Menivätkö muiden elämänvalinnat ihan pieleen?

Tän viikon teema: yks jengi pelaa pokemonia ja toinen jengi on huolissaan siitä, kun eka jengi elää väärin.

Esim. pokemonia ei sais pelata, kun sit ei kerää marjoja. Ja ne mätänee luontoon. Miljardit marjat.

Näiden kahden asian välille rakennettu yhteys on niin outo, etten edes käsitä sitä. Miks ihmiset golfaa kun vois ajaa nurmikkoa?

Se on ihme, kun niin monesta sinällään täysin vaarattomasta asiasta, kuten joku peli, tulee Suuri Ongelma. Mutta semmosta se on, ihmisenä oleminen. Muakin riepoo monet asiat. Mua riepoo esim

• Kun ihmiset kävelee hitaasti mun edessä
• Väärin kirjoitetut sanat
• Iloiset hymiöt surullisissa viesteissä
• Liian kireet vanhemmat, jotka huutaa lapsilleen
• Mäkättävät ihmiset
• EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI mua riepoo myös
• Ihmiset, jotka tivaa, että TAISIT TEHDÄ VIRHEEN AIAI HEI HUOMASITKO KUN TUOSSA ÄSKEN MOKASIT IHAN OHHOH
• Ihmiset, jotka kertoo tarinoissaan liikaa infoa. Niin, että ne oli jossain siskon veljen Penan kaa joka on maitomies Karjalassa ja naimisissa sen Elimäen Liisan kanssa joka oli jonkun Tainan koulukaveri sillon 1992

Tässä tosi helppo ohje mulle ja kaikille muillekin, joita riepoo esim muiden pelit, kumppanit, pianosoitto, paino, työpaikat, koulutusvalinnat, hameiden pituudet, menkat, lääkitykset, sukupuolet tai mikä vaan vaaraton sitä että jonkun miehen pinkistä paidasta tuli paha mieli ei lasketa vaaraksi mutta ah niin ärsyttävä VÄÄRIN ELÄMINEN. Asiahan ei sinänsä sinulle kuulu, joten harmistuksen välttämiseksi

1. Älä tee asiaa, joka sinua ahdistaa, kuten lataa kamalaa pokemonia ja ole poimimatta marjoja. Ei ole pakko. Kenenkään ei ole pakko pelata peliä, tai olla pelaamatta peliä. Kenenkään ei ole pakko mitään vain siksi, että sinua harmittaa, eikä sinun tarvitse jotain, vain siksi että muista se olis oikeampi tapa elää.
2. Jatka elämää.
3. Jos kysymyksiä heräsi, katso kohta 1

Note to self: Jotkut oikeesti haluaa auttaa

Oottelin auringossa bussia, kun vastapäätä humalainen setä kaatui. Mukkelis meni setä. Oottelin hetken, josko nousisi itsekseen, muttei noussut.

Pakko mennä katsomaan.

Setä oli humalassa ja se ei yllättänyt. Mikä yllätti, oli se, että auttelemaan tuli myös kaks nuorta mimmiä. Siis niitä 14-vuotiaita, jotka ei välitä kuin naamastaan daa. Siis miksei nää nyt kävele ohi kun eihän nykynuoret välitä ku meikeistä ja bileistä niinku

Ambulanssia soiteltiin, setä olis halunnut jatkaa matkaa, mutta kaatuili uudestaan. Taas kaks tyyppiä lisää tuli auttamaan: mikä meno, tartteeks tehdä jotain, hienoo hei että ootte tässä auttamassa. Kaikki tää alle 20 minuutin aikajänteellä. Että on ne ihmiset hirveitä paskoja, ei kukaan välitä kenestäkään yhtään mitään, kaikki on niin kylmiä pikkusieluja eiku

Setä ehti karkuun ennen ambulanssin tuloa. Hätäkeskuksen mies sanoi, että aikuisella on oikeus päättää, ottaako apua vastaan. Muttei se ole tän tarinan tärkein opetus.

Ja jos laajemmalta kantilta katsoo, niin eivät ne toiset ihmisestä ylipäätään välitä. Eivät anna rahaa hyväntekeväisyyteen, kun jotkut ahneet nekin rahat itselleen pelaisivat. Lässytetään vain myötätunnosta ja tunteista, vaikkei niillä yhteiskunta pyöri.

Ne toiset, voi voi, ne toiset. Häiritsevät elämäämme, puhuvat pahaa muista ja saastuttavat yhteiskuntamme. Kunpa vain oppisivat muut vähän syvemmin miettimään, että kenelläköhän se vallankahva omasta elämästä loppupeleissä onkaan.

Maaret Kallio, HS.fi: Ne toiset puhuvat pahaa muista ja saastuttavat yhteiskuntamme

"Sinä olet tainnut lihoa" ja muuta aikuisten shaibaa

"Sä olet tainnut lihoa siellä lomalla." Tällaisen kommentin sain, kun kokeilin housuja kaupan sovituskopissa.

Uskon, että voin kertoa ihmisille, miten mulle puhutaan. Että mulle voi alkaa puhua vain tietyllä tavalla. Tästä seuraa se, että koulutan jengiä vähän kuten koiria: jätän jotkut jutut, ne epätoivotut, vain huomiotta. Esimerkiksi tällaiset. 

Jatkoin puhetta toisen henkilön kanssa, joka pyöritteli kommentille silmiään. Kiitos siitä, henkilö.

Vieläkin vituttaa, vaikka muka olin tilanteessa niin sika-zen.

SAAPUESSANI uimahallille isken vaatteet kaappiin ja marssin uimakassi kädessäni vesipullontäyttöpisteen kautta suihkuille. Ohitan muita naisia, jotka pukevat ja riisuvat hitaasti ja vaikeasti pyyhkeidensä takana.

Minulle on kerrottu, että jotkut ihmiset vain kaipaavat yksityisyyttä sellaisella hetkellä. Että kainous ei välttämättä ole samaa kuin ruumiillisuuden häpeäminen. Uskoisiko tuota?

Rosa Meriläinen HS.fissä

Mä vihaan tätä maailmaa. Naisille luodaan koko ajan mitä älyttömimpiä tarpeita, jotka lähes poikkeuksetta liittyy siihen, että ilman näitä tuotteita naiset on rumia ja haisee pahalle. 

Uusin löytöni on pilludödö. 

Iida Annastiina Ketola Facebookissa

Kysyin kaveriltani, mitä hyötyä tämmösestä kommentoinnista voi mahdollisesti olla. Hän ihmetteli samaa, oli ollut samassa tilanteessakin. Ai että, on se aina kiva tietää, että tällaisia kommentteja satelee muillekin. On oikein mieltäylentävän ihanaa, että kommentoijina on aina ne aikuiset naiset. Ei mulle yläasteen jälkeen oo tullut läskikommentteja muilta kuin vanhemmalta sukupolvelta. "Aikuisilta".

Kun nainen ottaa paidan pois, omana itsenään, siihen sisältyy häpeän nielemistä, rohkeutta, sankaruutta. Mukana on viesti siitä, että ”itsestäni huolimatta hyväksyn itseni.”

Kukkalaakso-blogin Oletko rantakunnossä, häepä -tekstistä

Ihan voitte tähän alle nyt kertoa, mitä siitä saa. Niin, sinä viiskymppinen siellä, puhun sulle. Mitä aattelit, että tällä kommentilla saat? Mitä tapahtuis?

Aattelitko että oon ihan silleen VOI KIITOS IHANA KUN SANOIT MINÄPÄ MEEN NYT HETI OSTAMAAN LAIHDUTUSSMOOTHIEN? Sitäkö aattelit? Niinkö toivoit käyvän?

Aattelitko, että oon samaa mieltä? Että liityn siihen lässyttävään painonrääpimäkuoroon, joka tuntuu puolelle naisista olevan vakiharrastus? NO NIINHÄN SE ON JOO OON NYT RUMA LÄSKI VOI ETTÄ VOI ANTEEKS KUN OONKIN NÄIN LÄSKI AI KAMALA HEI MIEHET MIHIN VOIN LÄHETTÄÄ SEN ANTEEKSIPYYNTÖKIRJEEN VARTALOSTANI? Niinkö aattelit, että sanon?

Aattelitko, että alan itkeä? Sitäkö se on? Ootko joku koulukiusaaja? Ihan tosi-kovistyyppi? Aattelitko että oon silleen YHYHYHYY OTA MUN LOUNASRAHAT KUNHAN SANOT MUA NÄTIKS

No, kerro nyt. Kirjota siihen alle. Anna tulla. Ihanko äidilleskin puhut noin? KYLLÄPÄ IRMELI  ON PAISUNUT AI AI

Olen halunnut kirjoittaa jo tovin siitä, että olen nykyään, ainakin joillain mystisillä, lääketieteellisillä terveysmittareilla, lievästi ylipainoinen. Pikkuisen lihava. Sen verran, että takapuoli näkyy myös edestäpäin katsoessa, reidet hankaavat yhteen ja mahassa, etenkin alamahassa, on paksuja, pehmeitä makkaroita, jotka eivät enää päästä lantioluita läpi.

En voi uskoa, että kirjoitan näin, mutta se tuntuu ihanalta. Minä tunnun minusta ihanalta.

Ruskeat tytöt -blogi: Haluan olla ylipainoinen

Ei tää oo mikään yläaste. Pistä se suukki neppariin, jos sieltä ei oo kerran tulossa mitään kaunista, ja lakkaa puhumasta mulle noin. Lapsillekin sanotaan, ettei saa olla tuhma; nyt minä sanon sulle. Lopeta toi.

Sä et saa musta mitään. Mitään. Piste.

We aren't barbies. We are made of flesh and blood. These are all the same body -- my body. I have worked hard for this body and I am proud of this body. In a world where we are surrounded by the images of our friends highlight reel sometimes it's good to see a little reality so we can keep our expectations real. No matter where you are on your body's journey, be proud and love yourself. Make goals because you love your body not because you hate it.

Kuva ja reksti Imgurista

   

Kukaan ei laske sun virheitä

Mulla on yks kaveri, joka ei välitä mistään. Sanon tän kauneimmalla, rakastavimmalla mahdollisella tavalla. Se ei pelkää, ei ahdistu, ei jännitä. Se ei vaan välitä. Näin ainakin päällepäin vaikuttaa.

Haluatko juhlia ennen työaamua? Saat. Eikö ole rahaa? Ihan sama, mene silti. Oletko myöhässä? Ei väliä. Romuttuiko auto? Hui hai.

Sellainen huolettomuus on turhauttavaa, raivostuttavaa. Ja ennen kaikkea se on kadehdittavaa.

Joskushan oli aika, kun sanalla ”kesäloma” oli yhtä iloinen kaiku kuin ”lottovoitolla” tai ”viinalla”. Loman ajattelu aiheutti miellyttäviä assosiaatioita: järvenselkä, yli kuuden asteen lämpötila, vapaus.

Sitten asiantuntijat vainusivat vapaisiin liittyvän huolettomuuden, ja kaikesta tuli yhtäkkiä kovin vaikeaa. Lomailuunkin saatiin kytkettyä stressin uhka, huoliammattilaisten verivihollinen. Voi olla, että työ­asiat käyvät mielessä, varo! Mitä jos kännykkä soi , saatko unta? Some ahdistaa lomallakin!

IS, Anna Perho: Lomavaikeilu, aikamme ongelma 

Mulle on kamalan tärkeää olla ajoissa. Jos en ole, alkaa ahdistaa suunnattomasti. Odotan mieluumin 30 minuuttia itekseni kuin olen vartin myöhässä. Jos oon töissä tunnin tuottamaton, alkaa heti nakertaa: mitäs sä täällä teet hei hei hei et kai vaan ole TEKEMÄTTÄ MITÄÄN tee nyt jotain jo tuota tuota lisää

Oon katastrofinodottaja. Odotan, että joku pitää kirjaa mun virheistä, ja kun niitä on tarpeeksi, mua rankaistaan. Kun elämä on mukavaa, pelkään yleensä aina, että kohta se ei enää ole. Koska kaikki viedään multa. Jotenkin.

Missään ei oo semmosta tyyppiä, joka laskee kaikkien kaikkia virheitä.

Ajattelen kaveria. Se vaan tekee kuten tuntuu hyvältä, ja kaikki menee okei. Käsittämätöntä. Vai sittenkin normaalia?

Siis kyllähän mä järjellä tiedän, ettei varautumalla pahaan voi estää pahaa. Että vaikka pelkäis 39 vuotta jotain asiaa, ei se estä sitä tapahtumasta. Mutta silti tuntuu siltä ettei kantsis tuudittautua

Mielessäni käy usein kysymys: Mitä, jos mä voisin? Aloin kysellä sitä kuukausi sitten tuntemattomilta ihmisiltä eri paikoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Moni vastasi, ettei tiedä, mitä tekisi. Kannustin miettimään: Se voi olla mitä vain! Jotkut palasivat takaisin. “Mä rakastelisin ruokatauolla!” “Mä kulkisin velhopuvussa!” “Mä viljelisin ruusuja!” "Mä halaisin tuntemattomia!" Kuinka harvoin annamme itsellemme luovan hetken ajatella, mitä me tekisimme, jos voisimme, tai jos meidän ei koko ajan pitäisi?

Inhimillisiä Uutisia, Meeri Koutaniemi: JOS MÄ VOISIN

Oon katsellut kaveria nyt jo vuosia. Sille ei koskaan, koskaan tunnu käyvän mitään pahaa. Tietysti pientä pahaa käy, pientä ongelmaa. Mutta ei semmoista pahaa, joka pilais sen elämän ja ihmissuhteet ja tulevaisuuden ja kaiken. Se vaan elelee, on, tekee virheitä, ei välitä, tekee, mitä tahtoo ja kaikki. Aina. Sujuu. Hyvin.

Eikö oo raivostuttavaa? Ja kadehdittavaa. Miten tommoseks opitaan? Sano, miten?

Ole hyvä, älä tee noin

Arvatkaa, mitä teen usein, kun ootan vaikka bussia tai muuten on luppoaikaa? Keksin Nasevia vastauksia. Siis niitä, mitä tarttis, kun joku hapan setä tulee valittamaan tai joku persnaama kommentoi sun painoa metrossa. Niitä vastauksia, joita ei koskaan tajua ajoissa.

Tänään luki Helsingin Sanomissa, että viikonlopun kaupunkifestarit olivat poikineet yli 200 valitusta.

Voi että sentään.

Basso oli jumputtanut vielä iltauutisten aikaan niin, että iltatee oli hölskynyt monen keskusta-asujan reisille. Ja se nuorten naurun määrä.

Helvetillistä kuunnella ja katsella ihmisiä, jotka pitävät hauskaa.

Festarialueella oli liikkunut viranomaisia desibelimittarit sojossa mittaamassa, että melu ei aiheuta kuolemanvaaraa keskustan kerrostaloissa asuville.

Keskusta-asumista mainostetaankin yleensä sloganilla: ” Oletko kyllästynyt maaseudun meluun. Tule meille nauttimaan keskusta-asumisen syvästä hiljaisuudesta.”

Havaintoja parisuhteesta

– Joskus tosin olen törmännyt asenteeseen, että elämäni on haihattelua. Etten tartu perinteisesti asioihin, kun yleinen käsitys on, että pitää puurtaa yhdessä työpaikassa pitkään. Koetaan, etten ole vakavasti otettava, kun teen välillä jotain muuta.

Yle: Laura on Suomessa psykologi ja Indonesiassa sukellusopettaja

Kaikenlaisia tilanteita on hyvä mielikuvaharjoitella. Yläasteella me oikeesti harjoiteltiin kieltäytymään huumeista: ohjaaja tuputti huumeita (no ei siellä oikeesti niitä ollut ehkä kai toivon) ja käytti kaikki painostuskeinot aina "oot vähän laimee tyyppi" -syytökseen asti. 

Mun kieltäytymis-live olis ollut "ei kiitos, en halua pilata elämääni". En päässyt koskaan käyttämään sitä, että kiitti vaan.

Harjoittelen mielessäni esimerkiksi sitä, miten menisin väliin johonkin ahdistelutilanteeseen. Tietty sitä toivois olevansa semmonen arnoldschwarzenegger-tyyppinen sankari joka on silleen COM WIT ME IF U WANT TO LIV mutta emmää oo, eikä se ehkä tosielämässä toimis. Olen kehitellyt mielessäni asioita, joita mun tuntuu helpolta sanoa. Niitä on esim.

• Älä hei tee noin
• Ole hyvä, älä tee noin
• Anteeksi, voitko lopettaa tuon

Yks kaveri kertoi, että sen kulmilla asuu Pervo Ahdistelijasetä. Se aina lähestyy sua salakavalasti jossain bussipysäkillä ja aikoo paljastella itseään, tai jotain. Kaveri kertoi sedän nähdessään huutavansa aina näin: "SINULLA ON VIISI SEKUNTIA POISTUA, MUUTEN ALAN HUUTAA".

Ei se ekalla kerralla toiminut. Kaveri oikeasti alkoi huutaa.

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

Se toimi. Aion ehkä varastaa ton taktiikan, jos joskus tulis tilanne.

Ei sillä, että se tilanne aina olis joku ahdistelu. Tiiätteks, miten vaikeaa on kysyä "onko sinulla kaikki hyvin" joltakulta vieraammalta? Sitäkin kannattaa treenata.

Aina ei tarvitse ees puhua. Kerran, kun töissä oli vaikea hetki, laitoin vaan kämmenen toisen ihmisen selälle ja annoin sen olla siinä. En tehnyt mitään. En osannut sanoa mitään, eikä mikään ois oikeastaan auttanutkaan. Mutta se, että uskalsi jotenkin olla läsnä, tuntui hyvältä. Rohkealta.

– Yksi tapa on ottaa katsekontaksi toiseen matkustajaan ja kysyä, että eikö me voitaisi mennä tuohon väliin. Kun kaksi ihmistä on liikkeellä, myös muiden ihmisten on helpompi lähteä mukaan.

Miksi kukaan ei puuttunut ahdisteluun Tapanilassa? – Näillä ohjeilla katkaiset häirinnän

Ootteko nähneet Amelié-elokuvan? Siinä puhutaan siitä kuiskaajasta, jota ujot tarttis kadulla. Musta tuntuu, että oon kirjoittanut tästä aiemminkin. Kuiskaajia ei kuitenkaan oo olemassa. Siks suosittelen treenaamista.

Näitä mä harjoittelen.

• Älä hei tee noin
• Ole hyvä, älä tee noin
• Anteeksi, voitko lopettaa tuon
• Älä tule enää lähemmäksi mua
• Kuuntele kun puhun sinulle! Älä tule lähemmäksi minua! (huutaminen on mulle vaikeaa, siksi mielikuvaharjoittelen sitä)
• Musta tuntuu epämukavalta kun...
• En pidä tästä
• Auttakaa, minua ahdistellaan/apua!
• Olen eri mieltä/En ole samaa mieltä (mun on vaikeaa olla olematta kiltti. eli olla miellyttämättä joka hiton ihmistä universumissa)
• Musta tuntuu pahalta, kun sanoit/teit noin
• Musta tuntuu, että oot mulle vihainen, onko jotain mitä oon tehnyt
• En halua olla osallisena tässä keskustelussa, puhutaanko jotakin muuta
• Musta tuntuu, että sinun on jotenkin paha olla. Onko?
• Voitko huonosti? Voinko auttaa?
• Tarvitsen apua, auta mua, ole mun tukena

Opettele. Ja opeta muille. Koen, ettei siitä voi olla kuin hyötyä.

Siinä sitten yhessä ooteltiin, että ihmiset tuli kaupasta ulos. Toinen pojista kiemurteli ku ois ollu muurahaisia kalsareissa ja toisen alaleuka väpätti ja välillä piti käydä nurkan takana kyyneliä pyyhkimässä. Toinen yritti, että eikös miula oo muka kiire minnekään? Kerroin, että tämmöset asiat selvitetään oli kiire tahi ei.

Ensimmäisenä kaupasta tuli vanha rouva. Pojat kävivät reippaasti pyytämässä anteeksi. Rouva sanoi, että kovin olikin mielensä pahoittanut mutta oli nyt hyvillään kun tulivat asian selvittämään!

Lara Joanna FB:ssä

Pelko silmissä nämä kiusaajat katsoivat kuinka langetin varjon heidän ylleen ja kysyin vihaisena, mutta asiallisesti että mikäs täällä mahtaa olla ongelma. Poikia ei ilmeisesti juurikaan järki pakottanut kun vastaus oli laatua "noku tämä (nimi piilotettu) on ihan paska pelaamaan ja se on vielä typerän näkönenkin." Tästä varsin pöyristyneenä totesin jokseenkin seuraavaa:

"Anteeksi nyt vaan mutta ensinnäkin te olette vielä nuoria, yritteliäitä poikia, eikä teidän kuulukaan olla lajin huipulla tässä iässä. Toiseksi, on aivan järkyttävän naurettavaa mollata toista asioista, joille hän ei itse voi mitään."

Sasu Villikka FB:ssä

Se, etten tajua jotain, ei tee siitä vähemmän totta

Suosittelen artikkelia How Three Survivors of Suicide Spent Their Last Days On Earth. Siinä ainakin mä sain maistaa tilannetta, josta mulla ei oikeasti ole hajuakaan.

Tietty voisin sanoa, että ymmärrän. Mutten mä oikeasti ymmärrä. En mä ole koskaan ollut sellaisessa kuopassa, että ainoa tie ulos olisi itsemurha. Voin tavallaan ymmärtää masennusta ja pahaa oloa, mutten tavallaan  oikeasti voi.

En usko, että voi täysin ymmärtää, jos ei oo kokenut.

”Minulla on usein syyllinen olo siitä, että en jaksa ymmärtää kaveriani, jolla on isoja henkisiä ongelmia. Hän on sairastanut niin kauan, että elämä on käpertynyt sairauden ympärille. Tuntuu, että pitäisi jaksaa ymmärtää ja tsempata paremmin, mutta en voi olla ajattelematta, että vaihda jo levyä. Totta kai hän sen tekisi, jos pystyisi.”

Me naiset: Miksi podemme turhaa syyllisyyttä?

Juttelin kivusta yhden ihmisen kanssa. Häneen oli iskenys iskias, eli sellainen ns. todella vittumainen kiputila.

"Kyllähän mä oon kuullut, kun ihmiset valittaa tästä", ihminen sanoi. "Mutta en mä nyt koskaan uskonut, että se on tällaista".

Niin. Sitä nyökyttelee ja ynisee ymmärtäväistä mm-hmm-ääntä ja takaraivossa miettii, että voi kun sä vaan söisit paremmin, joogaisit ja lakkaisit kattomasta telkkaa kaikki illat niin kyllä kivut kaikkoais.

Kyllä mäkin teen sitä. Teeskentelen, että ymmärrän, kun oikeasti en oikeastaan ymmärrä. Se, etten tajua jotain, ei tee siitä vähemmän totta.

Mulla on migreeni. Joskus, vain joskus, se on niin kamalaa, että käveleminen oksettaa eikä pysty tekemään mitään. Lähinnä sitä sit odottaa, makaa sängyssä paikallaan. Ei voi nukahtaa, kun sattuu. muttei voi nousta, koska sattuu.

Olen saanut neuvoja, toki olen. "Olisit syönyt enemmän. Oletko juonut vettä? Sä tarttet kalkkitabletteja. Juo tätä sitruunaa niin avot. Pitää varmaan mennä hierojalle, olet jumissa. Otitko jo Buranaa?"

No en ottanut, en. Luojan kiitos olet ainoa ihminen Universumissa, joka tajusi ehdottaa Buranaa kiitos maailma tästä neuvosta

Nää samat ihmiset "ymmärtää" esimerkiksi masennusta. Sanoo: onhan se kamalaa. Sitten jatkaa: mutta jos vaan vaikka käyttäis vitamiineja ja kävis juoksemassa niin KYLLÄHÄN SE NYT SIITÄ

Ei se siitä. Jos et oikeesti ymmärrä, niin ei se mitään. Mutta älä teeskentele, että se ymmärtämättömyys vie sen ongelman pois, että kaamosmasennusta ei nyt oo olemassa kun se ei sun pieneen päähän mahdu

Äläkä anna neuvoja. Trust me, ne on kuultu. Jokainen mites toi treeni juoksu kuntosali syö sitruunoita osta valkoisia vaatteita hei nuku enemmän -neuvo. Ne. On. Kuultu.

Voit olla siinä ja sanoa "mm-hmm, milt se tuntuu?" Ja sitten, oota, nyt se tulee, se suuri neuvo: kuuntele ja oo hiljaa. Älä sano mitään. Vaan oo, nyökkää ja kuuntele.

Yritä ymmärtää. Vaikket ymmärtäis yhtään. Ei se mitään. Se riittää, että oot siinä.

Äläkä käske juoda enemmän vettä.

OLISI KANNATTANUT KUUNNELLA

Yks päivä olin menossa junaan ja pelästyin, kun nainen alkoi rääkyä. En oo pitkään aikaan kuullut sellaista ääntä: sellaista, että huudetaan niin kovaa kun kurkusta lähtee, niin, että ääni särkyy.

Vilkuilin ympärilleni. Missä se rikos tapahtuu? Ketä kuristetaan?

Huutaja oli eräs äiti. Se huusi lapselleen että IIDA ELINA SOFIA MARITTA NYT PYSÄHDYT HETI ET MENE YHTÄÄN ETEENPÄIN KUULETKO!!!!!!!!1111111111111

Ymmärrän, että maailmassa on vaaroja, ja maailman vaaroista pitää opettaa lasta. Mutta onko pakko huutaa niin, että tulee sydänkohtaus? Onko pakko rääkyä niin, että ohikulkijat luulee seuraavansa murhan tapahtumista? 

Monesti näkee sitä, että lapsi kaatuu, ja sit se alkaa. Huuto.

NO VOI HITTO MINÄHÄN SANOIN ETTÄ NOIN KÄY OLIS KANNATTANUT KUUNNELLA AINA SAA HÄVETÄ SUA AINA

Mä ymmärrän, jos sä olet väsynyt. Ei mulla ole lapsia, mistä mä tiedän. Ehkä ne on raivostuttavia pikkuhirviöitä, jotka ei koskaan kuuntele. Ehkä tää on eka ja ainoa kerta, kun huusit. Ehkä.

Onks pakko vastata vihalla siihen, että toisella oli hetken niin hauskaa, että kaikki unohtui, myös säännöt?

Koska sääntöjä tulee noudattaa. Ai-na. Terkuin naapurisi

Lapsi ja se kiemurteleva peukku saattavat olla juuri siinä kohtaa maailman suurin este. Kiukku ja vihaisuus iskeytyvät esteeseen. Äiti tai isä on vihainen. Ja lapsi luulee, että hänelle, koska lapsi ei pohdi sillä hetkellä työmatkabussia eikä hän tavoita isän tai äidin tärkeää palaveria, johon hänen pitää ehtiä, eikä lapsi tiedä, että äiti tai isä on oikeastaan vihainen niille sadalle meilille, jotka odottavat työpaikalla.

Sanna Wikström: Lapsi ei tiedä, että olet vihainen kiireelle etkä hänelle

Viime viikolla FB:ssä kiersi Unicefin jakama kuva. Siinä naapuri mäkätti, kun lapsille vois opettaa, että kerrostalossa pidetään TURPA KIINNI

No ei siinä silleen lukenut, mutta sitähän siinä tarkoitettiin. Että oisitte jumalauta hiljaa ettei kuuluis piippaustakaan.

Verenpaine nousi taas välittömästi, mutten kirjoittanut mitään. Unicef kirjoitti ihailtavan hillitysti näin:

1) Lapsilla on täysi oikeus leikkimiseen niin kotona kuin pihalla

2) Jos aivan kohtuutonta häiriötä ilmenee, siitä kannattaa jutella kasvokkain, ei nimettömillä lappusilla.

3) Sanoimmeko jo, että leikki on lapsen oikeus.

Sitä sietää miettiä.

Ja ehk myös tätä.

Ride Elina Sarpolan FB-kuva

Eilinen Disney on Ice melkein pakahdutti mut epätoivoon. Miten lapsille puhuttiin, miten vanhemmat olivat facebookissa koko näytöksen ajan, miten kun Helinä-keiju kuoli ja se piti taputtaa hereille jos uskoo ihmeisiin, kukaan vanhempi edessäni ei jaksanut taputtaa ja he eivät edes huomanneet miten heidän lapsensa hämmästelivät tätä. 

Hartwall areena oli täynnä ja hyttysistäkin olisi lähtenyt isompi ääni. (Helinä silti nousi, se kuului esitykseen.) 

Tara Staines FB:ssä

Olenko nyt suorittanut tarpeeksi

Olin tossa yks päivä matkalla kotiin ja olin tehny hulluna töitä koko päivän. Ja sitten tuli se olo. Etten mä oo mitään tehnyt. 

Ainakaan tarpeeks.

Täytän usein jotain omituista kiintiötä, joka ei täyty koskaan. Täytyis tehdä kaikenlaista, ja jos saikin ne jutut valmiiksi, jotka piti saada, niin ois sit voinut ehtiä enemmän. Vielä. Pikkusen.

Oon siinä mielessä ylpeä itsestäni, etten tee ylitöitä palkatta. Moni tekee. Köhkii himassa työasioiden kanssa ja ihan ilmaiseksi. Siihen en rupea.

Kerran sain sunnuntaiaamuna jättihepulin yhdestä virheestä, jonka olin töissä tehny. Itkin vaan sitä, miten oon nyt mokannu, ja soittelin töihin. Oon monesti miettinyt sitä: sunnuntaina. Omalla ajalla. Ja itkin, koska mokasin, koska muut ei varmaan ikinä tee niin esim voi vitsi kun oonkin ainoo koko maailmassa

Siinä töistä kävellessä mietin sitä, olenko nyt suorittanut tarpeeksi. En, en varmaan: työthän ei lopu tekemällä, niitä tulee aina uusia jostakin. Jos siis on onnekas, ja saa pitää sen työnsä. Kantsii siis tehdä paljon töitä. Jospa tänäänkin ois vielä saanut yhden asian tehtyä

Se on kehä. Minun pitää olla Hyvä ja Tunnollinen, joten pitäisi Suorittaa vielä hieman enemmän. että olisin tehnyt Tarpeeksi sen määritelmän mukaan, jota ei ole olemassa missään kirjoissa tai kansissa.

Päässä se kiintiö on. Korvien välissä. Mappi E niinku ei koskaan riitä. 

Opettakaa lapsillenne, että elämä on kärsimystä

Oltiin ulkona kävelemässä ja ohitettiin pieni tyttö, joka kompastui ja kaatui. Äiti alkoi sättiä, että mähän sanoin mähän sanoin, ja tyttö, ilmeisesti pelästyksen vuoksi, alkoi parkua suureen ääneen.

Kauempana kaarteessa koiraa kusettava mies valpastui heti. Alkoi huutaa mielipiteitään. Ei mitenkään vihaisesti, muttei kyllä kivastikaan.

"Tosta se alkaa! Elämä on paskaa! Pelkkää pettymystä! Ei ole hauskaa tämä! Parempi oppia heti nyt nuorena!"

Niin mies huuteli.

Lähestyimme miestä. Mies katsoi minua ja sanoi "elämä on kärsimystä! Eiks niin!"

Tajusin, etten tapojeni vastaisesti halua myönnellä ja nyökkäillä. En ole läheskään samaa mieltä. Sanoinkin sitten "no, ei oikeastaan".

Olin jo ohituskaistalla miehestä. Ahdisti kovasti olla eri mieltä. Hän katsoi tyrmistyneenä, sitten vihaisena. Sitten ne alkoivat, syytökset.

"Ai EI vai. Ai meneekö sulla NOIN hyvin?!?!?"

Sanoin, että menee melko mukavasti. Mies oli jo selän takana. Ahdisti. Hän oli hyvin närkästynyt siitä, ettei kaikkien elämä olekaan paskakärsimystä.

"Ai JAAAAAA! No KIVA! Etkö sä ole nähnyt MITÄÄN KÄRSIMYSTÄ TÄSSÄ ELÄMÄSSÄ ai et"

Teki mieli kääntyä ja sanoa, että just niin. Yhtään ei ole koskaan tarvinnut kärsiä. Kyllä sinulle on osunut ne elämän huonot kortit, voi voi kun osa meistä vaan kultalusikalla saa kaikkea ihanaa eikä yhtään tartte kärsiä ikinä, voi hitsi että se kärsimys nyt on kaikki sinulla ja paskahuoraelämä on antanut mulle kaiken ihan ILMASEKS VAAN

En sanonut mitään. Mies jäi rääkymään mäkeen.

Viestissä vaadittiin taloyhtiön pihaan katuliiduilla piirrelleen putsaamaan teoksensa. Lapussa myös pyydettiin ilmiantamaan piirrosten tekijä isännöitsijälle, jotta huoltoyhtiö voisi lähettää laskun pihan pesusta.

mtv.fi: Maapuri hermostui lasten liiduilla piirtelysta, uhattiin siivouslaskulla

-Ei meillä saa molempia ja ei saa aloittaa ennen kuin kaikilla on! Tämän kuulen jämäkällä aikuisen komentoäänellä, sillä sävyllä, joka tappaa kaiken luovuuden. Hyvin on oppi mennyt tälle lapselle perille.

Uusi Suomi, Piia Collan: Mitä päiväkodeissa oikeasti tapahtuu

Sitten on ne meille vanhemmille hassuttelevat vanhemmat. Niitä riittää joka puolella. Läpällähän ne vaan heittää, onhan pinkkiin pukeutuva poika hassunhauska juttu. Että "hehheh, ettekö ole huolissanne, ettei siitä vaan h-o-m-o-a tule?" "Korujakin on, siitähän tulee vielä hyvä drag queen!" "Onkos isä ylpeä pojastaan?" Tai sitten jotain hienovaraisempaa. Ja lapsi kuulee kaiken.

Mari Niinikoski FBssä.

Ei saatana että vituttaa vieläkin. Anteeksi että kiroilin.

Oispa se kuulkaa ihana maailma, missä kaikki lapset oppis kärsimään mahdollisimman aikaisin. Jos vaikka kolmivuotiaina niitä kaikkia jo hakattais, sehän ois hyvä! Ei jäis mitään luuloja kellekään sitten siitä, että elämä voi olla lahja tai hyvä asia. Ei, ei, pelkkää paskahaan tää on, kaikki vaan viedään ja itte en koskaan oo mitään tehny, minulle vaan on jaettu just ne kortit joilla tulee häviö, ei kellekään muulle ole niin paskoja kortteja annettu, muut vaan saa kaiken ja kultalusikalla mättää kermaa napaansa sohvalla

Millaisia ohjeita tuo mies antais elämään? Tällaisiako: jos oot ite joutunut kärsimään ja saanut huonot kortit elämään, niin muista sit opettaa kaikille lapsille, että niin käy heillekin. Hakkaa ja lyö, läpsi, älä vaikka anna ruokaa. Se Vilja Eerika, siinä oli lapsi joka tiesi millaista OIKEA ELÄMÄ ON KÄRSIMYSTÄ SE ON

Siis mitä helvettiä oikeasti. Kun minä nyt olen kärsinyt, niin kaikkien muidenkin täytyy? En toivo kellekään yhtään mitään parempaa, mitään kivempaa, samat paskat antaisin kaikille, jotka itsekin sain? Varsinkin lapsille?

Miettikää nyt vähän. Aikuiset ihmiset.

The Mankind Projectin FB-kuva.

Ansat, joissa ahdistus vaanii

Katsoin yksi päivä TED-talkin ahdistuksesta. Siinä oli monta pointtia, joista tykkäsin.

Puhuja kertoo ansoista, joissa ahdistus vaanii. Niissä on kolme huomioitavaa asiaa.

 Ansa vaikuttaa näkymättömältä. Se merkkaa sitä, että aivot tottuu kaikenlaiseen. Videolla mainitaan George Startton -niminen tyyppi, joka käytti laseja, jotka käänsi näkökentän ylösalaisin,. Vvoilá - parin päivän päästä aivot oli tottuneet. Siks erilaiset näkymättömät tavat johtaa ahdistukseen, jos niitä ei huomioi.

Ansa vahvistaa itse itseään. Ahdistus vie energiaa, siitä tulee paha olo, jolloin pahasta olosta huolestuu, ja tulee pahempi olo. Sitten pitääkin jo haukkua itseään: typerys, miks taas tuntuu tältä, etkö koskaan opi, ei muilla oo tällaista.

Ansa on tapa. Samaan ansaan putoaa aina uudestaan,koska ihminen toistaa samoja toimintamalleja. On siis normaalia mennä "oho, mokasin" -tuntemuksesta "KAIKKIVIHAAMUA"-tuntemukseem, koska niin nyt vaan tekee. Aina.

Hieno mies kyllä, tämä puhuja.

Sitten pitäiskin muuttaa tapoja ja oppia pois. Ei oo helppoa.

Olen kokeillut tätä. Suosittelen.

Edit 20.4.2016: lopusta pudonnut video palautettu paikalleen.

Miehelle bussipysäkillä

Hei sinä rasisti, joka aamulla ennen seitsemää seurasit intialaisen näköistä naista bussipysäkillä ja ahdistelit häntä. Hei sinä, joka et jättänyt rauhaan, vaikka toinen olisi siirtynyt sivuun, pois. Sinä, joka pelottiu, vaikket sanonut mitään.

Tai ehkä sanoin. Ehkä kuiskasit "huora". En vain kuullut, eihän ne sanat minulle olleet.

Sinä pelotit minua. En ollut edes toimiesi kohde, ja pelkäsin kovasti. Olisin sanonut jotakin, koska RASISMIIN TULEE PUUTTUA, mutta pelkäsin sinua: aggressiivisia eleitäsi, järkyymätöntä haluasi olla sentin päässä tuntemattomasta ihmisestä, joka on menossa töihin, kuten joka aamu.

Minä tiedän. Minä  menen hänen kanssaan yhtä aikaa bussiin joka aamu.

Se, että olisit rasisti, on vain oletus. Ehkä vihaat naisia. Värikkäitä takkeja. Tupakoimattomia ihmisiä?

Ihan sama, millä termillä kutsun. Minulle olit päällekäyvä, hyökkäävä ja pelottava.

En uskaltanut sanoa mitään. Seurasin vain ajojahtiasi, etäältä. Kun ahdistelusi kohde pakeni viereeni, astuin kuin huomaamatta väliinne. Siihen lopetit. Ehket edes tajunnut, että tein sen tahallani.

Toivon, ettet tajunnut. Minä pelkäsin sinua.

Menit loitommalle seisomaan, tuijottamaan. Tuijotit bussiamme, kunnes se katosi kaarteeseen. Minä tiedän; tuijotinhan minäkin sinua. Olit vanhempi, aivan tavallisen näköinen. Kaltaisiasi jamppoja on jokaisen kulman takana.

Sinulla oli viikset. Hetken ajattelin, että näytät Josef Fritzliltä. Se johtu varmaankin siitä, että olit mielessäni mörkö, uhka.

Olen myös puolihuomaamatta siirtänyt käden laukulleni metrossa kun viereeni on pysähtynyt musta mies. Olen huomannut pelkääväni nähdessäni ensimmäistä kertaa burkhaan pukeutuneen ihmisen. Olen antanut pomoni kutsua ihmisiä neekereiksi, koska pelkäsin menettäväni työpaikkani jos kritisoisin hänen kielenkäyttöään ja asennettaan.

Ihana raivo: Minä olen rasisti 

Sitten on ne meille vanhemmille hassuttelevat vanhemmat. Niitä riittää joka puolella. Läpällähän ne vaan heittää, onhan pinkkiin pukeutuva poika hassunhauska juttu. Että "hehheh, ettekö ole huolissanne, ettei siitä vaan h-o-m-o-a tule?" "Korujakin on, siitähän tulee vielä hyvä drag queen!" "Onkos isä ylpeä pojastaan?" Tai sitten jotain hienovaraisempaa. Ja lapsi kuulee kaiken.

Mari Niinikoski FB:ssä

Ei ole helppoa olla vähemmistössä. Miettiä, keille uskaltaa kertoa. Pohtia, näkikö joku jotain epäilyttävää ja mitä hänelle pitäisi sanoa. Pelätä, jos joku ystävä ei ymmärräkään. Pelätä sitä, että tulee tuomituksi. Naurahduksia, epäileviä katseita. Epäuskoisuutta. Se on vaan vaihe. Miten sä pystyt elämään niin.

Pihtarohuorat: Poly pihtaa kaikkien kanssa

Olen nyt jo päiviä miettinyt, miksi teit, miten teit. Miksi vihasit sitä naista niin paljon? Mitä hän on tehnyt sinulle? Oliko bussipysäkkimme sinulle kuin Suomi minikoossa, ja jos vain tämän yhden erinäköisen saisi karkaamaan tiehensä, kaikki olisi taas hyvin? Vai vihaatko sittenkin naisia? Aamuja? 

En ymmärrä sinua. En halua ymmärtää sinua. En kykene ymmärtämään sinua.

Olen miettinyt, mitä ensi kerralla sanon, jos vielä olet siellä. Aamulla, farkuissasi, tupakka huulessa. Päädyin koruttomaan "älä hei tee noin". Haluaisin tietysti sanoa muutakin: jotakin, mikä loukkaisi ja pelottaisi sinua, kuten sinä minua.

En aio tehdä niin. Vahvat ihmiset eivät lyö.

Se kiusaamasi nainen muuten tervehti minua aamulla. Pienesti, ujosti. Emme sanoneet mitään; tämä on Suomi, nyökkäys riittää.

Jos sinä vielä tulet, meitä on nyt kaksi.

Kun mulla oli vielä sisko

Yks ilta kotona luin Roope Setää. Se on niinko Aku ankka, mutta pieni, pullea ja ilmestyi ysikytluvulla. Oon lukenut nää samat lehdet monta kertaa jo, mutta vasta nyt tajusin, että kun aiempi tuli, mulla oli vielä sisko. Myöhemmän pudotessa postiluukusta siskoa ei enää ollut.

Tuntuu oudolta, ettei sitä muista. Miten paljon kaikkia pieniä asioita unohtaa. Mikä päivä se on ollut? Millainen sää oli? Oliko lehti portaalla, kun tulin kotiin, vai oliko se nostettu pöydälle?

Olinko mä iloinen? Surullinen? Tekikö tää lehti mut vähän onnellisemmaksi?

En saa koskaan tietää.

Hänen viimeiset sanansa minulle, kaksi päivää ennen kuolemaa, olivat: “kaikki on hyvin, älä pelkää”.

Hidasta elämää, PEKKA PIRHONEN

Kohta kaikki saa tietää että oot ihan paska

Mieleni tekee kirjoittaa, mutta olen tukkeessa. Anteeksi siis epäselvästi poimuileva tekstini.

Netissä on nyt pari kertaa tullut vastaan huijarisyndoorma. Sillä meinataan tilaa, jossa ihminen koko ajan pelkää esimerkiksi töissä, että muut huomaa pian etten mä mitään osaa, voi luoja oon ihan paska, oon huijannut tieni huipulle.

Tuntuu tutulta. Mua on aina, myös ala-asteella, vaivannut tunne siitä, että muut saa kohta TIETÄÄ. JOTAIN. Ja sitten ne nauraa, vihaa mua, ei tykkää musta.

En tiedä, mitä se JOTAIN olisi. Tai siis voin keksiä. Useita joitain. Tosin ne ei oo semmosia, joiden vuoksi ite sanoisin jollekin, että ootpa paska hehheh et kyllä ansaitse mitään

Miks silti tuntuu että muut sanoo

Milloin elämä on pilalla?

Yks kerta luin ulosotossa olevista ihmisistä, joita on Suomessa mon-ta. Ai miten monta? Kokoajan lähes 250 000 suomalaista on ulosoton piirissä, sanoi mtv.fi.

Ulosotto on semmonen perse, joka vaikeuttaa elämää huomattavasti. Miten huomattavasti, sitä en tiiä, koska en ole ulosotossa. Mutta oon lukenut tarinoita. Ja kuullut.

Sitä ulosottoa miettiessäni pohdin, että se on kurjaa, kun elämä on sillä tavalla pilalla. Lisäks kaikki tuntuu ajattelevan, että oma vika. Mitäs takasit lainaa ja otit pikavippejä oma syys ite pilasit elämäsi

Mutta onkse pilalla? Elämä? Jos muut saa tietää sun suuren ja häpeällisen salaisuuden en minä valmistunut koskaan,  en osaa edes leipoa, minulla ei ole rahaa niin onko elämä tuhottu? Eikö koskaan enää voi nousta?

Juttu sai lukijat raivostumaan. Nämäkö muka köyhiä?

Joku kiinnitti huomiota siihen, että parvekkeen pöydällä oli tuhkakuppi – näytti riittävän rahaa paheisiin. Toimitukseen sateli vihaista postia, jossa kysyttiin, ovatko toimittajat todella niin vieraantuneita kansasta, että kuvittelevat köyhyyden olevan tuollaista.

Hs.fi, Anna-Stina Nykänen ja Markus Jokela: Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea

Rahasta menee heillä 900e vuokraan. Ruokaan, sähköön ja veteen voi laittaa pari sataa, joten vielä pitäisi olla jäljellä huimat 800e huvituksiin. Heillä alaikäisellä pojalla on oma asunto (!) , johon menee pari sataa, kissan ruokaan satanen, lisäksi asunto on 200e ylihintainen. Näistäkin tulisi jo helposti 500e kuukausisäästöt. Vuokra+300e kuussa pitäisi riittää kenelle tahansa.

Hs.fi, Anna-Stina Nykänen ja Markus Jokela: Hyvinvoivat eivät ymmärrä Anun ja Tuomaksen arkea, kommentti

Yllä on sitaatteja köyhyydestä, joka netin keskustelupalstoilla on tietenkin ihmisen oma vika. Kun pitäs olla fiksu ja mennä vaan mihin tahansa töihin eikä silleen vaan olla köyhä.

Se on varmaan just se reaktio, jota huijarina pelätään. Sitä, miten itse on omaa syytään möhlinyt ja tehnyt jotain NIIN USKOMATTOMAN TYPERÄÄ ottanut pikavipin ajoin kolarin mokasin töissä, että muut nauraa hehehehe, ne saa tietää, tietää, miten tyhmä oikeasti olenkaan, että kaikki on aina omaa syytäni.



Usein, kun pelkään että muut SAA TIETÄÄ sitä JOTAIN, ajattelen kahta asiaa:

• kuka muistaa tämän viiden vuoden kuluttua
• onko minulla oikeasti joku hätänä?

Vastaukset on yleensä "ei kukaan" ja "ei". Ei se silti auta; ajatus siitä, että muut huomaa, miten kelvoton oot, on kammottavampi.

Tunnustan tekemäni virheet yleensä äkkiä. Mieluiten heti. En kestä ajatusta siitä, etten tunnustaisi. Että muut sais tietää, miten tyhjäpäinen virheentekijä oon. Samalla pelkään, että tulee se Lopullinen Paljastus: tämä oli viimeinen virheesi, nyt me kaikki tiedämme, että sinä olet kelvoton eläjä ja surkea työntekijä.

Asennemaailmasi on valitettavasti, anteeksi vain, ihmisvihamielinen ja henkii sitä hyväosaisten harjoittamaa mulkutuskulttuuria, jolla tässä ajassa aktiivisesti syyllistetään ihmisiä epäonnesta, joihin heillä itsellään en ole osaa, ei arpaa. Eikö sinua yhtään hävetä?"

Teksti Ämmät-blogista

"But my ideas of myself have definitely died. I thought I was better than everyone. I saw my success as the culmination of all my positive merits. Losing everything forced me to realize how much of my good fortune was due to things that had been given to me.”

Humans of New Yorkin kuvatekstistä

Koskaan ei vielä muuten ole tullut sitä hetkeä, että kaikki olisi ohi. Elämä ei oo loppunut eikä henki lakannut kulkemasta. On joskus sanottu, että olisit ollut tarkempi, muttei siihen kuole.

Silti ens kerralla tuntuu taas siltä. No NYT nuo muut saavat tietää, etten minä osaakaan mitään

”Entä jos en onnistu?” Entäpä jos lähdet matkaan niin, että olet valmis eksymään ja epäonnistumaan monen monta kertaa. Pelko väistyy. Me pelkäämme, että tilaisuuksia on vain yksi. Ja että turvallisinta on olla avaamatta ovea lainkaan. Mutta…

Blogista yläkertalaisen olohuone

Tällaista se on

Tulin tänne taas tuijottamaan tyhjää. En keksi mitään. On vain ajatusten mylläkkää, joka vaihtelee päivän jokainen hetki, jokainen tunti.

Tällaista se on.

Näittekö sen jutun delfiinistä, joka kuoli, koska jengi halusi ottaa sen kanssa selfien? Yritän olla ajattelematta sitä. Jos ajattelen liikaa, tuntuu, että täytyy heittää tietokone seinään tai tehdä jotain muuta tehdä en kestä katsoa sitä kuvaa enää, sitä kuvaa jossa näkyy sen delfiinin silmät ja ihaileva väkijoukko idiootteja väkijoukollinen idiootteja

Olin tänään kaupungilla ja siellä mies katusoitti ja lauloi. Jäin kuuntelemaan, koska usein jään. Aika harvoin saa privaesityksenä musaa vain itselleen. Se sai tosi paljon rahaa, se mies. Olin yllättynyt, iloinen. Faith in humanity restored

Oonko koskaan kertonut ahdistuksesta? Yks viikko ei ahdistanut. Tuntui ihanalta herätä aamulla, kuin ois jonkin pilven päällä pehmeän ja ihanan kukaan ei kurista sydän ei hakkaa

Aattelen sitä tunnetta, kun ahdistaa

Googlasin sitä biisiä, jota se mies lauloi. god took my girl away to heaven i have to behave so i see her again lyrics Se oli Pearl Jamia.

Ei enää koskaan

Oon junassa. Oon matkalla sairaalaan ja voin ajatella vain, että entä jos en ehdi ajoissa en ehdi entä jos en

Juna menee nopeesti mutta hitaasti. On kuin aika ei kuluis ollenkaan. Oon shokissa (kaikki on hyvin nyt, toim.huom.)

Puolimatkassa tulee kuulutus: Veturi on hajonnut. Pitää vaihtaa junaa, odottaa seuraavaa. Se tulee tunnin päästä.

Vaunussa jengi sekoaa.

Neljä matkalaista tuntee toisensa ja alkaa valittaa suurempaan ääneen kuin oon pitkään aikaan kuullu. Joka päivä näin käy en ehdi töihin en ehdi kokouseen tajuatteko te olen yrittäjä menetän rahaa. Koko ajan samaa koko talven ajan paska VR

Viereinen mies alkaa sättiä neljää, jotka sättii VR:ää. Olisitte hiljempaa, mies sanoo. Jos noin ahdistaa, suosittelen hoitoa osastolla, mies sanoo.

Tulee sanaharkka. Jengi sättii toisiaan ja junaa ja konduktööri kulkee ohi ja pahoittelee. Tuntuu, että olisin leffassa: kohta noi vihaiset katsoo mua ja kysyy, että NO MITÄ SÄ AJATTELET SANO NYT JOTAIN ja sitten kamera zoomaa muhun ja mä sanon.

Sanon, että tajuattekste, mihin mun on kiire. Tajuatteko te, että joku ehkä Kuolee kohta ja mä en ehkä ehdi, tajuattekste miten mua pelottaa ja tää on juna vittu juna. Me ollaan turvassa, sen kun odotetaan seuraavaa, voi jumalauta jotkut ei ehlä koskaan enää mee junalla

Kukaan ei kysy multa mitään. Mennään junan eteiseen. Huokailu ja valittelu jatkuu siellä. Minä soitan nyt kotiin jooo haloooo juna hajos TAAS

En sano mitään, mutta nyt sanon. Nyt, kun kaikki on ihan ok.

Miettikää vähän.

Uuden vuoden lupaukset 2016

Lupaan kirjoittaa tätä blogia. Taas. En tosin tiedä, miten. Mutta lupaan.

Lupaan hoitaa ahdistustani.

Sit perushommat, eli jutut, jotka on monena vuonna olleet samat:

En osta uusia vaatteita (alusvaatteet ja kengät eivät kuulu tähän)

En ota kaupassa muovipussia

En osta turhia muovipulloja

Käyn salilla, tai ees jossain, tekemässä jotakin hyvän olon eteen :3

Matkustan yksin

Luen vähintään 23 kirjaa (mutta nyt en laita Kalevalaa erikseen tähän!)

Kirjoitan.