Mitä järki sanoo

Ajattelin pitkään, ettei mulla oo oikeutta tuntea jotain asioita, koska niille ei oo järjellistä syytä. Ajattelin, että on hölmöä tuntea jotakin, mitä ei voi selittää. Tarvitsin toisen ihmisen sanomaan, ettei järjellä oo tunneasioihin mitään sanomista, sit vasta tajusin sen.

Nyt, kun oon alkanut huomata tän ja tiedostaa, että tunteet vaan on ja ne saa olla ja niitä ei tarvitse selittää pois, oon huomannut, etten oo yksin. Niin moni tekee sitä.

Tiedän että on ihan hölmöö tuntee näin mutta

Eihän tässä siis järkeä oo

Järjellä ajatellen se on ihan hullua

Miksen osaa ajatella järjellä

Oon lukenu jonkun miljoona kertaa sen sananlaskun, ettei tunteita voi valita ja ne kulkee omia teitään. Miks kesti näin kauan sisäistää se? Miks kaikkea pitää aina selittää ja järkeillä? Miksei voi vaan olla?

Musta tuntuu usein siltä, ettei selitys "musta vaan tuntuu siltä" oo tarpeeks. Ettei se riitä. Että pitäis olla jotain, tilastoja tai matemaattista faktaa tai joku tapahtuma, jotain oikeeta. Jotain, minkä järkikin hyväksyis syyksi. Silti tiedän, ettei tunteet muutu. Voin olla ja istua ja selittää ja selittää ja selittää itselleni, mutta jos pelkään pimeää, selittelyt ei auta. Tunteita ei voi järkeillä, niistä ei voi tehdä loogisia.

Miks me tarvitaan logiikkaa? Miksi mä tarvitsen? Miks musta tuntuu, etten saa vain tuntea; että pitäis myös osata selittää, perustella, näyttää että juuri tämä asia tässä silmienne edessä on se asia, joka aiheuttaa tunteen?

Joskus, kun oon lukenut haastatteluja tai kirjoja, joissa pahoja murhaajia kuvaillaan, joku haastateltava tai henkilöhahmo sanoo, että hänessä oli heti jotakin omituista, hän tuntui pahalta, en pitänyt hänestä. Se ei kuitenkaan riitä: eihän ihmisestä nyt voi olla tykkäämättä siks, että se vain tuntuu ahdistavalta!

Kirjoitin aiemmin siitä, miten en pidä joistain ihmisistä, vaikkei oo syytä. Kaipaan syytä. Kaipaan järjen selitystä. Tunne ei riitä. Ja silti: tunne on totta. Ei se oo mitään, mitä voi vähätellä, mille voi nauraa. Minkä voi vaan lopettaa, koska ei oo järkevää.

Oon vasta sisäistänyt, ettei mun tarvitse hakea tunteilleni mitään selitystä. Oon havainnut, että esimerkiksi mun tuntema ahdistus on vähentynyt tämän myötä. Kun tulee ahdistunut olo, voin vain sanoa, että nyt tuntuu pahalta. Nyt tuntuu tältä Nyt tuntuu.

Sitä ei tarvitse jatkaa, siihen perään ei tarvitse sanoa, että eihän tässä järjellä ajateltuna ole mitään. Ei tarvitse. Koska se kuitenkin tuntuu, vaikka miten järkeilis. Se tuntuu. Ja mä tiedän sen.