17. toukokuuta 2012

Yöllisiä ajatuksia

Joskus yöllä kun en saa unta, kuuntelen maailmaa ja mietiskelen.

Joskus yöllä kun menen vessaan, lattialla on sokeritoukkia. Kun paan valot, ne kiiruhtaa äkkiä pakoon. Osa ei tiedä, mihin ittensä työntäis, ja menee vaan kerälle laattojen väliin ja on oikein hiljaa paikallaan, jos en vaikka huomais. Katselen niitä. Mietin, mitä ne tuntee, miten ne käsittää. Miten ne aistii mut? Oonko olemassa niille, oonko pelottava?

Joskus otan paperia ja liiskaan ne. Splört. Sokeritoukkia ja niiden sukulaisia on ollu olemassa jossain muodossa yli 300 miljoonaa vuotta. Splört, sinne meni satoja miljoonia vuosia olemassaoloa.

Yöllä menee usein ambulansseja. Lähinnä aistin niistä sen äänen, Dopplerin efektin (katso miten muistan jotain fysiikan tunnilta!), miten ääni ensin nousee ja sitten laskee, kun auto on mennyt ohi. Harvoin ajattelen sitä, miks se auto menee. Jollain on kova hätä nyt!

Tuntuu, että ambulanssi menee tosi nopeasti: viuh vaan ja se on jo ohittanut mun talon. Silti jossain joku makaa, ehkä jonkun toisen, kuolevan vierellä ja odottaa. Ehkä jollain on puukko rinnassa ja verta paidalla. Luulen, että ambulanssin tulo kestää silloin kauan.

Joskus oon just saamassa unta, kun kuulen asunnosta jonkun äänen. Mikäseoli? Tulekeojokutänne? Meidän taloon päästäkseen täytyy päästä monesta ovesta, mutta silti: joku vois tulla tänne! Oon aina onnellinen, jos huomaankin, että ääni lähtee naapurista. Naapuri on hereillä, en oo yksin! Oon miettinyt myös sitä, miten jokainen murhaaja on aika varmasti jonkun naapuri. Miks luotan joihinkin tuntemattomiin ja joihinkin en?

Joskus mun alakerran naapuri laulaa virsiä oikein kovaan ääneen. Mietin, kuuleeko se, kun päivisin kuuntelen dubsteppiä. Mitä se siitä ajattelee?

Mun sängystä näkee naapuritalon ikkunoihin. Parissa on valot yölläkin. Mietin, miettiikö ne kaikkea maatessaan siellä, pelottaako niitä? Eikö ne saa unta, sattuuko niihin, eikö lääkitys toimi?

Musta on mukavaa, että joissain ikkunoissa on yölläkin valot. Maailma elää ja hengittää.

2 kommenttia:

  1. Halusin vaan kertoa, että tykkäsin tästä kirjoituksesta ihan tosi paljon. Se herätti mussa jonkun tunteen. Sellaisen positiivisen. Tunteen siitä, että en ole yksin, vaikka joskus tuntuu siltä. Että sinun ja minun ja muiden meidän välissä on ehkä seiniä ja ehkä kilometrejä, ehkä muureja, ehkä verkkoaitoja, mutta ei silti olla yksin. Ollaan kaikki täällä ja eletään samassa maailmassa ja samasta ilmasta.
    Kiitos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiei ihana kommentti :3 Kiitos! On hassuu miten joskus unohtaa, et tossa seinän takana on ihmisii.

      Poista