Kyl sä uskallat

Hesarissa oli mielenkiintoinen uutinen toimittajasta, joka rikkoo järjestyssääntöjä tahallaan nähdäkseen, puuttuuko kukaan asiaan. Harva puuttuu. Ote jutusta:

"Tutkijan mukaan laumakäyttäytyminen, pelko ja kaupungin roolin muuttuminen ovat ajaneet välinpitämättömyyteen. Harva yrittää tehdä asialle mitään, oli kyse sitten sairaskohtauksesta, tappelusta tai roskaamisen estämisestä.

Mistä se johtuu?

"Se ei ole laiskuutta, vaan kyse on laumakäyttäytymisestä tilanteessa. Ihmiset ovat taipuvaisia toimimaan samoin kuin muutkin siinä ympärillä", sanoo kaupunkitutkija Sampo Villanen Helsingin yliopistosta.

Ylikomisario Juha Hakola Helsingin poliisista puolestaan näkee, että välinpitämättömyys ja 'ei kuulu mulle' -ajattelu nostavat päätään.

"Liian usein vain kävellään ohi, omaa reviiriä halutaan suojella", Hakola arvioi.

"Kaikki toivovat, että itseä autetaan hädässä, mutta harva on valmis itse auttamaan", Hakola kuvaa tilannetta."

Musta on häiritsevää, että me pelätään toisiamme. Että me pelätään, mitä tapahtuu, jos nyt polvistun ton ihmisen viereen ja kosketan sitä, se näyttää vähän alkoholistilta, eihän semmoisille koskaan mitään tapahdu, vai?

Kerran jouluaaton aattona istuin kauan kodittomalta näyttävän naisen kanssa. Sillä oli ilmeisesti jonkinlainen sairauskohtaus. Eräs mies oli soittanut ambulanssin ja mennyt sitten viereiseen baariin oluelle. Sieltä se viittilöi mulle, että hei, asia on jo hoidossa.

Jos mä saisin sairaskohtauksen, vaikka miten kännissäkin, niin en usko että ambulanssin soittaminen ja mun jättäminen makaamaan yksin keskelle ihmisvilinää tuntuis "asian hoitamiselta". Se nainen oli sekava: välillä yritti sanoa jotain, mutta sanat oli puuroa. Selkeästi se oli hädissään. Ambulanssin tulo kesti niin kauan, että soitin hätäkeskukseen uudelleen ja kysyin, voiko sitä nopeuttaa. Sitten se tulikin melkein heti.

Kun nousin pois, päästin samalla sen naisen kädestä irti, koska ensihoitajien piti päästä hoitamaan hommiaan. Se nainen etsi mun kättä omallaan kun olin noussut. En tiedä, mitä sille tapahtui.

Se oli ehkä vielä surullisempaa siks, että oli jouluaaton aatto. Joulunahan ne ihmeet tapahtuu ja perheet kokoontuu yhteen. Kaikille joulu ei oo semmoista: jouluna yksinäiset kärsii ja moni viettää koko aaton baarissa. Silti: eikö silloin vois pysähtyä? Huolehtia? Uskaltaa?

Mäkin oon nähnyt riitoja, joihin en oo mennyt väliin. Oon nähnyt, kun viiskymppinen humalainen nainen huutaa noin kuusvuotiaalle tummaihoiselle tytölle, että sinä ja sun vanhemmat tuutte tänne olemaan menkää takas kotimaahanne! Oon nähnyt paljon itkeviä ihmisiä, kaupungilla ja junissa ja busseissa. Joskus oon kysynyt, onko kaikki hyvin; aina en.

Usein ihmiset päivittelee, mikä nykyihmisiä vaivaa, miten tää elämä on tämmöstä, ennen ei kyllä ollut, ennen välitettiin. Vaikka asioiden tilan kyseenalaistaminen ja siitä keskusteleminen onkin tärkeää ja se voi johtaa hyviin muutoksiin ja päätöksiin, mun mielestä tärkeintä on muistaa, että helpoiten ihminen voi vaikuttaa itseensä. Omaan käytökseensä. Omiin tapoihinsa.

Koska viimeks muutit itseäs ja aloit tehdä jotakin ihan eri eri tavalla vaan siks, että joku muu saarnas aiheesta? Aivan. Koen, että helpoin tapa muuttaa maailmaa ja luoda hyvää on tunnistaa itsessä ne asiat, joita haluaa muuttaa muissa, ja sitten keskittyä omaan itseen.

Tee itse ne asiat, joita toivoisit muilta. Anna itse hyvää eteenpäin. Pysähdy, uskalla. Välitä. Ehkä joku innostuu tekemään samoin; ehkä sun uskallus leviää. Ehkei.

Ainakin sä olet tehnyt jotakin.

Kuvalähde, toinen.