Öhöhöhö kato idiootit riitelee

On joitain sivustoja, joita en tajua. Semmosia, joita jatkuvasti näkee Facebookiin jaettuna, koska ehheh hiihhi hauskaa. Yks näistä on Feissarimokat.

Kuvakaappaus osoitteesta Feissarimokat.com

Feissarimokissa on myös hauskoja juttuja. Musta on hauska katsoa esim. kuvia ruoista, jotka meni pieleen, koska tunnistan niistä itseni. Yleensä joka kerta, kun tolle sivustolle menee, löytyy ainakin kaksi postausta, joiden pointti tuntuu olevan joko öhöhöhö tyhmä huora, tai öhöhöhö kato kun idiootit riitelee.

Internet on tila, jossa ihmispsyyke temmeltää ikään kuin ilman superegon valvontaa. --- Monikaan ei haukkaa happea, hae tietoa, lue alkuperäistä kommenttia ja mieti vielä kerran uudestaan, vaan suoltaa samantien ulospäin ensimmäisenä mieleen tulevat "fiilikset".

Huorittelu, homottelu ja naisviha nousevat netissä pinnalle, koska internet on rakennettu niin JUTTA SARHIMAA

Angloamerikkalainen huumori kohdistuu vahvoihin, meillä se kohdistuu heikkoihin. Koska haluamme maailmalta ennustettavuutta, emme voi sietää siitä, että ihminen tekee väärässä asemassa vääriä asioita. Se oli hyödyllinen ominaisuus pienessä yhteisössä, mutta kaupungistuneessa maailmassa turha häkki.

Tuomas Enbuske: Lisää heikkilampeloita Suomeen

Öhöhöhö idiootit riitelee vois tietty olla hauska genre. Mua ei vaan henkilökohtaisesti naurata, kun henkilö A myy jotain nappia kirpparilla, henkilö B vittuilee, C kutsuu A:ta huoraksi ja D tulee siihen nauramaan, miten hauskaa ja huvittavaa on, että B on idiootti.

Onhan se nyt niin kauheen hauskaa kun kahdeksan ihmistä vittuilee toisilleen ja laittaa hymiöitä perään ihan vaan keventääkseen tunnelmaa.

Löisin vaikka vetoa, että jos näiltä tyypeiltä kysyttäis, saako teidän lapsia kiusata internetissä tai onko nettikiusaaminen väärin, kaikki olis että tottakai se on väärin ei sellaista saa sallia. Sit samalla itte kirjoittelee että NO ET OO TAINNU SAADA VAI

Tuulitunneli näytti aiheuttavan katsojissa paljon raivoa. Erityisen raivoissaan oltiin siitä, että juuri näille henkilöille on annettu aikaa julkisuudessa. Ikään kuin julkisuus olisi rahaan verrattavaa valuuttaa, joka täytyy ansaita. Jos todella olisimme tässä johdonmukaisia, televisiossa ei näytettäisi muuta kuin lasten sydänleikkauksia tekeviä kirurgeja ja Ebola-lääkkeitä kehitteleviä neroja. Mutta se vasta katastrofi olisi, sillä emme halua nähdä loputtomasti itseämme parempia ihmisiä.

Tuomas Enbuske: Tuulitunneli on tärkeä ohjelma

On vaikeeta elää, kuten opettaa. Usein läpällä mäkin sanon, että no elä tee kuten mä teen, vaan kuten mä sanon. Nyt tulee vuosisadan paljastus: sori vaan muttei se toimi niin. Jos koko muu maailma on vittuilematta netissä, mutta teitsi huutaa siellä edelleen että ehhehe oot penispää, niin netissä on kiusaamista. Jos kaikki muut on nätisti mutta sinä vaan KERROT ASIAT KUTEN NE ON, niin joku aukoo päätä netissä. Sinä.

En aio ees kirjoittaa tähän, että kuulkaa nyt aikuiset ihmiset, koska tää koskee teitä kaikkia. Myös sinua, joka oot 14 ja on niin kamalan hauskaa haukkua öhöhöhö kato tyhmä huora. Onhan se ihan kamalan kivaa kiusata ja satuttaa, ja sit haukkua ja uhata että SAUNAN TAKANA NÄHDÄÄN jos joku tulee väliin.

Kuten minä nyt.

Lopettakaa toi helvetin pelleily.

Viimeisimmän kipinän tälle kirjoitukselle sain luettuani entisen aitajuoksijan Arto Bryggaren Facebookissa julkaiseman avoimen kirjeen aitajuoksija Noora Toivolle. Kirjeessä hän lyttää Toivon unelman olympialaisista ja maailmanmestaruuskisoista. ”Onnea urheilu-urallesi. Et tule pääsemään olympiakisoihin tai MM-kisoihin 400 metrin aidoissa tai sileällä”, Bryggare muun muassa kirjoittaa.

Arto, miksi?

En voi ymmärtää, miten ihminen voi luulla itsestään niin paljon, että menee tuomitsemaan toisen unelmat ja haaveet. Tai vaikka omassa pienessä mielessään niin tekisikin, miksi ne maahan polkevat sanat täytyy sanoa ääneen tai laittaa mustalla valkoiselle?

Emma Nikka, kolumni: Sanat, jotka pitäisi kieltää

Nyt on hyvä teksti. pic.twitter.com/kZQMRFNrvg

— Ande Virtanen (@AndeVirtanen) 12. maaliskuuta 2015

Musta ei koskaan enää tulee normaalia

Oon ehkä joskus sanonut, että hätäännyn helposti. Jos en oo, tässä se tulee: hätäännyn helposti.

Vaikka kaikki oli päällisin puolin kunnossa, eikä perheellä ollut riitaa, iski Minnaan kriisi. 

MTV Viihde: Minna Haapkylä Me Naisille: Oli yllätys rakastua naiseen

Jos flunssa jatkuu kauan, alan ajatella, ettei se ehkä mee ohi koskaan. Jos mulla on ahdistava olo, kuten joskus on, alan pelätä, ettei se mee koskaan pois. Musta ei koskaan enää tulee normaalia ja tervettä ja onnellista oon ikuisesti jumissa tässä ahdistuksessa

joka on muuten aina mennyt ohi

Mutta miksi hän ei lähde? Koska tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.

Kysyin häneltä kerran, pelkäätkö kuolemaa. ”Ei, en todellakaan”, hän vastasi.

Entä pelkäätkö tehdä vuokrasopimuksen omaan kotiin?

”Pelkään.”

Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas Anna von Hertzen 

Oon opetellut itsenrauhoittelukeinoja. Paras keino ehdottomasti on tehdä jotain. Jos jää kotiin pyörimään ajatustensa kanssa, ne alkaa muhia ja kasvaa ja kasvaa ja kasvaa ja kohta koko maailma vihaa mua ja oon varmaan mokannut myös töissä ja joku kamala asia tapahtuu ihan pian

Jos on paha, ahdistunut olo, meen ulos. Ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Meen vaikka raitiovaunuun ja ajelen sillä, meen kauppakeskukseen katselemaan kun ihmiset hyörii. Hyörinän näkeminen rauhoittaa: siitä huomaa, että hommat jatkuu ja ihmisten elämä on edelleen käynnissä, enkä oo yksin.

Jos on yö, avaan ikkunan. Silloin kuulen maailman äänet ja sen, etten oo yksin missään kuplassa eikä maailma oo kaatunut tai pysähtynyt.

Oon opetellut rauhoittavaa puhetta. Sitä voi kuvitella sillain, että mun sisällä ois kaks ihmistä: aikuis-minä ja lapsi-minä. Lapsi-minä on se, jota pelottaa ja jännittää. Aikuis-minä voi sanoa siihen, että kaikki järjestyy kaikki on ihan ok kaikki menee ohi.

Kysyn usein itseltäni, onko jokin OIKEASTI huonosti. Se, että tuntuu huonolta ja ahdistaa, on ihan okei. Yleensä kuitenkin aivojen tosella puoliskolla ymmärrän, ettei mulla oo kamalaa hätää, että asiat vaan paisuu mun mielessä talon kokoisiksi ja siksi tuntuu pahalta.

Kun nää hommat ei auta (ja usein ei), kysyn joltain muulta. Oon tehnyt sitä epävarmana ja oon tehnyt sitä ahdistuneena. Valitsen ihmisen, joka tietää, että mä en kaipaa oikeastaan mitään muuta kuin sitä, että joku on mun kanssa samaa mieltä ja rauhoittelee: meneehän tää ohi, menee. Enhän oo paha ihminen, et. Kaikkihan menee hyvin eikö mee, no menee.

Tuntuu hyvältä, kun joku on läsnä.

Did you do your best? Yes Did you have fun? Yes Is your whole life based on this? No And that is how you discuss losing a game to a child
— Envy Da Tropic (@envydatropic) 1. marraskuuta 2014

Tiiätteks, mitä aattelin ekana?

Jos vaikka ootte just vasta tulleet kyytiin, tervetuloa. Tässä on suosituimmat tekstit blogin koko olemassaoloajalta.

Miltä tuntuu olla ruma

Oman kokemukseni mukaan rumuus on yleensä ulkoista. Rumuutta on se, kun ihmisessä on jokin piirre, joka ei sovi, joko ihmisen itsen tai muiden mielestä. On liian jotain: iso, pieni, leveä, haiseva. Rumana ihmisestä puhutaan harvoin silloin, kun se on tehnyt jotain kamalaa: murhaaja ei ole ruma ihminen, hän on sairas, pelottava, hirviö. Rumuus on ulkopuolella.

Anteeksi en voi auttaa

Tiiätteks, mitä aattelin ekana? Aattelin, että miten pääsen karkuun. Aattelin, etten mä voi ton kotiin mennä, se raiskaa/tappaa/ryöstää mut.

Kun sä nyt vihaat sua

Tietenkin mullekin tulee niitä. Ajatuksia. Oispa kapeammat reidet, pitäisköhän mun laihduttaa, mitä toi ajattelee, miltä mä näytän tässä asennossa, entä tossa, mitä jos mä lihon, mitä jos. Kyllä niitä tulee.

Pelossa vai pelosta

Oon miettinyt, että elänkö pelossa vai pelosta? Munhan ei tarvitse surra mahdollisuuksia, jotka hylkäsin, koska olin järkevä. Suojelin itseäni ja jotain ois voinu sattua ja kannattaa olla turvassa ihan täällä näin kotona. Eikä sillon saa tehdä jos pelottaa!

Maailman urhein koira

Tällä koiralla ei oo ollut arvoa sille, kenen se nyt aiemmin onkin ollut. Se on ollut turha, ei varmaankaan edes inhimillinen olento. Niinpä se on valeltu sytytysnesteellä ja pantu palamaan. Se on luultavasti piehtaroinut itsensä sammuksiin; löydettäessä se oli vielä sytytysnesteen peitossa.

Näin tulet vielä kauniimmaksi

Se täytyy erikseen tehdä: irtisanoutuminen. Erikseen täytyy ilmoittaa, että MINÄ EN NYT ENÄÄ MEIKKAA EN NYPI EN. Se on kuin juominen: jos et juo, joku tulee vielä kysymään, miksi. Syy täytyy olla. Musta tuntuu, että aina täytyy olla selitys.

Miksei mua kiinnosta ihmiset

Oon jotenkin laimee. Samalla en oo. Repeän onnesta jos saan vaikka kissanpennun syliin tai oon tosi hyvällä keikalla; samalla en koe suuria tunnemyrskyjä, jos joku kertoo vaikka menneensä kihloihin, tulleensa raskaaksi. Oon onnellinen, mutten räjähtävän onnellinen.

Näin panin välit poikki ystävääni

Unohtaa sen kun joka päivä ahdistaa ja vituttaa, unohtaa sen, ettei enää jaksa kannatella toista ihmistä, unohtaa sen, ettei kellekään muulle ja kenenkään muun elämälle voi mitään, vaan omalleen voi. Unohtaa sen, että turha on itkee ja vinkua, jos itse suostuu siihen, jos suostuu siihen että kannattelee ja tukee ja antaa neuvoja joita ei kuunnella, ymmärtää ongelmia jotka ei muutu, vuodet vaan kuluu ja kaikki, kaikki on samaa.

Kaikki menettää merkityksensä

Musta tuntuu, että oon jonkinlaisessa ikä- tai muussa kriisissä. Tää on melko jännittävää, koska aina sitä aattelee, että höhöhö noi muut vaan saa kriisejä mutta MINÄ tiedän mitä haluan, ja haha, tässä nyt ollaan.

Ei ole pakko olla onnellinen. Länsimaissa nykyään vallalla oleva onnellisuusfiksaatio itse asiassa tekee onnettomien elämästä kahta kauheampaa, kun he kokevat että he eivät täytä kulttuurimme asettamia normeja.

YLE Oppiminen: Onnellisuus syntyy hyvän tekemisen sivutuotteena

Tuntuu, että monet asiat on menettämässä merkitystään mulle. Sellaiset asiat, joita oon aiemmin aatellut syystä jota en oikein osaa sanoa, ei enää tunnu niin tärkeiltä.

En esimerkiks mennyt kampaajalle, vaan leikkasin tukkani itse. Mietin hetken sitä, että mitä jos tulee kauhee mitä ne sitten sanoo, ja sit vaan ajattelin

meh

ketkä ne? Mitä ne sanoo? Miks ne sanois mitään?

Miks välittäisin?

Laskin (kovasti ainakin yritin) taloutemme tavaramäärän. Kyllä, minulla on aikaa ja KYLLÄ, rakastan listoja! Laskujeni mukaan koko kotimme tavarat 31.1.2015 2387 kpl.

Raakarakkautta.blogspot.fi: Taloutemme kaikki tavarat

The cult of celebrity, how our bodies look, what types of clothes we wear etc. All of this pointless self-promotion has become so much more important than the true essence of who we are and whether we are living in harmony with ourselves.

5 Things That Prove We Live in an Upside Down World - THE MIND UNLEASHED

Samalla tavalla tavarat on lakanneet olemasta tärkeitä. Oon laittanut menemään esimerkiks noin 50 levyä, joita oon keräillyt teini-ikäisestä lähtien, koska levyjä nyt ostetaan ja ne kertoo, kuka oon.

Tai olin. Kuka olin.

Katselin mun levyjä ja tuntui, että ne on vaan esineitä. Tavaroita. Olihan niitä hieno kuunnella ja muistan selkeitä hetkiä joistain levyistä, ajalta, kun vielä oli kannettava CD-soitin. Mut sit tuli taas se olo.

Meh.

En minä oo nämä tavarat eikä nämä tavarat tee mua. Miksi mä tarvitsen näitä tavaroita? Mitä ne antaa?

Mulla ei edes ole erillistä CD-soitinta tässä asunnossa, koska kierrätin sen sukulaisen hoiviin, missä se on ahkerassa käytössä. Niin että miks säilön näitä asioita, joiden tärkein voima, muistot, on kuitenkin mun päässä, ei siinä tavarassa? Mitä pelkään?

1. Ajatuksesi harhailevat enemmän muistoissa kuin nykyhetkessä.

2. Tilanne aiheuttaa enemmän kipua kuin iloa.

3. Odotat, toivot ja anot, että ihminen, paikka tai tilanne muuttuisi.

Hidastaelamaa.fi: 20 merkkiä siitä, että on päästettävä irti ja jatkettava eteenpäin

Tuntuu siltä, että kaipaan Jotain. Mulle tulee tää olo usein keväisin eikä se ahdista mua kovin paljon. Tuntuu energiseltä. Siltä, että saan vielä isoja ja kivoja asioita, kun vaan uskallan.

Menin passikuvaan. Kuvaaja kerto, että istu tuohon ja tossa on peili. Ajattelin, meh. Mitä väliä. Passilla pääsee paikkoihin, joita ei vois ees uneksia, ketä kiinnostaa onko naamassa näppy vai ei.

Otettiin kaks kuvaa. Sain vilkaista kuvan, ja se oli mun näköinen. Ajattelin, meh; naama on naama ja se on tossa ja ihan sama. Miks välittäisin?

 Käyttäjän Natural Health Warriors FB-kuva

Oon yleensä kova huolehtimaan ja ahdistumaan, ja tuntuu aika hyvältä ymmärtää, ettei tavaroilla oikeestaan oo mitään merkitystä. Osa tavaroista tuntuu isommilta kuin muut: valokuvat ja päiväkirjat tuntuu isoilta jutuilta, sellaisilta, joita en haluais kadottaa. Mutta kaikenlaiset asiat, kirjat, kipot, lautaset, levyt, paidat, ne tuntuu vaan asioita. Ei enää Asioilta, sellaisilta, jotka olis elämää.

Ei ne oo.

Maailma tuntuu aika isolta ja avoimelta. Sellaiselta, että on paljon asioita, joita haluan vielä tehdä, ja paljon asioita, joita en enää halua. En halua enää säilöä asioita siks, että täytyy. En halua keräillä asioita, koska asioita nyt vaan on keräiltävä.

Haluan jännittäviä kokemuksia ja hetkiä, oivalluksia. Haluan nähdä ja kokea. Tuntuu, että jotakin isoa on odottamassa mua ja ehkä läden kohta etsimään sitä.

Mutten kaupasta. Haluan asioita, joita ei saa kaupasta.

Hei terveysintoilija, mokasit

Ootteko huomanneet, että kun tekee terveellisiä valintoja, pitäis tehdä parempia terveellisiä valintoja?

Seurailen paljon naistenlehtiä, ja niissä on joka viikko uusi trendi. Aina löytyy jotakin, joka on vielä vähän terveellisempää kuin se viime viikon juttu. Ei riitä, että tekee ok-tulosta, koska aina voi olla vielä inan terveempi ja hyvinvoivampi.

Söitkö vehnää? Syö kauraa. Ei, kun ruista. Ei, ohra on isoisoisiemme valinta. Eikun viljat pois, syö vain pähkinöitä. Muttei suolattuja. Eikä maapähkinöitä, parapähkinöitä. Ei kun saksanpähkinöitä. Itse asiassa seesamia. Ei kun juo sittenkin pelkkää pähkinäöljyä

Oon  väsynyt siihen, etten koskaan oo tarpeeks hyvä. En syö lihaa, joten mun ruokavalio on todella kasvisvoittoinen jo valmiiksi. Mutta anskattoo kun tädit näyttää, älä syö maissia se on huono vihannes, syö tomaatti. Ei mutta parsakaali on vielä parempi. Ei kun quinoa sittenkin, syö sitä

Joitko hedelmän? Ai ai, kuidut meni hukkaan. Söitkö hedelmä? Smoothiessa siihen olis saanut kaveriksi hyviä rasvoja. Teitkö smoothien kaurajuomaan? Aiai siinä oli sokeria olisit käyttänyt soijamaitoa

Ei se lopu koskaan. Ei. Koskaan.

– Rosa-Marian täytyy saada painoa alemmaksi. Hänellä on huikea ero rinnan ja lantion  ympärysmitoissa. Ne eivät ole balanssissa, vaan hän on hieman päärynämallisen vartalon mitoissa. Yleensä kilpailuissa katsotaan, että rinnan ja lantion mitat olisivat suurin piirtein samat. Missin pitäisi olla myös siroluisempi ja sirokasvoisempi.

Mallimammat Snellman ja Sjöroos tiukkoina: Missi laihtumaan ja kävely kuntoon

Kelatkaa sitä. Suomen kauneimmaksi valittu nainen ja vieläkin löytyis kavennettavaa, vielä vois olla vähän parempi ja vähän vois lihas näkyä muttei liikaa sit kuitenkaan ettei mee yli ja silleen

Mulla ei tähän terveyden kilpavarusteluun oo muuta sanottavaa kuin pitäkää tunkkinne, mikään ei koskaan kelpaa, meitsi syö nyt jäätelöä.

 Kuvassa elämästään selvästi nauttiva ylipainoinen nainen katsoo hymyillen kameraan  uimapuvussaan.

- TÄMÄ EI OLLUT ROHKEAA. Minulle hoetaan, kuinka rohkea olen, kun en peittele itseäni.  Ulos meneminen ilman itsensä peittelyä vaatisi rohkeutta vain, jos välittäisin siitä,  mitä muut minusta ajattelevat. Mutta en minä välitä. Murehdin asioista, joille voin  tehdä jotain, ja tuona päivänä (rannalla) minä ajattelin vain sitä, kuinka hyvältä  minusta tuntui ja kuinka paljon saisin aurinkoa, Jessica täräyttää. 
XL-bloggaaja jakoi uimapukukuvansa: "Tämä ei ollut rohkeaa!"

Tee, tai älä tee

Oon ollu viime aikoina jotenkin tyhjä ja inspiraatiota vailla. Ei tee mieli kirjottaa mitään tai antaa mitään ohjeita tai kannustaa tai innostaa.

Tuntuu, etten keksi enää mitään, mitä haluaisin sanoa. Tuntuu, että kaikki on sanottu jo.

Mitä, jos mä voisin? Aloin kysellä sitä kuukausi sitten tuntemattomilta ihmisiltä eri paikoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Moni vastasi, ettei tiedä, mitä tekisi. Kannustin miettimään: Se voi olla mitä vain! Jotkut palasivat takaisin. “Mä rakastelisin ruokatauolla!” “Mä kulkisin velhopuvussa!” “Mä viljelisin ruusuja!” "Mä halaisin tuntemattomia!" Kuinka harvoin annamme itsellemme luovan hetken ajatella, mitä me tekisimme, jos voisimme, tai jos meidän ei koko ajan pitäisi?

Meeri Koutaniemi: JOS MÄ VOISIN

Oon mietiskellyt aiheita, joista haluaisin kirjoittaa, enkä keksi mitään kovin syvällistä sanottavaa mistään. Tuntuu, että elämä on jotenkin kiehunut yksinkertaisimpaan pisteeseensä: tee, tai älä.

Haluatko onnea? No, etsi onnea. Tai älä etsi. Haluatko laihemmaksi? No, syö paremmin. Tai älöä syö. Eroa, tai älä eroa, tee töitä tai älä tee.

Tuntuu, ettei mulla oo oikeutta antaa ohjeita. Tuntuu myös turhalta antaa niitä: jengin pitää kuitenkin tehdä omat virheensä ja elää niiden kanssa ja oppia niistä. Eli tee, tai älä tee. Oo tai oo olematta. Halua, tai sit älä halua.

Tekee sitä jotain tai ei, elämä kuitenkin jatkuu. Se rullailee eteenpäin ja jos ei tee mitään heti, ehkä tekee myöhemmin. Tai ehkei tee mitään. Ikinä.

Jos kusettaa itteään ja elää valheessa, jossain vaiheessa se paine kasvaa niin suureksi, että on pakko tehdä jotain. Niin uskon.

Eli tee nyt. Tai älä tee, odota. Tai älä odota, tee.

Jomminkummin.

Miten nuo voi elää noin

Yks päivä olin kaupungilla ja kävelin viinibaarin ohi. Se oli hieno baari ja kaunis, ja ikkunasta näkyi kaks naista valkoviinilasit edessään, istumassa pöydän ääressä.

Katsoin ikkunasta ehkä 3 sekuntia. Siinä ajassa toinen naisista ehti painaa pään käteen ja alkaa itkeä huuli väpättäen.

Mietin sitä. Kaunis baari, kalliit viinit. Kauniit naiset, eivät ulkoisesti näyttäneet onnettomilta tai surkeilta. Ja silti joku itki. Miksi?

Joskus näkee vahingossa sisään toisen elämään.

Olin junassa yks päivä ja siellä oli pariskunta. Ne oli molemmat niin sekaisin, etten tajua, miten ne edes oli vielä tajuissaan. Tiedätteks, semmosessa tilassa, ettei silmät ees pysy auki ja puhe sammaltaa.

Katsoin yhtä naista, joka katsoi tätä paria. Nainen itse näytti tavalliselta työmatkalaiselta. Sen kulmat meni pienesti kurttuun ja tuntui, että sen teki pahaa. Ehkä se ajatteli, että "miten nuo voi elää noin" tai "voi kamala., Tai ehkä se ajatteli jotain ihan muuta.

Joskus näkee vahingossa sisään toisen elämään ja sit on vaan iloinen, ettei niiden elämä ole sun elämä.

Yks päivä olin ulkona ja pappa ja mummi tuli vastaan. Ne näytti ehkä satavuotiailta ja piti toisiaan kädestä. Se tuntui musta kivalta.

Eilen olin jo emnny nukkumaan, kun joku käveli mun ulko-oven ohi käytävässä ja huus jollekin toiselle että JA VALEHTELET MULLE!!! Sitten ne meni ohi ja oli taas hiljaista.

Olin kerran ostamassa sarjakuvia, kun divariin tuli niin humalassa oleva mies ettei oo tosikaan. Hän halusi kaksi kirjaa ikkunasta, tai kolmekin, ehkä. Ne oli saatava, ne oli Bukowskia.

Kauppias ei käskenyt juoppoa ulos. Hän meni ottamaan kirjat ikkunasta ja kysyi, tämäkö. Juopotkin tykkää Bukowskista.

Joskus näkee vahingossa sisään toisen elämään.