Jutun lopussa on hyvä pointti, josta mulle ainakin tulee fiilis, että moni ei varmaankaan ajattele sitä:
"Anglén mukaan aikuiset voivat omalla käyttäytymisellään vahvistaa lapsen kokemia ulkonäköpaineita tai suojella heitä niiltä.
- Helpointa aikuisten on miettiä, kuinka paljon he huokailevat omia vatsamakkaroitaan ja puhuvat näistä asioista. Tärkeintä on, että he osoittavat lapsilleen välittämistä ja ehdotonta rakastamista, joka ei sitoudu ulkomuotoon, sanoi Angle Ylen haastattelussa."
Juttu on linkitetty tekstipätkään, käykää lukemassa kokonaisena jos nappaa.
- Helpointa aikuisten on miettiä, kuinka paljon he huokailevat omia vatsamakkaroitaan ja puhuvat näistä asioista. Tärkeintä on, että he osoittavat lapsilleen välittämistä ja ehdotonta rakastamista, joka ei sitoudu ulkomuotoon, sanoi Angle Ylen haastattelussa."
Juttu on linkitetty tekstipätkään, käykää lukemassa kokonaisena jos nappaa.
Oman kokemukseni mukaan moni nainen ajattelee, ettei oman itsen haukkuminen ole mitenkään vakava asia tai ongelma. Uskon tämän liittyvän siihen, että kaikkihan niin tekee.
Varsinkin Suomessa tuntuu olevan yleistä, että illan emäntä ei ota niitä kehuja vastaan, vaan lyttää itsensä, jolloin myös vieraat voivat osallistua parjaamiseen voivottelemalla kukin vuorollaan omaa ulkonäköään ja sen puutteita.
Kun ihminen saa lapsen, asia muuttuu: lapsi katsoo aikuista ja oppii. Jäljittelee. Ymmärtää, että oman kehon katsominen kriittisesti on jotakin, mitä perheen aikuiset tekee. Sanat ei olekaan enää pelkkiä sanoja, pelkkiä heittoja. Lapselle se, että naama on taas kuin petolinnun perse, ei ole mikään kielikuva. Onko munkin naama sellainen? Onko se paha asia?
Koska olen tästä aiheesta jo aiemmin kirjoittanut paljon, ajattelin, että tällä kertaa kysyn teiltä.
Koska te saitte ekan kerran kuulla ulkonäöstänne jotakin, hyvää tai pahaa? Miten se vaikutti?
Sanoiko sen kommentin aikuinen vai lapsi, mitä se oli?
Jäikö se mieleen pyörimään, ajatteletko sitä edelleen, tuliko siitä sulle jonkinlainen totuus? Jos kommentti oli loukkaava, miten pääsit eroon siitä?
Pääsitkö?
Sanoiko sen kommentin aikuinen vai lapsi, mitä se oli?
Jäikö se mieleen pyörimään, ajatteletko sitä edelleen, tuliko siitä sulle jonkinlainen totuus? Jos kommentti oli loukkaava, miten pääsit eroon siitä?
Pääsitkö?
Kommentoida voi myös nimettömänä.
En tiedä, mikä oikeasti on ensimmäinen kommentti, jonka oon saanut. Ensimmäinen, jonka selkeesti muistan, oli "sä kun oot vähän tommonen roikale", äiti heitti sen joskus kun olin ehkä ensimmäisiä vuosia koulussa. Ei se sitä varmaankaan edes tarkoittanut erityisen negatiivisena asiana - se on kai tottakin, synnyin isona ja olin tosi pitkään kaikkialla ikäluokkani pisin, kunnes se tasaantui, ja mulla on suhteellisen leveät hartiat ja pitkät kädet - mutta ei "roikale" mun korvaan kuulostanut kovin imartelevaltakaan tyttölapsesta puhuttaessa.
VastaaPoistaAattelen tuota lausuntoa nyt vielä kymmenen vuoden jälkeen ihan kohtuuttoman paljon. Ei nyt sillä tavalla, että se ois mun mielessä koko ajan enkä muuta ajattelisikaan. Enemmänkin niin, että jos nyt alan erikseen pohtia ulkonäköäni, "roikale" on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen. Miellän itteni jollain tavalla romuluiseksi ja kömpelöksi koko ajan.
Siitä kommentista en siis itsessään ole kauheasti päässyt eroon (vaikken ihan ymmärrä miks se jäi niin vahvasti elämään). Sen sijaan oon oppinut olemaan välittämättä. Mun ulkoinen olemus ei enää määrittele mua itselleni niin kuin joskus ennen. Oon vaan minä, erinäisiä ominaisuuksia läjässä, en oikein kaunista tai rumaakaan. Tähän pääsin hillittömällä itseaivopesulla, tekemällä tiettyi oivalluksia ja hokemalla niitä sit itselleni riittävän kauan. Hoh, kuulostaapas epämääräiseltä.
Sanatarkalleen on erittäin hankala miettiä niin kauas, mutta muistan, että mulla oli todella hyvä itsetunto varmaan 9-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen alkoi omanikäisiltä pojilta tulla kaikennäköistä negatiivista kommenttia nenän muodosta ja silmien koosta alkaen ja siitä se pikkuhiljaa kai lähti musertumaan.. Ensimmäinen positiivinen kommentti jonka muistan, tai niin sen ainakin otin, oli kutosluokalla kun joku luokkakaveri pukkarissa kauhisteli miten laiha olin.
VastaaPoistaTuon tapauksen jälkeen ensimmäiset positiiviset kommentit mitä on saatu on olleet parin vuoden sisällä lähinnä vastakkaisen sukupuolen edustajilta jotain perseeseen liittyvää tai ystäviltä jotain satunnaisia kommentteja.
Voisin listata kymmenittäin vastaanottamiani negatiivisia kommentteja ulkonäöstäni vuosien takaa. Jotenkin kaikki 'huono' palaute muistuu pitkien aikojen taa. Osittain kaikista äänenpainoista ja sanavalinnoista lähtien.
shadychick
Renard, ei musta ollut yhtään epämääräistä!
VastaaPoistaShadychick, oon huomannut saman, että hyvä palaute jää helposti unholaan ja huonon muistaa aina. Siks musta onkin hirveän tärkeää aina miettiä, miten puhuu ja millaisia asioita sanoo. Lisäks joku kommentti, mitä sanoja ei välttämättä edes tarkoittanut kovin ilkeäksi, voi jäädä mieleen pyörimään.
Muistan vielä ne ajat, jolloin oma ulkonäkö ei huolestuttanut millään tavalla. Pääsisipä siihen takaisin!
VastaaPoistaSain joskus yläasteen alkupuolella huomautuksen kävelytyylistäni. Se oli vain puoli-ilkeä heitto samanikäiseltä pojalta ja se olisi pitänyt jättää omaan arvoonsa heti silloin - mutta tänäkin päivänä joka kerta kävellessä jostain johonkin (!) muistan tämän kommentin ja siitä johtuen yritän korjata kävelytapaani, ja edelleen siitä johtuen kävelen varmaan vielä hassummin mitä kävelisin oikeasti.. ja siitä on kuitenkin jo yli 13 vuotta..
Toinen samoihin aikoihin saamani kommentti koski takamustani - ilman sitä kommenttia en varmaan koskaan olisi tajunnut, että takamuksessani voisi olla mitään erikoista tai että se eroaisi millään tavalla kenenkään muun takamuksesta..
Näiden lisäksi muistan myös yhden oikeasti ilkeän kommentin, jota en nyt tässä jaksa edes kertoa. Väkisinkin herää kysymys siitä, että kuinka erilailla itseni nyt näkisin, jos nuoruudessa olisin säästynyt näiltä kommenteilta?
Mulle nousi tästä: "ilman sitä kommenttia en varmaan koskaan olisi tajunnut, että takamuksessani voisi olla mitään erikoista tai että se eroaisi millään tavalla kenenkään muun takamuksesta.." kohdasta mieleen:
VastaaPoistaOnko mahdollista, että sun takamuksessa ei ole mitään erikoista? Että se mainittu erikoisuus oli vain sen huutelijan mielessä?
Vertauskuvana siitä mitä tarkoitan käy vaatteiden sovittaminen: kun housut eivät sovi, aina tulee mieleen, että omassa kehossa on se vika - ei koskaan niissä housuissa.