Kaikki on: Haaste: 21 päivää valittamatta, loppuraportti

29. helmikuuta 2012

Haaste: 21 päivää valittamatta, loppuraportti

Haaste: 21 päivää valittamatta

Päiviä takana: 21

Havaintoja:
Haaste loppui eilen. Ajattelin listata asioita, joita opin matkalla.

Valittaminen on sosiaalista.
Kun mä valitan ja toinen myötäilee, siitä tulee hyvä olo. Valittamalla voi avata keskustelun ja päivitellä vaikka säätä. Miks se on helpompaa ku keskustelun avaaminen kehumalla? En tiedä.

Valittamisen kuunteleminen on helvetin uuvuttavaa.
Varsinkin haasteen aikana mua otti ihan kympillä aivoon kaikki ne, jotka valitti asioistaan. Ihanku kaikkien pitäis elää niinku mä.

Valittamisen lopettaminen sai mut tekemään enemmän.
Mä korjasin aktiivisesti tilannetta ja sanoin itselleni, ettei tässä oo hätää nyt ja asiat korjaantuu.

Valittamisen lopettaminen teki asioista helpommin käsiteltäviä.
Mä en enää istunu ja voivotellu asiaa, jolle en voi mitään. Jos joku muu valitteli jostain, yritin kääntää sen positiiviseen, käskin tehä jotain tai sanoin, ettei sille asialle voi nyt mitään. Jos ei voi tehdä mitään niin miks täytyy aina pyöriä siinä?

Asiat ei kertaakaan korjaantuneet valittamalla.
Ne korjaantui tekemällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

“It was a movie about American bombers in World War II and the gallant men who flew them. Seen backwards by Billy, the story went like this: American planes, full of holes and wounded men and corpses took off backwards from an airfield in England. Over France, a few German fighter planes flew at them backwards, sucked bullets and shell fragments from some of the planes and crewmen. They did the same for wrecked American bombers on the ground, and those planes flew up backwards to join the formation.

The formation flew backwards over a German city that was in flames. The bombers opened their bomb bay doors, exerted a miraculous magnetism which shrunk the fires, gathered them into cylindrical steel containers , and lifted the containers into the bellies of the planes. The containers were stored neatly in racks. The Germans below had miraculous devices of their own, which were long steel tubes. They used them to suck more fragments from the crewmen and planes. But there were still a few wounded Americans though and some of the bombers were in bad repair. Over France though, German fighters came up again, made everything and everybody as good as new.

When the bombers got back to their base, the steel cylinders were taken from the racks and shipped back to the United States of America, where factories were operating night and day, dismantling the cylinders, separating the dangerous contents into minerals. Touchingly, it was mainly women who did this work. The minerals were then shipped to specialists in remote areas. It was their business to put them into the ground, to hide them cleverly, so they would never hurt anybody ever again.

The American fliers turned in their uniforms, became high school kids. And Hitler turned into a baby.”

– Kurt Vonnegut, Slaughterhouse-five