Kuka mut pelastaa?

Koska oon aiemmin joskus kirjoittanut siitä, miten ihminen odottaa jotain ulkopuolelta tulevaa pelastusta, niin ajattelin tässä nyt kirjoittaa vähän siitä pelastumisesta.

Oletetaan, että on pahaksi koettu tilanne X. Kuka meitä vois siinä auttaa? Jos oletetaan, että etsitään ihmisapua, eikä vaiks vapautumista taiteiden avulla, niin mulle tulee mieleen seuraavia vaihtoehtoja:

1. Perhe tai ystävä
2. Viranomainen
3. Minä

Okei. Kattellaan vaihtoehtoja. Jos sulle tulee niitä lisää mieleen, niin jätä vaiks kommentti!

1. Perhe tai ystävä

Perheen ja ystävän ongelma on se, että kaikilla semmoisia ei ole. Kaikilla ei ole tukiverkkoa: kaikilla ei oo äitiä, joka auttaa tai kaveria, joka pitää kädestä. Perhe on mielettömän tärkee voimavara, jos se on hyvä. Jos ystävä on hyvä, puolet matkasta on jo melkein kuljettu, ko sitä tarvinu tehdä yksin.

Mun mielestä oman perheen tehtävä on tukea ja rakastaa, kaikissa tilanteissa. Mulle on aina terotettu, että kotiin saa aina tulla, aina. Vaikka tilanne olis mikä. Kaikilla ei kuitenkaan semmosta ole. Joskus perhe voi kuitenkin olla jopa osa sitä ongelmaa. Se tekee mut surulliseks.

2. Viranomainen

Viranomaiselle maksetaan siitä, että se auttaa, tukee ja kuuntelee. Se on sen työ. Kuten muutkin työläiset, myös viranomaiset on ihmisiä: niilläkin voi olla huonoja päiviä, nekin voi missata juttuja, nekään ei aina ymmärrä.

Mä uskon ja luotan viranomaiseen, en esimerkiks oo oikein koskaan tajunnu sitä, että kaikki poliisit on sikoja. Poliisit on ihmisiä, eikä kaikki ihmiset oo mulkkuja. Lisäks, kyllä mä ainakin haluan, että on joku, jolle soittaa. Mun on monesti täytynyt soittaa.

3. Minä (siis sinä)

Sinä voisit auttaa sua. Tää on vaihtoehdoista tavallaan hankalin, koska se vaatii sitä, että sä teet työt, ja selviät itse, ja luotat itsees suurimpana voimavaranas. Sitä on myös vähän hankalaa pukea sanoiksi.

Tietenkin kaikkia näitä voi yhdistellä: jotkut haluaa painia ongelmien kanssa yksin, toiset haluaa enemmän tukea ja rohkaisua, juttelua ystävän kanssa, jonkun pitää käydä terapiassa, jotta löytää työkaluja. Apu voi olla välttämättömyys: joskus ei vaan pysty, jopa fyysisesti ei kykene siirtämään itseään pois vaikeasta tai vaarallisesta tilanteesta. Joskus ei vaan jaksa. Joskus jonkun muun täytyy ojentaa käsi tai soittaa puhelu.

Mä en oikein osaa kuvailla, miten tärkeä tää kolmas kohta mun tuntojen mukaan on.

Kuka pelastetaan? Sut. Kuka tietää, että sä kärsit? Sinä. Kenen elämä muuttuu? Sun. Sinä. Vastaus oot sinä. Kaikki tulee susta: tieto siitä, että jonkun pitää muuttua, halu siihen, prosessoiminen, ajattelu, tahto. Kaikki on sun sisällä. Sä kerrot niistä ulkomaailmaan teoillas, toiveillas, joskus sä kerrot vain itselles, kun susta tuntuu pahalta, kun sun keho sanoo että tää ei oo hyvä nyt.

Me ei aina luoteta itseemme. Joskus muut tolkuttaa vuosikausia tyhmä tyhmä tyhmä kelvoton kelvoton kelvoton ja me uskotaan se. Me uskotaan, mitä muut näkee, miten ne näkee. Me otetaan niiden sanat omiksi. Me itse ei enää olla tärkeitä: miks mä tietäisin paremmin, kun kaikki muut jo näkee, mikä moka mä olen?

Ulkopuolelta tuleva palaute on monelle se, mikä määrää, miten ollaan: mikä on kaunista, ihanaa, sopivaa, hyvää, huonoa. Harmi vaan, ettei me synnytä muiden muotteihin: me synnytään omiksi itseksemme, ja tungetaan sitten myöhemmin itsejämme erikoisenmuotoisiin odotuksiin ja ihmetellään, kun se sattuu. Ja ajatellaan että kyllä tää tästä mä totun mä olen vaan niin surkea etten osaa tätäkään mä epäonnistun.

Eikä se oo totta. Koska sä oot sä.
Sä oot sä, et muiden haavekuva tai toive tai muovailuvahaa.

Jos jokin tuntuu susta pahalta, se tuntuu pahalta susta. Jos sua ahdistaa, sua ahdistaa. Jos sä haluat pois, sä haluat pois. Ymmärrätköhän sä, osaanko mä muotoilla tän? Sinä oot olemassa, sinä elät sun elämää joka kuluu joka ikinen minuutti, sä oot tässä, nyt. Sun sisällä on kaikki se mitä sä haluat, voit, pystyt.

Sä ehkä odotat jotakin: lupaa, sanaa, aikuisuutta. Joskus pitää odottaa; aina kaikki ei voi muuttua heti, nyt. Mutta sit kun se tapahtuu, se tapahtuu sulle. Sä teet sen.

Sua voidaan neuvoa, tukea, auttaa ja ymmärtää, mutta sä teet päätökset, avaat ovet, suljet ne. Sua voidaan haukkua, sulle voidaan nauraa, sut voidaan yrittää työntää johonkin muottiin, mutta sä olet edelleen sä, sinä, sun ajatukset ja mieli ja sielu sun kehossa.

Mä toivon, että osaisin muotoilla tän, että osaisin kertoa, mitä tarkotan: miten mä tarkoitan sitä, että sulla on kaikki avaimet. Se voi tuntua siltä, ettei ole; joskus niitä ei ehkä väliaikaisesti ookaan. Silloinkin sulla on mahdollisuus suhtautua asioihin. Jotkut taistelee, jotkut itkee, jotkut tulee vihaisiksi, huutaa, tappelee, mököttää, nauraa, saa hepulikohtauksia, karkailee, piirtää, maalaa. Sun ne avaimet kuitenkin on: niillä sä avaat ja suljet, joka päivä.

Joskus on helpompi avata, joskus mikään ei aukea. Mikään ei etene. Joskus kaikkea tulee hirveän paljon yllättäen ja yhtäkkiä sä huomaat, että sä oletkin joku muu, joku uudempi, rohkeampi, avartuneempi. Tai ehkä sua yllättäen pelottaa, ehkä oot pieni, arka. Sekin olet sä. Yllättäen sä huomaat, että jokin on eri tavalla: ehkä sä oot saanut lisää avaimia, ehkä joku niistä on otettu pois.

Sulla on sut aina. Sitä mä tarkoitan: sä olet sun, sä olet tässä. Aina kaikki ei ole hyvin, mutta sä olet silti siinä, sä olet tärkeä, tämä on se elämä, joka sulle on annettu. Se voi olla mitä vaan, mitä sä teet siitä.

Voiko elämä olla kävelemistä, jos on pyörätuolissa? Ehkä ei. Voiko hylkäämisestä toipua, voiks kaikki tulla aina hyväks? Ehkä ei. Kaikki ei aina mee suunnitelmien mukaan, mutta silti maailma pyörii, se jatkaa, aurinko nousee ja laskee ja joskus se vaan laskee ja laskee eikä nouse ollenkaan. Kunnes.

Sä olet edelleen siinä. Jokin on muuttunut. Sä olet muuttunut, tehnyt jotain, löytänyt sun voimat. Sä ymmärrät, sä uskallat. Sulla on sut, ja sä voit tehdä, mitä haluat. Sä oot löytänyt sun uuden avaimen. Siks sun kannattais olla sun ystävä.

Mä en oo varma, osasinko ilmaista itseäni nyt niinko halusin. Täytynee joskus kirjoittaa tästä aiheesta uudelleen. Tässä muutama lainaus vielä.

“Whatever course you decide upon, there is always someone to tell you that you are wrong. There are always difficulties arising which tempt you to believe that your critics are right. To map out a course of action and follow it to an end requires courage.”
- Ralph Waldo Emerson

“Nothing external to you has any power over you.”
- Ralph Waldo Emerson

You have got to discover you, what you do, and trust it.

- Barbra Streisand

Nobody can make you feel inferior without your consent.
-Eleanor Roosevelt

It took me a long time not to judge myself through someone else's eyes.
- Sally Field

It's not who you are that holds you back, it's who you think you're not.
- Author Unknown