Päiviä takana: 9
Havaintoja:
Mulla on ollu tosi huono viikko. Tosi huono. Tää haaste on siks ollut tosi, no, haasteellinen.
Mulla oli tosi paha PMS (elisiis menkat tekee mut hulluks) ja empatiakyky on noin nolla. Joskus tuntuu että jos avaan suuni, se on miinus nolla. Oon ollu tällä viikolla tosi paljon hiljaa ja sanomatta mitään, koska pelkään, että jos avaan suuni, sielt tulee ulos jotain epäkivaa. Että sieltä tulee ulos jotain semmosta kuin etteks te osaa muuta kun valittaa en jaksa ei jumalauta tätä.
Ylläoleva lainaus on auttanu. Se auttaa mua yleensäkin aika paljon, ilman haastettakin. Kaikilla on vaikeeta ja kaikilla on omat ongelmansa, joten mun tehtävä on olla lempeä, jakaa lempeyttä. Lisäks oon noudattanu Rumpalin neuvoa: jos ei oo mitään kivaa sanottavaa, älä sano mitään.
Oon huomannu, et kaikista valituksista voi vääntää vitsin. Sitten se asia kääntyy hauskaks ja nauretaan ja se valittaminen jotenkin lakkaa. Oon myös miettiny, alkaakohan muita jo ottaa aivoon se, että keksin koko ajan pikkuhauskoja vitsejä kaikista aiheista. Uskon kyllä, että ihmisen pitää myös antaa valittaa, ja kyllä itseltä palais hermot jos toinen veistelis vitsejä koko ajan kun yritän purkaa. Siks oon myös yrittänyt kuunnella ja löytää hyvät puolet sen sijaan, että voivottelisin.
Oon myös huomannut, että kehotan toimintaan. Oon huomannu sen, etten aina jaksa olla vaan tukena ja rohkaista, vaan käsken ihan suoraan tehdä asioille jotain. Oon miettinyt sitä, mikä on mun aika ja paikka käskeä tekemään jotain ja onko siitä hyötyä. Miks joku tekis jotain vaan siks, että musta se on hyvä idea?
Välillä vaan unohdan koko haasteen siks, että mun tekee mieli valittaa. Voi kun tekeekin mieli. Se on niin ihanaa, se uhrina nyyhkiminen josta aiemmin oon kirjottanu tääl monesti. Varsinkin kun tuntee, että ansaitsee sen. Ansaitsee sen kurjana olemisen ja voivottelun. Aika hölmöä oikeestaan: miten ja mitä voi ansaita niin että haluaa palkinnoks tuntea olonsa kurjaks? Tai siis: miks haluaa lohduttaa itseään niin että oikein pyörii kaikissa ongelmissaan, mitä itsensä lohduttamista se on?
Kun huomaan että valitan, mua hävettää. Lähinnä siks, että on tää haaste, ja myös siks, etten haluais olla sellainen. Vinkuja. Vaikeroija. Pyöriskelijä. Kuitenkin tällä viikolla oon ollut. Sit en lopeta sitä, vaikka nolottaakin. Koska haluun vaan päästä sanomaan ai että haluankin.
Mun yks ystävä, joka on käynyt lukemassa tätä blogia, sanoi, että sitä harmittaa tää haaste, koska mun valittaminen on rakentavaa ja en siks sais lopettaa sitä. Siitä tuli hyvä mieli. Se sai mut ajattelemaan sitä, ettei kaikki valittaminen oo pahasta. Että voi myös rakentaa, vaikka valittaakin. Tai huomata jotain uutta.
En tiiä, mut mä mestarivalittaja oon ainaki välillä ihan kiitollinen et sanot miten vois toimia. Jos ei muuten niin se mykistää sen oman pyöriskelyn. En välttis tykkää siitä fiiliksestä mikä siitä yleensä seuraa, et "okei nyt mä oon iso ja vastuullinen ja AIKUINEN ja elän elämäni päivästä toiseen enkä oikeesti tee pikkujutusta isoa" mut oon aina tavattoman kiitollinen et saan asioihin jotain tolkkua. Kun saan järkeä siihen mukaan. Kun joku tavallaan ilmasee et "hei maailma pyörii nyt ihan oikeesti", ja sitten rupee ajatteleen et niin pyöriikin. Se on ihan jees.
VastaaPoistaSä oot tosi hyvin tasapainossa tän kanssa. Annat purkaa ja purat itsekkin mut välillä sitten herätään realismiin. Kyl se siitä.
Kiitos tasapainosta. Aina ei tunnu silt.
PoistaMaailma kyllä omituisesti vaan jatkaa pyöriskelyään, vaik itse pyöriskelis missä suossa. Se on aika helpottavaa. :3