Mitä pankkikorttiongelma opetti mulle

Mulla on tekniikkaongelmien takia ollu kolme viikkoa sellanen tilanne, ettei mun pankkikortti toimi. En siis voi nostaa rahaa automaatista, enkä maksaa kortilla. Tää on avannu mun silmiä tosi paljon, tosi yllättävillä tavoilla. Siks ajattelin kertoo siitä.

Ensinnäkin tuntuu todella hankalalta se, ettei rahaa oo. Rahaahan siis on, mutta kun se on muovia, joka ei toimi! Oon vasta viime kuukausien aikana alkanu opetella käyttämään käteistä enemmän, ja tää pankkikorttiepisodi on opettanu, etten todellakaan oo vielä tottunu siihen. Tai ehkä oonkin, mutta ne käteisethän mä haen lähimmästä seinästä. Se on helppoa ja nopeeta. Nyt se ei oo kumpaakaan.

Oon huomannu, miten kiintee suhde mulla on pankkiautomaattiin. Käytän sitä viikottain; sitä ei edes tajua, miten usein nostaa rahaa, ennenko sitä ei voi tehdä.

Mulla on paljon impulsseja. Saatan yllättäen päättää, että haen kaupasta jotain ruokaa. Nyt se ei oo ollu mahdollista, koska en voi maksaa kortilla. Rahaa ei vaan voi tuhlata, mulla ei ole pääsyä rahaan. Rahan saaminen vaatii vaivannäköä. Oon ostanut todella paljon vähemmän kaikenlaisia välipaloja, enkä kyllä oo huomannu, että mun elämänlaatu olis jotenkin huonontunut. Mulla vaan kuluu vähemmän rahaa.

Joskus unohdan, etten voi vaan mennä kauppaan. Oon tottunu siihen, että voin saada kaikki pienet jutut, joita tekee mieli. Se on hieman huolestuttavaa, koska mähän olin ennen tätä ajatellu, etten oikeestaan osta paljoo asioita tai kuluta paljoo. Se ei oo totta.

Mun rahankäyttö on todella viikonloppupainotteista. Jos nostan perjantaina rahaa, maanantaina sitä on hyvin vähän, jos yhtään, jäljellä. Yks viikonloppu olin järkyttyny siitä, ettei mulla ollukaan enää paljoa rahaa. Ehkä olin laskenu väärin? Ei, en ollu. En vaan ollu ajatellu sitä, miten paljon juomien ostaminen oikeesti maksaa baarissa.

Mä en käytä kovin paljon rahaa viikolla. Käytän kuitenkin aika paljon rahaa, jos vertaan tilannetta joihinkin tuntemiini ihmisiin, jotka ei käy töissä vaan joutuu elämään tuilla. Mäkin oon eläny tuilla, ja sillon ei oikeesti oo rahaa. Sillon pitää laskee tosi tarkkaan, mihin on varaa. Kerran tukiaikana voitin viis kymmenen euron lahjakorttia ruokakauppaan ja olin niin onnellinen, koska saatoin ostaa niillä tosi paljon kaikkee semmosta, mihin ei yleensä ois ollu varaa.

Pankkikorttiongelma on opettanu mulle, että oon helvetin onnekas. Jos haluun suklaapatukan tai juuston, voin vaan ostaa sen. Mun talous ei enää kaadu siihen.

Pankkikorttiongelma on opettanu mulle, että oon tosi riippuvainen teknisistä härveleistä. Kuten pankkiautomaatista.

Pankkikorttiongelma on opettanu mulle, että oon kuluttaja. En ehkä haluu uskoo, että oon, mutta mä oon.

Pankkikorttiongelma on opettanu mulle, että pankissa on kivaa käydä. Siellä on usein pitkä jono ja siel näkee ihmisiä ja ne juttelee hassuja asioita. Se on ihan kivaa. 

Vois harrastaa useamminkin.