"Mun täytyy ajatella muita ja niiden tunteita ensin, aina".
"Mä en saisi tuntea näin tai kokea tällaisia olotiloja".
"En voi ajatuksilleni/tunteilleni mitään".
"Kukaan ei rakasta mua".
"Mä vaan olen tällainen".
Tuntuu melko helpolta antaa voima ja vastuu omasta itsestä muille, jollekin ulkopuoliselle tilanteelle tai asialle. On helppoa tehdä jotain jollain tavalla siksi, koska niin asia on aina ollut. Tuntuu uskottavalta, että jos on pienestä asti ollut ujo, arka, pelokas, ahdistunut tai surullinen, se varmasti jatkuu aikojen loppuun asti ja sillä hyvä.
Usein sitä alentaa itsensä ikään kuin puukappaleeksi, joka kelluu eteenpäin elämän virrassa. Eteen sattuu asioita ja tilanteita, jotka tuntuvat kaoottisilta, nopeilta, rutiininomaisilta tai hallitsemattomilta. Usein unohtaa kysyä itseltään, että miksi oikein toimin näin? Onko tämä hyvä tapa, toimiva tapa, hyvyyttä ja terveyttä edistävää? Haluanko mä tätä, kenen vuoksi, minkä takia?
On totta, että asiat "vain ovat" jotenkin. Mun mielestä on kuitenkin ratkaisevan tärkeää ymmärtää, että ne VOIVAT muuttua: sinä voit muuttaa ne.
Usein kuulee paria etsivien henkilöiden lähtevän yöelämään tai ulkosalle, koska "ei kukaan tule kotoa hakemaan". Sama logiikka pätee tässäkin: ei kukaan tule yhtäkkiä oven taakse antamaan lupaa tai oikeutusta sun tunteille ja kokemukselle vain siksi, että sä kaipaat sitä. Mutta sä voit tehdä sen. Itse.
Sä voit muuttaa sua, ja muut voi auttaa sua siinä. Mutta muutoksen tekijä olet sinä itse.
Moni odottaa maagista pelastusta tai jostain itsen ulkopuolelta tulevaa lupaa olla kaunis, onnellinen, tyytyväinen, kokonainen tai oikeanlainen. Ulkopuolelta tulevassa ohjeessa, tuessa tai luvassa ei tietenkään ole vikaa: on upeaa, jos joku kannustaa ja antaa ohjeita, kehuu ja tukee. Ulkopuolelta tuleva vahvistus tulee kuitenkin aina juuri sieltä, mistä se tulee: ulkopuolelta.
Jos joku muu antoi sulle arvostusta tai kehuja jostakin, hän voi myös perua sanansa. Kenties tukena ja turvana oleva ihminen on fyysesti kaukana, kääntää kelkkansa ja peruu sanansa tai poistuu tuettavan elämästä tavalla tai toisella. Kenties ulkopuolisen antama lupa tai kehu tuntuu aluksi hyvältä, mutta haalistuu ajan kanssa; tarvitaan taas lisää kehua, arvostusta ja tukea ulkopuolelta, joltakulta toiselta.
Miksi näin? Mikset sinä itse voisi antaa itsellesi sitä lämpöä, rakkautta tai tukea, jota on niin helppo toivoa keneltä tahansa ulkopuoliselta? Miksi on niin jumalattoman helppoa uskoa, että muiden antama kehu ja ylistys on tärkeämpää kuin itse itselle annettu kiitos ja kunnia? Miksei mun oma halaus tai kiitos tunnu yhtä hyvältä kuin muiden?
Sulla on oikeus olla sellainen kuin olet. Sulla on oikeus sanoa itsellesi "ei", "en jaksa", "olen kaunis ja riittävä" tai "haluan tehdä tämän eri tavalla, nyt". Voit sanoa niin myös muille, mikset siis itsellesi? Moni kehuu ystävänsä uutta hiusmallia tai kannustaa elämässä eteenpäin, mutta astuu itsensä päälle vähättelevin sanoin. Miksi? Miksi on helpompaa rakastaa ja antaa armoa muille kuin itselle?
Aluksi omakehu tuntuu tietenkin tyhmältä ja epämukavalta – jokainen on kuullut, miten omakehu haisee. Kehujen hyväksyminen tai oman itsen katsominen rakkaudella voi olla rankkaa. Useimmat muutokset ovat.
Mutta sä pystyt siihen kyllä: voit itse antaa itsellesi luvan pystyä siihen. Eikä sun sulle antamaa tukea voi kukaan riistää sulta pois.
Loppuun vielä lainaus Eckhart Tollen teoksesta Läsnäolon voima:
Kysymys: En voi uskoa, että voisin koskaan saavuttaa sellaista tilaa, ettei minulla olisi enää lainkaan ongelmia.
Vastaus: Olet oikeassa, et voi koskaan saavuttaa tuota tilaa. Olet siinä nyt. Ei ole mitään ajassa tapahtuvaa pelastusta. Et voi olla vapaa tulevaisuudessa. Tämä läsnä oleva hetki on vapauden avain. Voit siis olla vapaa ainoastaan nyt.
Lisää aiheesta:
Älä hauku sua – kehujen vastaanottamisesta
Mitä sinä sanot sinulle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti