaamisten tai tapahtumien odottaminen muuttuisi helposti kauhunsekaiseksi katastrofin enteilemiseksi tai pirujen maalailuksi. Pessimisti ei kenties ehdi pettyä, mutta eikö negatiivinen elämänasenne ole itsessään pettymys? Montako kertaa itse olet kiitellyt jotakuta hänen sanoessaan, että huonosti se projekti, ihmissuhde tai esitys loppupeleissä kuitenkin menee, älä edes vaivaudu?
Vain naiivit idiootit uskovat ihmisen tai elämän hyvyyteen. Elämä on kärsimystä, kurjuutta! Sairautta ja menetyksiä on luvassa jokaiselle! Äläkä luojan tähden nauti saamistasi asioista, koska ne voidaan ottaa sinulta pois. Sitten sattuu vielä enemmän!
Tietenkin sattuu. Jokainen meistä tuntee tuskaa ja kärsimyksiä: yksi pelkää hammaslääkäriä, toinen ihmisiä, esiintymisiä, auton ajamista tai rakkautta. Uskon kuitenkin, että elämä todella on sitä, mitä teemme siitä. Kun päätin, etten enää halua kärsiä, oloni on ollut keveämpi. Koen edelleen pelkoa; jos jokin menee pieleen tai mokaan, stressitasoni nousee ja vatsani kiristyy. Unohdan ainakin hetkeksi, ettei minun tarvitse ahdistua, pelätä tai kokea suurta kärsimystä. Voin hyväksyä asiat ja ottaa ne vastaan, kun ne tulevat.
Pessimisti odottaa pahinta. Mitä on tämä "pahin"? Paneuduttuani ajatukseen toden teolla oloni oli hieman hölmö, sillä tajusin, etten keksinyt kovinkaan montaa "lopullisen hirvittävää" vaihtoehtoa. Mikä on sitä kamalinta, jota elämä voi tielleni heittää? Kuvitellaanpa muutamia tilanteita.
Tilanne: Minut irtisanotaan työpaikastani.
Työpaikan menetys olisi kieltämättä shokki, joka tekisi minut hyvin surulliseksi, sillä nautin työstäni valtavasti. Mutta kuolisinko? En. Halvaantuisinko? Iskisikö taivaasta salama niskaani, osoittelisivatko ihmiset bussissa minua sanoen "tuossa se epäonnistuja menee"?. Eivät. Ihmiset ovat yllättävän myötätuntoisia: luultavasti he ottaisivat osaa tilanteeseeni ja valittelisivat taantuman kiroja.
Tilanne: Joudun yksin ajamaan vieraaseen kaupunkiin, enkä tunne reittiä.
No, en pidä autolla ajamisesta, joten käteni voisivat hiota ja kurkkua alkaisi kuristaa. Kuitenkin: asun maassa, jonka kieltä onnekseni osaan. Omaan suun, jolla kysyä neuvoa. Jos en osaa perille, ajelenko tosiaankin kymmeniä vuosia eksyneenä maailman turuilla, ikuisena epäonnistuajana? Tuskin. Kun tulen perille (myöhässä ajettuani harhaan), voin hauskuttaa muita tarinalla GPS-laitteiston välttämättömyydestä nykyihmiselle.
Tilanne: Sairastun vakavasti.
Tämä skenaario tuntuu todella pelottavalta, lähinnä siksi, ettei sitä voi estää. Voin huolehtia itsestäni, käydä lääkärillä säännöllisesti, säästää pahan päivän varalle ja rukoilla, että saan jatkossakin elää terveenä. Ja kuitenkin: täytyykö minun pelätä sairautta, joka kenties ehkä osuu tielleni tulevaisuudessa, halusin sitä tai en? Täytyykö minun murehtia asiaa, jolle en edellä mainitsemieni asioiden lisäksi oikein voi mitään? Haluanko kärsiä siksi, että saatan joutua kohtaamaan epäonnea jossain vaiheessa, kenties vasta ollessani 85? Tuskin.
En aivan aikuisten oikeasti keksi asioita, joiden vuoksi minun kannattaisi tuhlata arvokasta nykytilannetta stressaamiseen ja tuskailuun. Jos ahdinkoa onkin luvassa joskus myöhemmin, enkö ennemmin kiitä ja iloitse nykyhetkestä, tästä autuuden ajasta, jolloin kaikki rullaa sujuvasti eteenpäin? Enkö haluaisi elää elämääni ilon kautta?
Luulenpa hyvinkin, että haluan. Asiat menevät oikein hyvin – tai sitten ne vain menevät. Positiivinen ei pety.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti