Suomessa on paljon sananlaskuja sille, ettei onnesta saa huudella. Jos onnesta huutelee, se otetaan pois. Jotain pahaa tapahtuu. Kannattaa olla onnellinen hiljaisuudessa.
Mäkin pelkään sitä. Jotain karmaa, jotain kostoa. Kohtalon kostoa? Elämän?
Välillä mulla ei oo epäilystäkään siitä, etteikö elämä jaksais kannattaa mua. Etteikö mulle tapahtuis hyvää. Ettenkö mä olis turvassa. Sit toisina päivinä oon aika varma, että oon samassa metrovaunussa murhaajan kanssa. Kuka se näistä on, kuka on se paha? Millainen se tyyppi oli, joka silloin joskus löi toista kirveellä metrossa? Onko joku näistä samanlainen?
Onni on haurasta. Onni tuntuu hauraalta. Onko onni haurasta? Otetaanko onni meiltä pois, jos me hehkutetaan sitä?
Oon aiemmin kirjoittanut siitä, miten en voi sietää sitä "pessimisti ei pety" -ajattelua. Sitä, miten valmiiks ajatellaan, että kaikki menee perseelleen. Ettei sitte petytä. Joskus sitä kuitenkin ajattelee. Ajattelee sitä, että kannattaako olla onnellinen. Joskus ajattelee, että koska tää päättyy? Nyt menee hyvin, mutta meneekö aina?
Mäkin tunnen ihmisiä, jotka on pudonneet kelkasta. Joille tuli työttömyys tai onnettomuus tai paha kokemus, jonka jälkeen ne vaan putos pois. Jäi kotiin. Käykö mulle niin? Otetaanko kaikki kohta pois? Miks joidenkin elämä menee tasasesti alusta loppuun, ilman suuria tuskia? Mistä sen tietää, saanko mä sellaisen elämän?
Jos oon liian varma siitä, että elämä on hyvää, näyttääks universumi kohta mulle että ehhehei muuten ole?
Mistä se on kiinni? Joillekin tapahtuu kamalia asioita, ja silti ne jaksaa luottaa, jaksaa yrittää. Jaksaa rakastaa elämää ja iloita. Miks jotkut saa kaiken ja toiset ei mitään? Miks ne toiset on silti onnellisia, vaikkei niillä oo mitään?
Tarviiks kaikkien kärsiä?
Oon monesti kuullut sanottavan, että nautitaan nyt kun voidaan, kun nyt on ihanaa. Sitäkö tää on? Onko tää arpapeliä? Nyt on kivaa ja kohta ei ja siks kannattaa nyt kahmia kaikki itselle?
Tuli taas paljon kysymyksiä.
Oon pahoillani, en oikein osaa vastata niihin.
Mietin aika samaa. tai siis olen enemmän ehkä pessimistinen, tai ainakin itselleni, en koskaan ajattele, etteivätkö muut hyvin voisi onnistua elämissään, mutta jotenkin en luota siihen, että elämä olisi hyvin jatkossakin (sinänsä kummallista, olen miettinyt säännöllisen epäsäännöllisesti asiaa jo 10 vuotta, mutta elämä ei ole siitä yhtään huonontunut, vaan parantunut, mutta silti jaksan miettiä, että mitä jos tämä on parhainta aikaa minun elämässä ja sitten "alkaa alamäki" tms. kai se johtuu muutospelostani)
VastaaPoistaJoo sekin on outoa: kaikki menee hyvin ja on menny, mut silti sitä on varman et ihan kohta se tapahtuu, tai kohta, okei ei nyt mut kohta... Sit se ei tapahdukaan.
Poista