23. huhtikuuta 2012

Tyynenmeren syvänteessä

"The Mariana Trench or Marianas Trench[1] is the deepest part of the world's oceans. It is located in the western Pacific Ocean, to the east of the Mariana Islands. The trench is about 2,550 kilometres (1,580 mi) long but has a mean width of only 69 kilometres (43 mi). It reaches a maximum-known depth of about 10.91 kilometres (6.78 mi) (35,800 ft) at theChallenger Deep, a small slot-shaped valley in its floor, at its southern end,[2] although some unrepeated measurements place the deepest portion at 11.03 kilometres (6.85 mi).[3]"

Joskus, kun oon oikein surullinen, kutsun sitä olotilaa Tyynenmeren syvänteeks. Jossa oon. Koska oon surullinen.

Tyynenmeren syvänteessä asuu hyvin vähän eliölajeja. Yleensä siellä asun vaan mä. Joskus on kivaa, jos siellä on joku muukin. Joskus ei. Kun oon Tyynenmeren syvänteessä, mun ei yleensä tee mieli jutella kenellekään. Nähdä ketään. Lähinnä haluan vaan olla kotona ja tehdä mun omia juttuja. Haluan kuunnella musiikkia. Haluan olla rauhassa.

Tyynenmeren syvänteessä on paljon kovempi paine maan pintaan verrattuna. Kun se paine purkautuu, tulee kyyneliä. Tuntuu oudolta, että kun tuntuu tosi pahalta, tuntee samalla tosi selkeesti sen, miten tää hetki on just tää hetki. Ei elä missään menneessä tai tulevassa, koska se kipu on vaan niin selkeetä ja kirkasta. Sitä vaan on siinä. Ja kärsii. Mut kuitenkin on.

Joskus se voi tuntua apeelta. Niinku se kun menee johonkin paikkaan kavereidensa kanssa ja siellä on tosi kivaa, ja sit yllättäen tajuaa että me eletään nyt tää hetki ei palaa koskaan. Siltä se tuntuu. Selkeeltä irtipäästämiseltä ja kokemiselta, tän hetken kokemiselta.

Joskus ihmiset miettii sitä että ottaisko ne mieluummin fyysisen vai henkisen kivun. Mä en oo varma. En pidä päänsärystä ja pelkään hammaslääkäriä. Henkisissä jutuissa oon parempi jotenkin.

Tässä tekstissä ei oikeastaan ollut pointtia. Muuta pointtia kuin kertoa, että joskus en oo kehenkään yhteydessä siks, että oon Tyynenmeren syvänteessä. Että joskus tajuan elämän hauraan kauneuden sillon kun se on kaikkein kamalinta.

2 kommenttia:

  1. Tää on aika mones kerta kun tuun tänne kommentoimaan, mutta sulla on jotenkin ihan samanlaisia ajatuksia kun mullakin. Niinkun just toi, että joskus ei vaan voi nauttia hetkestä kun tajuaa että se ei tuu takas ja se on surullista. vaikka olis kuinka kivaa (oikeastaan se taitaa olla pahempaa sillon kun on tosi kivaa kun sillon on jotenkin enemmän menetettävääkin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, taas! :3 Mukavaa et kommentoit, tykkään.

      Poista