Haaste: 21 päivää valittamatta
Päiviä takana: 2
Havaintoja:
Tää on tosi vaikeaa.
Kaikki on hyvin niin kauan kun, no, kaikki on hyvin. Jos ei oo ongelmia, siis suurempia, en valita. Mut jos mulle tulee joku ongelma, jonka koen isoksi, mun on pakko avaa se jollekin. Yleensä jollekin, joka ei voi ratkasta sitä. Jollekin, jolle saan kertoa vaan oman kantani ja mikään ei muutu, sen sijaan että menisin kohti sitä ongelman ratkaisua.
En tänäänkään (kakkospäivänä) valittanu kamalasti turhista. Kiroilin vaan kerran tietokoneelleni ja sit muistin taas et ainiin, ainiin. Toisaalta tää on tosi helpottavaa; tänään tuli yks tilanne jota ei voinu heti ratkaista ja ajattelin että hei, tää ratkeaa sitten myöhemmin. Turha hermostua nyt. Enkä hermostunu.
Huomaan, että mun elämässä on tällä hetkellä tosi monta semmosta asiaa jotka koen jotekin raastaviks ja hankaliks. Sitten käyn mieleni sisällä keskustelua siitä, mikä on valittamista: mistä mulla on oikeus sanoa, mistä on oikeus aloittaa konflikti? Mikä on tarpeeksi? Mitä kaikkea ihmisen pitää sietää?
Huomaan myös, ettei mulla oo oikeestaan mitään kokemuksia konfliktin aloittamisesta ja siitä, miten hankalat jutut avataan sille ihmiselle, jonka kanssa niitä on, eikä vaan mennä johonkin blogiin tai kotiin valittamaan. Oon saanut tänään harjoitella sitä, että sanon suoraan sille ihmiselle, joka saa mut tuntemaan jotain epämiellyttävää, että miltä musta tuntuu.
Se tuntuu tosi, tosi hyvältä. Sata kertaa paremmalta ku itsekseen nurkassa valittaminen.
Lisäks se tuntuu ihan vitun hirveeltä. Hirveemmältä ku mikään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti