Miten ihmisii tavataan

Mä tapaan usein ihmisiä. Tai kohtaan. Sitte ne kertoo mulle asioita ja antaa jotain itsestään.

Mun kaverit jaksaa aina naureskella sitä, että miks mulle sattuu kaikkee omituista. Oon miettiny ite samaa. Listasin tähän asioita, joiden luulen vaikuttavan asiaan.

Näytä lähestyttävältä. Näytän hipiltä ja se tuntuu kutsuvan ihmisii. Tai en tiedä, onkse just se, mutta koska nää ihmiset ei tunne mua eikä varmaan siks lähesty mua siksi kun ne tietää että oon nii kiva, niin ehkä ne olettaa, että oon. Toisaalta jonkinlaisia ihmisiä mun ulkoasu varmaan ajaa poiskin, ehkä.

Oo lähestyttävä. Jos en haluu puhua kenellekään, pidän mp3-soittimen päällä ja luurit korvilla. Se ajaa ihmiset pois, koska ne tietää, etten mä kuule. Joskus pidän luureja vaan korvilla mutten kuuntele mitään, ihan vaan siks, että saisin olla rauhassa. Vaan sitkeimmät sissit yrittää sillon saada huomion. Sittte jos ne yrittää, ne kysyy "mitä kuuntelet?" ja "saanko kuunnella?".

Lue kirjaa. Mun lukemista kirjoista on alkanu monet keskustelut. Kerran luin bussipysäkillä kirjaa Järki ja tunteet ja merihirviöt, jolloin yks kundi tuli toteamaan että lonkerot taitaa olla päivän sana ja näytti Cthulhu-kuvia, joita oli tulostanu. Se oli hilpeetä.

Hiukset. Noin kolmasosa kaikista kohtaamisista, joita koen, alkaa jollain tavalla mun hiuksista, jotka on siis takut, eli rastat. Varsinkin ulkomaalaiset miehet kommentoi niitä, ja sitte ne alkaa puhua muistakin asioista.

Kerran ohiajavan raitiovaunun ikkunasta vanhempi nainen osoitti mun hiuksia ja hymyili ja tavas jotakin, ehkä sanan "ihana". Sitte lähetin sille lentosuukon, ja se lähetti sen takas, ja sitte se olikin jo menny. Toisella kerralla tuijottelin ulos ikkunasta metrossa, kun yhtäkkiä tunsin miten joku työntää käden mun hiuksiin. Käännyin, ja siinä kaks keski-ikästä tätiä tuijottaa mua suurin silmin ja toinen huudahtaa että "ethän sä olekaan afrikkalainen!" Mitä siinä muuta ku hymyilee ja sanoo että ei, en ole. Sitte alkoi se ainainen hiustenpesukeskustelu. (Oon myöhemmin miettiny, että mitenhän ne olis selittäny asian jos olisinkin ollu afrikkalainen...)

Käytä julkisii kulkuneuvoja. Kuten näistä tarinoista jo huomaa, tapaan niissä suurimman osan kaikista ihmisistä. Lisäks julkisissa on turvallista alottaa keskustelu, koska joko sä tai se toinen jää kuitenkin kohta pois, nii jos se menee penkin alle niin senku pelastaudut ulos!

Oon myös saanu yhden ystävän bussissa. Juteltiin vaan joku kaks minuuttia ja se tuntu hyvältä, niin annoin sille äkkiä IRC-gallerianikkini sille ja se anto omansa mulle, ja sit se syöksy ulos omalla pysäkillään. Siitä se sitten alko.

Tee alote. Ihmisestä yleensä näkee, jos se haluis jutella, muttei uskalla. Sillon kantsii ite eka sanoo jotain, vaikka ollaanki Suomessa ja kaikkii vähä jännittää! Joissain tilanteissa on helpompaa alottaa keskustelu, niinku vaikka kauppajonossa tai ruuhkabussissa, koska siinä ollaan kaksin jumissa. Varsinki vanhemmat ihmiset yleensä vastaa ilosesti.

Anna takas. Mä juttelen yleensä kaikkien kanssa, myös humalaisten ja sekavanolosten outojen tyyppien, jotka sanoo mulle jotain. Niillä on yleensä tosi omituisia ja uskomattomia tarinoita kerrottavana. Sitä ei kannata pelätä jos toinen puhuu ihan sekavia, vaik siitä tulee semmone olo että eihän tää keskustelu ees mee mihinkään ja mitä kaikki aattelee kun hengaan tommosen tyypin kaa ja en mä ees tajunnu mitä se tarkotti. Myös niihin sekaviin juttuihin voi reagoida, vaikka vaan sanomalla "nii, joo".

Kysy suoraan. Kerran istuttiin puistossa yhden uuden tuttavuuden kanssa, kun semmonen alkoholialan mies tuli pyytään rahaa. Se sano suoraan, että pitäs saada päivän eka kalja. Tuttavuus antoi rahaa (en muista että annoinko mä) ja kysy, että hei, miks sä juot. Mies kertoi heti että se ajoi vuosia sitten kolarin, jossa sen paras kaveri kuoli. Sitte vaimo lähti. Ja kissakin kuoli. Kaiken se kerto suoraan, meille, eikä me oltu ees ketään, jotain hippejä vaan. Tuttavuus kysy siltä, et voisko asiat joskus parantua. Se mies sano, että ehkä. Sitte se lähti.

Mua jaksaa aina hämmentää, miten varsinkin ne, joilla menee tosi huonosti, kertoo tarinansa ihan tuntemattomalle. Kerran Hakaniemen torilla vanha juoppo totes, että Jorma meni jo ja Doris on vielä hihassa. (Ne on siis viinien nimiä, jos ette tiedä!). Sitten se yllättäen alko itkeä ja sano, että haluais lopettaa mutta se on niin vaikeaa. En osannu sanoa mitään, joten annoin sille nenäliinan. Sitte mun bussi tuli. Sanoin, että mun pitää mennä. Se huitas kädellään että mee vaan, mee vaan.

Päästä irti. Kerran metrossa tapasin rokkarin Seattlesta. Se oli tullu Suomeen muistaakseni soittamaan jonkun keikan ja skeittaileen. Juteltiin musiikista. Sitte se jäi pois ja sano "see you", vaikkei me varmaan enää nähdä.

Kaikista ei tuu ystävii ja kaikkia keskusteluja ei ees muista. Se on tosi jees vaan jakaa joku hetki ja päästää sitte irti.