Tee rohkeasti

Oon usein yrittänyt saada muita kanssani tulemaan tanssitunnille. Ne ei halua. Ois kivaa, mutta kun ei jo valmiiks osaa ja muut siellä jo osaa ja ei se ois kivaa sitten olla ainoo ihan huono. Siks ei sit kai voi kokeillakaan.

Toisaalta moni harrastaa jo valmiiks jotain, mitä vähän häpeää tai ainakaan ei mainosta. Semmosta asiaa, joka ei oo hyväksyttävää, koska se maksaa liikaa, on pinnallista ja niinsanotusti turhaa. Jotain, mistä nauttii, mutta jota pitäis ehkä hävetä koska noloa ja turhaaaa

Pienten pukeminen on hauskaa, mutta aiheuttaa muitakin ristiriitaisia tunteita. Marika pohtii, erottuuko tarkasti puettu lapsi liikaa toisista. Äitikavereissa ei merkkifanittajia juuri ole, joten vertaistuki löytyy netistä.

- Joskus jopa nolottaa mennä avoimeen päiväkotiin, kun lapsella on kalliit merkkivaatteet yllä. Lapsen isovanhemmat eivät hekään varmasti ihan ymmärrä, kuinka vaatehullu olen, Marika sanoo.

Tästä Ilta-Sanomien Hanna-Mari Arosillan juttuun Äidit hurahtivat lasten merkkivaatteisiin - "Summat ovat järjettömiä, tiedän sen kyllä"

Se on hullun ristiriitaista: sä tykkäät jostain, mut sit tuntuu ettet sais tykkää, ja sit sua alkaakin hävettää että tykkäät siitä, vaikka silti tykkäät etkä voi lopettaa muttet kyllä kertoakaan koska se on semmosta noloa. Vähänniinku jotkut kirjat: mulla on joskus se olo, ettei saa lukea Danielle Steeliä, pitää olla älykkö.

Pahinta on se, kun tän tartuttaa muihin. Sinä ja sun harrastukset, ne on noloja, häpeäisit. Sinun pitäis elää näin koska se on parempaa, usko minua usko meitä usko enemmistöä. Sinun tulee kasvattaa lapsesi näin harrastaa noin lue ohjekirjoja usko meitä.

- Äiti kertoi poikansa pitävän Tuomas Veturista. Päiväkotikaverit olivat pohtineet, mitä ostaa pojalle lahjaksi ja kertoneet vanhemmilleen tämän pitävän Tuomaksesta. Lasten äidit olivat tuumineet, että se on niin kauhean lapsellista, Sinkkonen kertoo.

Psykiatri järkyttyi suomalaislasten muuttumisesta: "Vanhempien on pysyttävä vahvoina"

Ihmisissä on se erikoinen puoli, että ne näyttää aika samalta, mutta on ihan erilaisia kaikki. Siks on epäreilua mennä ahtamaan kaikkia samaan muottiin.

Kaikki tietää tän. Silti useimmilla on jotain, mitä pitää nolona. Semmoista, että joojoo vapaus kaikille mutta tuo nyt on turhaa ja miks kukaan haluais tuhlata aikaansa rahaansa elämäänsä tuohon

Sillä vaikka kaikki tietävät, että osa elämässä tehdyistä valinnoista menee päin persettä, nämä peruuttamattomat kolmekymppisten valinnat eivät saa mennä päin persettä. Ne eivät saa osoittautua virheiksi. Niiden on pakko olla järkeviä ja oikeita valintoja. Ja sen vuoksi muunlaista elämää eivät kolmekymppiset suvitse. Muunlainen elämä muistuttaa kolmekymppisiä vaihtoehdoista jotka ovat heidän osaltaan mennyttä.

Peruuttamaton teko

Luin joskus homoavioliitoista semmosen jutun, että jos ei halua homoavioliittoa, ei kannata avioitua homon kanssa. Musta tätä samaa voi soveltaa kaikkeen: jos et halua lukea noloja kirjoja, älä lue. Jos et halua että nainen tuhlaa vaatteisiin, älä ostele vaatteita. Mutta siihen loppuu sun valta, sun tekemisiin. 

Jos et halua tehdä, kannattaa tai rahoittaa jotain, älä tee sitä. Mutta anna muiden tehdä, niinko ne haluaa.

Ja sinä, jota hävettää, nolottaa ja ahdistaa: tee rohkeasti. Tee sitä, mistä nautit, tee itses vuoksi, tee lähimpies vuoksi. Oo oma itsesi. Sananlaskukin sanoo, että kaikki muut persoonat on jo varattuja.

Jos unohtaisit kaiken sen mitä viime vuonna tai viime vuosikymmenellä olet tehnyt. Mitä tekisit?Jos tämä vuosi olisi viimeinen, jonka elät, miten sen käyttäisit, kenelle antaisit aikaasi? Jokainen päivä on uusi päivä, jokainen hetki on uusi hetki valita jälleen toisin/samoin.

Miten sinä päätät viettää tämän vuotesi? Mitä tekoja meinaat jättää tekemättä, mitä tekoja meinaat lisätä elämääsi?

Vuoden terveysteko – satsaa itseesi! by Teemu Syrjälä

Mikset voi antaa mun olla surullinen

Keväällä, kun voin vähän aikaa tosi huonosti, piirsin kuvia. Yhdessä kuvassa oon minä, pää käsissä sängyllä. Siinä mulla on ajatuskupla, jossa lukee "mikset sä voi antaa mun olla surullinen".

Mun nuoruudessa oli musta ja mun perheestä riippumattomien syiden vuoksi useita aika katastrofaalisia ja yllättäviä tilanteita. Ne tuli ja meni eikä niitä oikein selitetty. Minä, kiltti ja herkkä lapsi, en osannut vaatia. En osannut tai halunnut aiheuttaa huolta, ominaisuus, joka mussa vieläkin elää. Tajusin vasta pari vuotta sitten, etten osaa olla vihainen.

Mulla ei oo vihalle mitään käsittelytaitoja. Oon joko sata, tosi vihainen  haistakaa kaikki paska, tai nolla, ei täs mitään kaikki on jees. Oon aina kokenut kaikki väittely- tai vähäisetkin yhteenottotilanteet pelottavina ja kaoottisina; en oo ymmärtänyt, että on olemassa väittelyitä, joista ihmiset nauttii. Edelleen koen, että jos mut haastetaan, mua vastaan hyökätään.

Sama asia surun kanssa. En ymmärtänyt, että surua olisi pitänyt käsitellä: kukaan ei kertonut, enkä mä, hiljainen ja kiltti, tajunnut kysyä tai vaatia. En tajunnut soittaa kellekään, pyytää, anoa. Ja koska olin hiljainen ja mukautuvainen, mun oletettiin olevan ihan okei. Vasta myöhemmin tätä on pyydetty anteeksi: anteeksi, sulta olisi pitänyt kysyä, sua olisi pitänyt huomioida.

En koe, että ois mitään anteeksipyydettävää tai -annettavaa. En oo vihainen tai kaunainen. Niin vaan kävi: mä en tajunnut vaatia, eikä muut ymmärtäneet kysyä. Toisaalta tää hankaloittaa mun elämää nyt, koska sellaiset asiat, jotka ois pitänyt oppia lapsena, mä joudun opettelemaan nyt.

Vähättelijä tekee selväksi, että lapsen harmitus on tyhmää ja turhaa. Teemme vihasta myös kauppatavaraa. Sanomme, että jos olet kotimatkan itkemättä, saat kotona jätskiä. Emme jaksa vastaanottaa rasittavia tunteita, joten patistamme lasta nielemään ne. 

Kodinkuvalehti.fi: Viha pitää lapsen terveenä by Anna Sillanpää 

Joskus mun kummilapsi menee äitinsä syliin. "Tuli harmistus", hän sanoo. Sitä tilannetta katsoessani mietin usein sitä, miten tuolla mua yli 20 vuotta nuoremmalla ihmisellä on sanat tunteille, ja mulla ei. Se tietää, mitä tehdään, kun vihastuttaa, miten silloin reagoidaan. Mä en.

Tässä tilanteessa mua on alkanut suunnattomasti ärsyttää se, kun mun on paha mieli ja joku yrittää piristää, saada ajatukset pois siitä surusta. Enkö mä jumalauta saa koskaan olla surullinen? Enkö mä nyt saisi tuntea tätä, kokea tätä, reagoida jotenkin? Miksei surua saa ajatella, miksei sitä sais tunnustella ja sen kanssa olla? Miks aina pitää yrittää peittää jotenkin, heti vaan pois mielestä äkkiä äkkiä?

Teen sitä myös itse. Alan kertoa vitsiä ja lohduttaa, kyllä tää tästä. Sit ärsyynnyn myös itseeni: miksen mä voi antaa tän ihmisen olla, miksen anna surun tulla? Miks se pitää pitää niin loitolla?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että viha on pahasta. Puhumattakaan kontrolloimattomasta raivon tunteesta. Erokriisin keskellä viha voi olla päivittäistä ja pakonomaista, ja kuluttaa paljon voimia. Vaikka viha on räjähdysherkkää ja arvaamatonta, sen ilmaiseminen on välttämätön osa toipumista.

Naisen sydän: Raivo, kirjoittaja GLORIA SALO

Koska en osaa. En ymmärrä. Sitä tekee niin kuin osaa, eli mun tapauksessa ei tee mitään, yrittää vaan jatkaa kuten ennen ahdistavaa tilannetta ja surua. Muttei se toimi niin.

Se on absurdia: toisaalta ajattelen paljon kuolemaa, kuten aiemmin kirjoitin, mutta samalla en voi oikeasti kohdata sitä, en oikeasti päästää lähelle. Päästää tuntumaan.

Joskus muita surettavat asiat ei tunnu musta yhtään miltään. Silloin huomaan sen, että joo, jotain ei oo rakennettu ihan loppuun asti, jokin on vähän eri tavalla kuin muissa. Mut yritän. Nyt kun huomaan, miten teen, voin tehdä toisella tavalla. Opetella.

Kyl mä vielä opin.

Miten voit?

Mun vuosi on alkanut kivasti. On paljon harrastuksia ja kivaa tekemistä.

Kuulin semmosen kysymyksen, että jos tänään olisi elämäsi viimeinen päivä, eläisitkö jotenkin toisin. Jotenkin automaatilla aivot vastas että no jooooooo mut sit rupesin miettimään asiaa ja en keksinyt mitään, mitä just nyt tällä hetkellä haluaisin lisää. Tietty tulevaisuudessa haluaisin viel kokea kaikkea, mut se ei oo nyt.

Mä voin hyvin nyt.

Miten sä voit?

Mitä sanoisit?

Mietin tässä yks päivä optimismia ja pessimismiä ja sitä, miks optimismi/pessimismi on perseestä aina sen toisen näkökulman kannattajan mielestä. Optimistit, haihatelijoita. Pessimistit, kyynikoita. Mietin uutta näkökulmaa aiheeseen.

Mietin lapsia.

Usein sanotaan, että optimismi on turhaa asioiden kaunistelua ja liiallista hyvään uskomista ja tosiasioiden kieltämistä. Itse en koe positiivista asennetta näin, mutta mietin hetken, että jos se onkin sitä. Mitä, jos se on sitä?

Mietin hätätilannetta.

Tulee autokolari. Olet autossa viisivuotiaan lapsen kanssa. Roikutte siellä turvavöissä päät alaspäin hangessa ja lapsi katsoo sinuun, verta valuu, käsi on poikki. Lapsi alkaa itkeä.

Mietin, miten mahdotonta tossa tilanteessa olis sanoa mitään muuta kuin jotain positiivista, optimistista. "Ei hätää, kaikki järjestyy. Ei hätää, kohta apua tulee. Kohta ambulanssi tulee. Lääkäri tulee pian."

Voihan se olla ihan järjetön kusetus. Ehkä apu ei tule ajoissa tai ollenkaan, ehkä te hukutte hankeen ja sä kuolet ja lapsikin kuolee ja loppu. Mutta sanoisitko näin kärsivälle? 

Otetaan lapsi pois, pannaan tilalle mummi. 39-vuotias. Pukumies. Kissatäti. Kaupan kassa. Pahimmalla hetkellään. Mitä sanot?

Koen että pessimismiä pidetään usein optimismia enemmän realismina, sellaisena tosiasioiden tunnustamisena, järjen äänenä. Mutta entä nyt?

"Ei tässä hätää" vai "olemme molemmat vakavasti loukkaantuneita"?

"Kaikki kääntyy hyväksi" vai "voi olla, ettei tämä pääty hyvin"?

"Kaikki varmaan järjestyy" vai "voi olla, että kaikki järjestyy, tai sitten ei"?

Mitä sanoisit?

Kuvalähde.

Välittämistä, kiitos

HSL:llä on menossa Vähän tapoja, kiitos! -kampanja, josta esimerkin näette alla. Tarkoituksena on siis opettaa huomioimaan muita matkustajia.

HSL:n tapakampanja on kerännyt matkustajilta kiitosta

Tuli tästä heti mieleen samantapaiset kampanjat Lontoossa. Tässä niiden julisteita:

Julisteet http://www.btp.police.uk-sivulta, buggy users -juliste täältä.

Pidän erityisesti tosta viimeisestä, sen kekseliäisyydestä ja kommunikaatiosta. Please. Niin siinä sanotaan.

Oon miettinyt, miksen oikein syty tolle HSL-kampanjalle. Sit tajusin, että haa, se johtuu sanamuodosta.

Vähän tapoja, kiitos! 

Se on lause, jota kärttyinen ja kuiva vanha akka huutaa nuorisolle Siwan kulmalla. Se on vähän huutava, käskevä. Vähän tapoja, kiitos!

Vähän tapoja, kiitos. 

Vähän tapoja. Kiitos.

Mietiskelin, millaisesta sanamuodosta pitäisin enemmän. Sanat ja merkit on ainakin mulle tosi tärkeitä, varsikin kirjoitettuna: silloin niissä ei oo mukana äänenpainoa ja sen pehmentävää voimaa. Ne on vaan sanoja. Mietin tätä. Mietin:

Mitä ihmeellistä hänessä on?

No, mitä ihmeellistä hänessä on?

No, mitä ihmeellistä hänessä muka on?

No mitä ihmeellistä hänessä muka on?

No, mitä ihmeellistä hänessä muka on!

No mitä ihmeellistä hänessä muka on!

Sama asia. Täysin eri asioita. Ne kuulee eri tavalla mielessään, vaikka oikeestaan huutomerkki ja pilkku ei oo mitään, pelkkiä läikkiä paperissa. Silti. Silti! Silti?

Pohdin, mikä sana olis mukava. Millainen. Mitä itse haluaisin sanoa?

Haluaisin huomiointia, välittämistä. Lähimmäisenrakkautta. Sitä, ettei pidetä laukkua tuolilla, kun joku muu kaipaa sitä paikkaa itselleen. Sitä, ettei leikitä, ettei huomata ruuhkaa ollenkaan joo kyllä tää laukku voi tässä olla

Vähän välittämistä, kiitos!

Välittämistä, kiitos!

Tai ehkä ei pitäis huutaa. Käskeä. Sanoa, että tee näin.

Lähimmäisenrakkautta. 

Kiitos.

Älä sinä puhu mulle

Mediassa liikkui hetki sitten ihan huikea, käsittämätön, outo ja aika surullinenkin kirje ihmiseltä, joka ei halua jutella naapureidensa kanssa. Alla kappale kirjeestä.

Olemalla tervehtimättä ketään ja jättämällä vastaamatta tervehdyksiin olen selvästi ilmaissut, etten halua tuttavuutta tai tervehdyksiä tämän taloyhtiön asukkailta. Kuitenkin olen joutunut jatkuvasti häirityksi.

Olisi toivottavaa, että saisin kulkea rauhassa omaan kotiini. Olkaa siis hyvät ja lopettakaa nämä jo kesästä alkaen jatkuneet tervehtimiset ym. koska en niihin vastaa (puhumattakaan siis siitä, että itse tervehtisin täällä jotakuta) ja jotka yksipuolisina ovat erittäin kiusallista tungettelua. Että täällä olisi edes jollakin tavalla mahdollista asua niin kauan kunnes saan uuden asunnon.

Suomalaisnaisen käsittämätön palaute naapureilleen leviää Facebookissa - katso by Karoliina Kotala

Mulle tuli heti mieleen, että onko tää se yks naapurin kärttyisä tummatukkainen nainen, joka ei koskaan vastaa. Mä tervehdin sitä joka kerta, koska mun mielestä oman talon asukkaita nyt vaan on kohteliasta tervehtiä, ja kaikki muut täällä vastaa paitsi tää täti.

Mulle ei ollut koskaan tullut edes mieleen, että joku inhoais sitä, että sitä tervehtii. Päin vastoin, mun lähipiirissä yks jos toinenkin napisee siitä, miten törkeetä porukkaa omassa talossa asuu ja ei ne vastaa eikä edes katso päin, jos tervehtii.

Vähän aikaa sit luin tekstin, jossa kysyttiin, miten minä katson toista ihmistä. Tätä omasta näkökulmastani hyvin outoa olen selvästi ilmaissut, etten halua tuttavuutta -palautetta lukiessani mietin, miten katsoisin tätäkin naista omasta näkökulmastani: tuo on törkeä, se ei vastaa. Ei tulis mieleenkään, että naisen mielestä MÄ olen se törkeä, koska yritän jutella.

Musta on edelleen käsittämätöntä, miten joku voi pitää ystävällisyyden tai edes naapurillisen sovun osoitusta niin ahdistavana ja ärsyttävänä, että kirjoittaa siitä kirjeen. En vaan tajua sitä. Toisaalta, en usko että tää nainen tajuaa, miks musta tuntuu että kaikkia on tervehdittävä.

Sellaista se on. Oma näkökulma on aina oma.

Matematiikka ei valehtele

Näin vanhempana en ole asioiden suhteen enää niin mustavalkoinen. Siitä huolimatta, olen oppinut päästämän irti hyvinkin nopeasti. Jos jokin suhde ei toimi, ja fiilis on huono, ei se laastarilla paikkaamalla muuksi muutu. Välillä on joutunut pettymään isostikin. Itselleen toki kannattaa olla armollinen, aina ei ole pakko mennä peilin eteen miettimään mitä itse teki väärin. Joskus voi vaan olla niin, että yhteistä polkua ei ollut tarkoitus kun kulkea vähän aikaa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettenkö olisi avoin.

Tästä  Christoffer Nordbergin tekstiin Sitä olet, kenen kanssa aikaa vietät

Oon jo pidemmän aikaa kirjoitellut tekstejä siitä, mitä on ok pyytää ystävältä ja paljonko pitää sietää ja mitä saa odottaa. Musta on jo pidemmän aikaa joissain suhteissa tuntunut siltä, etten vaan saa mitään - tai ainakaan sitä, mitä haluaisin saada.

Sit alkaa se kyseenalaistaminen: olenko hullu? Vaadinko liikaa? Mietinkö tätä liian paljon? Ajattelisiko kukaan muu samalla tavalla tästä?

– Keho ja mieli antavat merkkejä siitä, mikä on hyväksi sinulle. Jos sairastelet paljon, sinua ahdistaa tai olet jatkuvasti väsynyt, niin suosittelen miettimään, miten voisit muuttaa omaa elämääsi paremmaksi, Uskalla Innostua -tiimin perustaja toteaa.

Tästä MTV Kodin artikkeliin Onko aika elämänmuutokselle? Asiantuntija vastaa!

Päätin ottaa avuksi matematiikan. Oon ymmärtänyt, että numerot ei valehtele; tunteet on päivän ja joskus tunnin, minuutin mukaan muuttuvia ja ne vaikuttaa siihen, miltä jotkut asiat näyttää. Numerot ei vaihtele. Hyvänä päivänä pienet asiat ei haittaa, huonona nekin tuntuu maailmanlopulta. Numerot on samoja, oli mulla sitten hyvä tai huono päivä.

Aloin pitää kirjaa siitä, millaisia keskusteluja käyn erään ihmisen kanssa. Onko ne oikeasti sellaisia, kuin musta tuntuu (eli etten saa mitään itselleni vaan aina puhutaan sen toisen tekemisistä ja tunteista) vai oonko pyöritellyt tätä asiaa niin kauan, että mua vaan ärsyttää kaikki, myös asiat, joiden ei pitäisi?

I look at my friendships as a target. My inner circle surrounds the bullseye, and others fill the levels of circles that go further out. Ask yourself: who drains you, who brings you down, who isn't supportive, and who is no longer a match? You don't want people in the bullseye crowding out the folks who are supportive. Figure out who needs to be moved to the outer circle?

6 Steps To Attract Great Things Into Your Life  BY LORI BREGMAN

Pidin kirjaa viikosta 47 viikon 1 puoliväliin. Taulukkoja oli kaks erilaista: yhteen tuli puheenaiheet, joissa ystävä puhuu itsestään, kääntää puheen itseensä tai alkaa kesken mun asian kertoa itseensä liittyvää tarinaa. Toisessa taulukossa oli puheenaiheet, joissa kysellään mun olosta ja kysytään jatkokysymyksiä mun kertomuksista. Kommunikoin itse täysin normaalisti eli kerroin ja kysyin juttuja, joita normaalistikin kysyisin ja kertoisin.

Tilanne on seuraava: itsestä puhuminen 56, musta puhuminen 35.

Oli päiviä, kun musta puhuminen johti. Silloin ajattelin, että hmm, ehkä oon tuominnut väärin. Pian toinen sarake kuitenkin meni johtoon eikä tilanne enää muuttunut. Tukkimiehen kirjanpidon katseleminen saa olon tuntumaan oudon selkeältä.

Joskus on hyvä uskaltaa päästää myös irti. Silloin huomaat, että joku ystävyyssuhde on väistämättä ohi. Se voi tehdä kipeää, mutta samalla lisätä energiaa, koska se vapauttaa sinut ottamaan elämä vastaan sellaisena kuin se eteen tulee. Energiat virtaavat vapaammin.

Terveys.fin juttuun Näin päästät irti ikävistä ihmisistä, by Paula Heikkilä

Sit tapahtui outo juttu. Tapasin tän ihmisen kasvokkain. Jutellessamme tajusin: se vain on tollanen.

Se on tuollainen ihminen. Ei se oo pahaa eikä hyvää, se vaan on. Se, miten reagoin asiaan, on mun päätettävissä, mutta se ihminen vain on. Tää ymmärrys teki mun olosta myös kevyen, selkeän. Tää on asia, joka vaan on näin.

Nyt en tiedä, mitä tekisin. Aiemmin ajattelin, että ehkä kirjoitan kirjeen, mutta nyt en enää tiedä.

Ehkä teen jotain. Ehkä en tee mitään.

If you haven’t got that feeling, and he hasn’t got that feeling, get a divorce. It’s the only way. You’re better off alone. Because when you live with someone that doesn’t make you happy, it’s miserable. It’s worse than being alone.

Tästä Esquiren artikkeliin AND NOW: SOME BRUTALLY FRANK RELATIONSHIP ADVICE FROM A 98-YEAR-OLD WOMAN By Dana Adam Shapiro

Kuva Twitteristä, @QuoteBeauties

Ajattelen kuolemaa

Ajattelen kuolemaa paljon. Aika paljon. Okei tosi paljon. Ehkä enemmän kuin muut.

Mun elämän varhaisessa vaiheessa mun elämästä poistui äkillisesti kaks ihmistä. Sen jälkeen on aina ollut mahdollista, että joku muukin poistuu, ihan pian, kohta, mahdollisesti jo tänään. Siks yritän jatkuvasti varautua. Varautua kuolemaan.

Usein kummilapseni tapaamisen jälkeen mietin, miten selviytyisin, jos hän kuolisi. En halua ajatella sellaista, en mitenkään suunnittele että no nytpä ajattelen hirveitä tilanteita. Se vaan tapahtuu; yhtäkkiä huomaan, että mietin asiaa.

Sit torun itseäni. Hyi ei tommosia kamalia asioita saa ajatella!

Mietin myös, miksen saisi ajatella sitä. Miks siitä tulee sellainen olo, että täytyy heti torua itseään? En mä saa ajatuksillani ketään kuolemaan. Silti tuntuu, ettei saa miettiä sellaisia, ne asiat on liian hirveitä.

Usein lapsiperheitä nähdessäni mietin, miten herkkää kaikki on. Miten perhe-elämä vois pirstoutua tosta noin vaan, isi lähtee ovesta eikä koskaan palaa. Mietin omaa tilannettani, ja sitä, miten se voi tapahtua kenelle vain.

Ja voihan se. Toki voi. Ei kuolemista voi ennustaa. Mutta miks mun täytyy ajatella sitä koko ajan?

Tiedän paljon asioita kuolemasta. Tiedän, miten osa mun lähipiirin ihmisistä haluaa tulla haudatuksi, koska on puhuttu siitä. Toisaalta oon onnellinen: on hyvä tietää sellaiset asiat, ettei niitä tarvitse miettiä sillä hetkellä, kun se kuolema on ovella. Toisaalta oon kuullut monelta, ettei ne halua puhua noita asioita, hyi mitä te nyt tommosia puhutte!

Toisaalta oon onnellinen siitä, että tiedän, miten haurasta elämä on. Se auttaa siihen, ettei pidä asioita itsestäänselvinä. Kaikki on arvokasta, koska se voidaan ottaa pois kohta. Mun ei esimerkiks tee mieli tuhlata aikaa riitelyyn turhista asioista.

Tietysti ois helpompaa, jos ei usein ajattelis pelottavia tai ahdistavia asioita, kuten läheisten kuolemista. Mut toisaalta, jos siitä pääsee yli, ymmärtää, mikä lahja on, että mulla on nää kaikki ihmiset nyt.

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä,

Mut ei syytä huoleen,

Se päivä ei oo vielä tänään,

Mieti mitä jää kun mä lähden täältä,

Kun mä kuolen,

Se päivä ei oo vielä tänään

Cheek - Mitä Tänne Jää

Tapa vaimos

Ja vaimon aikataulurutiinit olivat yhtä tiukat kuin aina.
Tuntui, ettei ole elämää.
Petri ravasi talossaan, mörkö painoi ja painoi. Sitten Petri romahti.
Hän kävi nukkuvan vaimonsa kimppuun.
Helsingin Sanomien artikkeliin Yritin tappaa vaimoni, by Mikko-Pekka Heikkinen

Kuvitellaan, että tapaat jonkun, jonka kanssa on kivaa. Mukava olla. Tykkäät siitä vähän. Ehkä paljonkin. 

Sitten menette naimisiin. Sitten yrität tappaa sen.

Aviomiehen epäillään pahoinpidelleen vaimonsa 22 kertaa noin kahden ja puolen vuoden aikana. 

Poliisin mukaan pariskunta meni naimisiin huhtikuussa 2011. Sen jälkeen poliisille on tullut heidän kotiinsa yhteensä 115 hälytystehtävää.

Tästä MTV Uutisten juttuun Alle kolme vuotta naimisissa - mies hakannut vaimonsa 22 kertaa

Vakavin pahoinpitely ajoittui heinäkuulle. Tuolloin suhde oli jo päättymässä eikä mies kestänyt sitä. Mies tunki ladatuksi väittämänsä pistoolin naisen suuhun useita kertoja ja piti asetta naisen ohimolla ja uhkasi tappaa hänet.

Iltasanomien juttuun Seurustelun loppu: Mies tunki pistoolin naisen suuhun ja uhkasi tappaa

Vuonna 1966 syntyneen paltamolaismiehen epäillään yrittäneen tappaa polttamalla vuonna 1972 syntyneen avovaimonsa.

Iltalehden juttuun Mies yritti tappaa perheensä polttamalla

"Ex-mies hakkasi, kuristi kurkusta ja uhkasi tappaa, jos kerron sukulaisille. Onneksi lähdin pois ja otin avioeron. Olen sen jälkeen saanut olla rauhassa. Nyt minulla on onnellinen liitto." Eveliina

Studio55.fin juttuun Lukijoiden tarinat perheväkivallasta: "Ex-mies uhkasi tappaa, jos kerron sukulaisille"

Ilta-Sanomien mukaan suomalainen 31-vuotias toimitusjohtaja yritti tappaa vaimonsa Las Palmasissa viime tammikuussa.

MTV Uutisten juttuun IS: Toimitusjohtaja yritti tappaa vaimonsa Kanarialla

Tämänhetkisten tietojen mukaan tekoa edelsi pariskunnan välille syntynyt riita. Mies oli pahoinpidellyt vaimoaan nyrkein ennen tarttumistaan veitseen. Rikoksen uhri sai sairaalahoitoa vaativat vammat, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

Iltalehden juttuun Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Riihimäellä 

Mies yritti sytyttää vaimonsa palamaan varhain torstaiaamuna heittämällä tämän päälle bensaa ja sytyttämällä bensan palamaan. Vuonna 1953 syntynyt mies ei kuitenkaan saanut bensiiniä syttymään. Tapahtuma sattui Valtakadun parkkipaikalla.

Etelä-Saimaan juttuun Mies yritti tappaa vaimonsa polttamalla Lappeenrannassa

Näiden uutisten löytäminen ei ollut vaikeaa. Googlasin vain hakusanoilla "yritti tappaa vaimonsa". 

Hakusanoilla "yritti tappaa miehensä" tulee muuten vain yksi täydellinen match, Nainen yritti tappaa miehensä. En tarkoita, ettei näitä tapauksia olisi enempää, mutta mediassa hallitsevat selkeästi mustasukkaisuuden, eron tai naisen yleisen olemassaolon vuoksi väkivaltaan turvautuvat miehet.

Tää tuntuu olevan hyvin suomalainen ilmiö. Miksi? Johtuuko se siitä, että kuuluu pärjätä, tunteista ei saa puhua? Johtuuko se viinasta, alkoholismista? Mistä?

Suomessa henkirikoksista joka kolmas liittyy perhe- ja parisuhdeväkivaltaan. Poliisin tietoon tulleesta väkivallasta noin 12 % on perheväkivaltaa. Näistä 9 % kohdistuu naisiin ja 3 % miehiin. Lievistä ja perusmuotoisista ruokakunnan sisällä tapahtuneista pahoinpitelyistä 71 % kohdistunut naiseen ja 15 % mieheen. Loput alle 15v lapseen.

Ensi- ja turvakotien liitto

Oon aina miettinyt kahta asiaa. Jos rakastaa jotakuta, miks hakkaa sitä? Ja jos joku päivittäin hakkaa sua, mikset lähde?

Sitten tajusin, että rakkauden käsitettä on tässä ihan turha käyttää. Ei näissä liitoissa oo rakkautta. Ehkä joskus oli; nyt on vain hallintaa väkivallalla.

Ehkä voi kuvitella sen olevan rakkautta. Ehkä voi hourailla, että kouluttaa, koska välittää. Että se oli sen toisen vika.

Rakkaus ei oo sitä, että murjoo toisen haluamaansa muottiin. Että kouluttaa sitä. Että se on oikeesti ton toisen vika se ei koskaan tyydytä

Wikipedia määrittelee ihmissuhteen seuraavasti: Ihmissuhde tarkoittaa jonkin tyyppistä yhteyttä kahden tai useamman ihmisen välillä. Ihmissuhteiden onnistumiseen tarvitaan empatiaa. Ihmissuhteiden synty ja ylläpito edellyttää vuorovaikutusta ja kommunikaatiota (ei välttämättä sanallista) yksilöiden välillä.

Ihmissuhteiden onnistumiseen tarvitaan empatiaa.

Wikipedian mukaan "Empaattinen ihminen samastuu siis herkästi toisen ihmisen tunnereaktioihin ja pyrkii ymmärtämään toisen ihmisen käytöstä, näkökulmaa ja tunnereaktioita. Empatialla viitataan myös empaattiseen käyttäytymiseen, joka voi olla esimerkiksi empaattista ilmehtimistä ja pyrkimystä kuunnella ja auttaa muita ihmisiä sekä suhtautua heihin arvostavasti tai muulla tavalla myönteisesti."

Oon aina miettinyt, että jos rakastaa jotakuta, miks hakkaa sitä? En vieläkään osaa vastata tähän. Osaan vaan puhua siitä, mitä tiedän: toista ihmistä ei oo tehty mulle, tyydyttämään mun tarpeita. Toisen ihmisen ei tarvitse elää kuten mä haluan eikä mulla ole oikeutta turvautua väkivaltaan siksi, että toinen ihminen ei tee mun mielen mukaan, tyydytä mua, palvo mua.

Mä en omista ketään eikä mulla ole oikeuttakaan omistaa.

Ihmisen omistamisella on muuten nimikin. Se on orjuus.

Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut,

ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut.

PMMP - Joku Raja

Onko itsekkyys rajatonta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MML) Etelä-Savon piirin entistä työntekijää syytetään törkeästä kavalluksesta ja maksuvälinepetoksesta. --- Tutkinta osoitti, että maksuliikennettä hoitanut työntekijä oli ohjannut maksuja omalle tililleen 31 789 euron arvosta. Lisäksi työntekijä oli käyttänyt kaupan asiakaskorttia omiin ostoksiinsa 824 euron arvosta.

MTV Uutisten juttuun Mannerheimin lastensuojeluliiton työntekijä kavallussyytteeseen

Viime aikoina on tullu vastaan paljon uutisissa siitä, miten joku, jonka kuuluis tehdä hyvää, onkin paha. Kavaltaa rahat tai muuten kähmii hommat niin, että hyvään tarkoitetut varat meneekin johonkin ihan muualle. Mietin, mistä se tulee: se, että unohtaa sen vastuun, joka sulla on ihmisenä muita kohtaan, ja varastaa?

Hyväntekeväisyystempauksessa Kanadan laidasta laitaan juokseva brittimies on ryöstetty ja pahoinpidelty kesken reissun. Tapauksesta uutisoi BBC. --- –Minulla ei ole aavistustakaan mitä nyt teen, McDonald sanoi BBC:lle.--- –Laukku oli elämäni tärkein asia. Siinä oli kaikki tärkeä tästä reissusta, kaikki videomateriaali, luottokorttini, kaikki mitä omistan.

MTV Uutisten juttuun Hyväntekeväisyysjuoksija hakattiin ja ryöstettiin kesken matkan

On olemassa paljon ihmisiä, jotka ei koskaan olleet itsekkäitä tai sortuneet varastamaan ja hyväksikäyttämään asemaansa niin, että sais paljon rahaa itselle. Miksei? Mikä saa jotkut murtumaan?

Puhun murtumisesta siksi, että kai siihen hyväntekeväisyystyöhön hankkiutuessaan ihminen on halunnut tehdä hyvää, tai ainakin olla etäisesti mukana jossain mukavassa. Vai onko ollut ihan sama, mitä duunia tekee, kunhan on palkka? Eikö sitä oikeasti ajattele, että vau, meikä parantaa maailmaa?

Entä se kolmas vaihtoehto, se, että ihminen on hakeutunut työhön kusettaakseen rahaa itselleen? Ankein vaihtoehto.

McDonald's makes $59,178,080.00 per day.

— WoW Facts (@WoWFactz) 21. marraskuuta 2013

Oon usein miettinyt myös yrityksiä. Valtavia yrityksiä. Ne tekee miljoonia itselleen, osakkeenomistajilleen, kaikille isoherroille joiden nimiä tai titteleitä en tiiä, en oo hyvä finanssiasioissa. Silti ne tekee koikonaistienestiin nähden häviävän vähän hyvää. Miksi?

Varmaan siksi, koska voitot kärsis. Vähän rahaa voi antaa muille, muttei paljoa. Ei kaikkea. Koska ois kamalaa, jos sulla ei oiskaan rajattomasti rahaa isoja voittoja.

Miksi aina pitää tehdä voittoa? Eikö joskus voi tehdä nollaa – niin, ettei menetä, muttei myöskään saa? Selittäkää joku.

Oon usein miettinyt äidin kanssa lottovoittoa. Että mitä sillä tekis. On mietitty sitä, että jos on rahaa ihan mihin vaan - siis ihan mihin vaan - se ei varmaan enää tunnu miltään. Mutta tuntuuko silti pelkoa: jos annan, minulla ei olekaan enää niin paljon?

Minä. Siitäkin se kiikastaa. Yleensä sitä ajattelee ensin itseään, koska niin mut ja muut on kasvatettu. Enhän mäkään anna rahaa kerjäläisille ja juopoille, vaikka parin kolikon puuttumista en varmaan huomaisi. Mutta kun mun rahat mitä toi on tehnyt ansaitakseen ne

Tietty on poikkeuksiakin. Kuten Bill Gates.

He is consistently ranked in the Forbes list of the world's wealthiest people[5] and was the wealthiest overall from 1995 to 2009—excluding 2008, when he was ranked third;[6] in 2011 he was the wealthiest American and the world's second wealthiest person.[7][8] ---  As of 2007, Bill and Melinda Gates were the second-most generous philanthropists in America, having given over $28 billion to charity;[85] the couple plan to eventually donate 95% of their wealth to charity.[86]

Wikipedia

Tietenkin sit voi miettiä, onko toi totta. Mutta entä jos oikeesti ne vaan kusettaa

Se siinä onkin ikävää. Tunnen monia, jotka ei anna mihinkään keräyksiin rahaa, koska joskus joku apu ei mennytkään perille. Siitä syntyy luottamuspula: haluan auttaa, mutta mitä jos joku rikas possu viekin ne rahat?

Niinpä. Kehen voi luottaa?

– Kun tietäisi, että avustus menee sataprosenttisesti perille, niin auttaisin ilman muuta hätää kärsiviä ihmisiä. Mutta kun avustus ei vaan mene sellaisenaan avustuskohteeseen, vaan sielä on aina joukko hyeenoja joka suunnassa, myös Suomen puolella, jotka keräävät parhaat omiin taskuihinsa, yksi keskustelija kirjoittaa.

MTV Uutisten juttuun "Ei se apu kuitenkaan mene perille" - Kirkon Ulkomaanapu vastasi epäilijöille yksityiskohtaisella videolla

Eläkkeellä oleva logistiikkayrittäjä on jo kauan vaatinut avoimuutta lähetys- ja kehitysyhteistyöhön. Pennasen mukaan valvonta on näennäistä ja puolueettomat raportit puuttuvat. Yhteistyö kentällä on olematonta. Apu ei mene perille, vaan lahjoittajan euro tuhlataan raskaan ja moninkertaisen koneiston rattaissa. Pennanen on tehnyt asiasta useita selvityksiä ja kanteluja, mutta neuvot kaikuvat kuuroille korville.

Eikö apu menekään perille?

Mä haluan luottaa ja uskoa siihen, että on hyviä ihmisiä, jotka oikeasti tahtoo tehdä hyvää. Joskus kuitenkin miettii – entä jos? Eikö maailman kaikki ongelmat ois jo ratkaistu, jos kaikki rahat oikeasti menis sinne, minne kuuluu? Jos rahasta olis hyötyä, eikö Afrikalla menis paremmin? En ole hyvä politiikassa, en osaa vastata.

Mikä saa ihmisen sortumaan ja varastamaan rahaa hyvältä asialta? Mikä saa unohtamaan, miks tätä työtä tehdään? Onko se rahan houkutus, mahdollisuus ostaa ihan mitä vaan?

Jos maailman sais parannettua eurolla, ostaisko petoksen tehnyt sen?

Vuoden 2014 uuden vuoden lupaukset

Uusi vuosi, uusi haaste. Nämä asiat haluaisin saavuttaa tänä vuonna.

1. Haluan oppia ilmaisemaan vihaisuutta paremmin. Kun olen vihainen, kysyn itseltäni: "miksi tunnen näin" ja jatkan siitä.

2. Haluan oppia entistä enemmän kuuntelemaan itseäni. Kun mulle tulee joku olo, en selitä sitä pois malliin "älä sekoile" tai "ei tässä mitään". Kuuntelen itseäni.

3. En välttele vaikeita puheenaiheita siksi, että on helpompaa olla sanomatta.

4. Haluan nähdä vaivaa ystävieni näkemisen eteen. Sovin yhden tapaamisen kuukaudessa. Matkustan, jos täytyy. Viime vuosi meni hyvin, sama jatkukoon tänä vuonna.

5. Haluan jatkaa harrastuksiani, tanssia ja jousiammuntaa. Alan käydä lukemassa mummoille. Oon jo sopinut, että aloitan tammikuussa! :3

6. Alan käydä salilla aina maanantaisin. Jos maanantai ei käy, käyn torsaisin. Haluan oppia menemään päälläseisonnasta yli siltaan, nyt se pelottaa vielä liikaa.

7. Haluan lukea Kalevalan. Kokonaan. Oon kerran aloittanut, mutta laina-aika loppui ja keskenhän se jäi.

8. Haluan kirjoittaa paljon.

9. Haluan matkustaa yksin.

10. En enää jahkaile. Teen.

Mitä sinä lupasit?