7. helmikuuta 2012

Pyöriskelyä

Mä teen sitä. Säkin teet sitä.

En jaksa tänään, ei tänään. 
En osaa. En pysty. 
En mä kykene! 
Ei niin voi tehdä. En saa. 
En uskalla. En osaa. 
En onnistu.
Tää menee niin pieleen.


En voi mennä lenkille nyt kun sataa. 
En voi nyt kirjottaa kun täytyy selata Facebookia. 
Kukaan ei koskaan soita mulle ja kukaan ei koskaan viestittele.
Mä oon niin huono. Toi varmaan inhoaa mua.
En mä uskalla enkä voi.
Yhyy yhyy yhyy yhyy.

Se on ihanaa. Pyöriskeleminen. Se, kun oikeen kärsii ja vakuuttaa itelleen, että se on totta: etten mä osaa, pysty, voi, kykene, jaksa. Ihanaa.

Se on kamalaa. Pyöriskeleminen. Se, kun uskoo itseään. Oon niin huono, muita huonompi! Noi varmasti osaa paremmin. Noi ei varmaan koskaan epäile itseään. Noilla menee niin hyvin. Noilla kaikilla muilla.

En oo koskaan tavannu niitä muita. Niitä, joilla menee niin hyvin, jotka ei koskaan epäile itseään, jotka ei epäonnistu, joita ei pelota. En oo koskaan tavannu niitä, mutta täytyyhän niiden jossain olla, kun ne painaa mua koko ajan alaspäin! Eikun ainiin, teenkin sen itse.

Viime aikoina oon tuntenut oloni tosi energiseksi. 

Oon huomannut, ettei mun tarvi odottaa, ettei mun tarvi olla laiskana, ettei mun tarvi jättää tekemättä: mä voin tehdä heti, nyt. Voin alottaa ja siivota ja kirjottaa ja lukea tylsänkin kirjan jota tekis mieli lykätä koska en jaksaaaaaaaaaa en kykeneeeeeeee. Sitte se on tehty. Mun ei tarvi odottaa, että joku pyytää mua ulos tai tulee hakemaan mut kotoa. Mä voin. Kukaan muu ei voi mun puolesta.

Viime aikoina oon tuntenut oloni tosi väsyneeksi. 

Oon huomannut, että voin antaa itteni olla väsynyt. Mulla voi olla huono päivä, ja silloin mun ei tarvitse tehdä mitään. Mun ei tartte ottaa kehenkään yhteyttä eikä mun tartte vastata puhelimeen, jos tuntuu siltä. Mun ei tarvitse pakottaa itseäni, mun ei tarvitse suorittaa. Mutta mun ei myöskään tarvitse olla suorittamatta.

Oon huomannut, että mä voin. Mä voin tehdä päätökset: voin joko valittaa ja ahdistua jostain, jolle voisin jotain, tai voin vaan tehdä sille jotain ja sillä selvä. Tai voin päättää, etten tee sille mitään tänään; tänään mä oon laiska, tänään mä en suorita. Tänään mä saan olla surullinen eikä mun tartte pakolla piristyä. Tänään mä voin tehdä vaan vähän ja se riittää. Enkä koe siitä ahdistusta.

En jaksais enää tehdä itsestäni uhria. En jaksais enää valittaa sitä, ettei mun kirjoitushommat edisty, kun en kerran itse viitsi kirjoittaa ja nähdä vaivaa. En viitsi valittaa, ettei mua pyydetä mihinkään, jos en itse oo osoittanut kiinnostusta, lähettänyt viestiä, kysynyt.

En halua enää pyöriskellä semmosessa kurjuudessa, jolle voisin ite tehdä jotain.
En jaksa olla olla sellaisten olosuhteiden uhri, jotka loin ihan ite.

Self-pity

2 kommenttia:

  1. ja mä en enää jaksa miettiä, että kommentoin sitten joskus kun jaksan, että nyt just ei jaksa, myöhemmin sitte...

    sun tekstit on inspiroivia, ne herättää paljon ajatuksia ja saa ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. ja sun blogin lukemisesta tulee aina hyvä mieli, koska... no en mä osaa sanoa miksi.

    vaikutat ihanalta ihmiseltä. tosi suurisydämmiseltä ja ajattelevaiselta, sellaselta, joita pitäs olla enemmän tässä maailmassa. oot hieno ihminen, kiitos näistä sun teksteistä. jokaikisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentista <3 Oon iloinen, että annoit sen nyt, etkä sitte joskus. :3

      Poista