Oho. Viis vuotta. Katsotaanpa. Se on kauan. Joskus musta tuntuu, että oon elänyt monta elämää: että kun oon muuttunut, se elämäkin on vaihtunu toiseksi. Mut sen tietenkin huomaa vasta jälkeenpäin.
Viis vuotta sitten oli vuosi 2006. Silloin mun hiukset takutettiin ja muutin pois kotoa (ei tässä järjestyksessä). Vieraat ihmiset intternetistä takutti mun hiukset. Mua hermostutti se viel samana päivänäkin, mutta sitten päätin olla rohkea. Se kannatti. Yks niistä ihmisistä on edelleen mun ystävä, ja muutkin semmosia tuttuja. :3
Sit kun muutin pois kotoa, ymmärsin, että mä elän yksin, että mä voin vaiks ottaa voirasian foliokannen pois jos haluan (kotona se kansi aina on muovikannen alla ja menee käytössä ihan rähmäseks!)
Kesä 2008 oli mun Se Kesä. Tiiätteks, et jos joku tulee teille kysyyn et "mikä sun elämän Se Kesä oli?", niin tiiät heti, mitä ne meinaa (jos et tiiä, ei hätää: sun kesä on vasta tulossa!). Se oli ihanaa.
Muistan siitä hetkiä:
Ajetaan Provinssirockiin, mä en osaa reittiä, me kuunnellaan musiikkia kovaa.
Ajetaan takas, aurinko paistaa puihin ja maa on märkä, mua itkettää kun se on niin hienoa.
On vappu, mulla on niin hauskaa, joku kalju skinimies selittää "mut mä EN VOI pitää hametta, mä oon MIES!"
Kaveri ajaa mönkijällä ja siinä on peräkärry ja mä saan istua siinä, mä pidän kiinni ja kiljun kun se menee niin KOVAA.
Me ajetaan Jyväskylään ja kaverin pihaan, me ei tunneta sitä, me laitetaan aurinkolasit ja musat täysille niin, et se kuulee meidän bassot ennen meitä. Sit se nauraa meille.
Mä oon kyykyssä puun juurella ja pissaan ja sit katon puuhun ja siel mua kattoo liito-orava
Pussailen yhtä poikaa, tiiän, ettei pitäis, sit tiiän myös, etten haluu siitä mitään.
Mä oon ihan kamalan elossa mä oon elossa mä oon elossa
Ajetaan Provinssirockiin, mä en osaa reittiä, me kuunnellaan musiikkia kovaa.
Ajetaan takas, aurinko paistaa puihin ja maa on märkä, mua itkettää kun se on niin hienoa.
On vappu, mulla on niin hauskaa, joku kalju skinimies selittää "mut mä EN VOI pitää hametta, mä oon MIES!"
Kaveri ajaa mönkijällä ja siinä on peräkärry ja mä saan istua siinä, mä pidän kiinni ja kiljun kun se menee niin KOVAA.
Me ajetaan Jyväskylään ja kaverin pihaan, me ei tunneta sitä, me laitetaan aurinkolasit ja musat täysille niin, et se kuulee meidän bassot ennen meitä. Sit se nauraa meille.
Mä oon kyykyssä puun juurella ja pissaan ja sit katon puuhun ja siel mua kattoo liito-orava
Pussailen yhtä poikaa, tiiän, ettei pitäis, sit tiiän myös, etten haluu siitä mitään.
Mä oon ihan kamalan elossa mä oon elossa mä oon elossa
Mä muistan muutenkin yleensä pieniä hetkiä hyvin. Se ei oo muuttunut mussa. Isot kokonaisuudet katoaa, pienet jää.
2008-2009 oli aika matalaa ja apeaa aikaa. Mun on vähän vaikeaa puhua siitä, kirjoittaa siitä, ajatella sitä ettei ongelmistaan voi joskus syyttää muita kuin itseään, sitä, että joskus pitää sanoo rumasti, että pitää sanoa EI, EI, en, ei, ja ottaa itsensä ja tehdä mitä haluaa ja TIETÄÄ mitä haluaa ja jos ei tee niin, sitä ei saa myöhemmin tehtyä. Joku sano joskus, ettei keneenkään muuhun voi luottaa ku itseensä. Mun mielestä ees itseensä ei voi luottaa: eks oo koskaan myöhemmin miettiny jotain juttua ja ollu silleen "mitä helvettiä?". Tästä voisin muuten kirjottaa joskus lisää.
Kun mä ajattelen tota viiden vuoden jaksoa, musta tuntuu kyllä, et musta on tullu enemmän minä. Tai että ymmärrän enemmän, kuka "minä" on, ja miten se toimii ja miks, ja miks se joskus tekee mitä tekee, mitä se tekee siks että ego haluaa ja miten se osaa ajatella muita, vai osaako.
On myös joitain juttuja, joita en vaan tajua. Mutta kai kaikilla on semmosia.
2008-2009 oli aika matalaa ja apeaa aikaa. Mun on vähän vaikeaa puhua siitä, kirjoittaa siitä, ajatella sitä ettei ongelmistaan voi joskus syyttää muita kuin itseään, sitä, että joskus pitää sanoo rumasti, että pitää sanoa EI, EI, en, ei, ja ottaa itsensä ja tehdä mitä haluaa ja TIETÄÄ mitä haluaa ja jos ei tee niin, sitä ei saa myöhemmin tehtyä. Joku sano joskus, ettei keneenkään muuhun voi luottaa ku itseensä. Mun mielestä ees itseensä ei voi luottaa: eks oo koskaan myöhemmin miettiny jotain juttua ja ollu silleen "mitä helvettiä?". Tästä voisin muuten kirjottaa joskus lisää.
Kun mä ajattelen tota viiden vuoden jaksoa, musta tuntuu kyllä, et musta on tullu enemmän minä. Tai että ymmärrän enemmän, kuka "minä" on, ja miten se toimii ja miks, ja miks se joskus tekee mitä tekee, mitä se tekee siks että ego haluaa ja miten se osaa ajatella muita, vai osaako.
On myös joitain juttuja, joita en vaan tajua. Mutta kai kaikilla on semmosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti